Effi 20 vuotta

Aika vierii vauhdilla ja yhdistykselle on kertynyt ikää 20 vuotta, varsinainen juhlapäivä oli 5.9.2021. Vuosipäivä pääsi ohi huomiotta, koska korona-aika jatkuu iäti ja yhdistyksen tuleva oikeusjuttu rahankeräyksestä on vienyt aikaa ja tarmoa (koko rahankeräyssaaga). Toivottavasti koko seuraavaa 20 vuotta ei tarvitse rahankeräysasioiden kanssa taistella.

Yhdistyksen historiikki on ollut työn alla jo hyvän aikaa, ja on edennyt mukavasti. Syyskuun aikana tekstiosuuden pitäisi valmistua ja  historiikin edetä taittoon. Maailma on sähköisten oikeuksien saralla ehtinyt muuttua paljon Effin toiminta-aikana, toimintakenttä on laajentunut huomattavasti. Kaiken digitalisoituessa ei enää tarvitse kinastella siitä, pitäisikö ihmisoikeuksien olla samat myös sähköisessä  ympäristössä. Toisaalta kaikkinainen seuranta ja valvonta on tullut paljon helpommaksi ja halvemmaksi. Mitä seuraavat 20 vuotta mahtavat tuoda tullessaan?

Jos pidät Effin tekemästä työstä ja haluat tukea Effin toimintaa, helpoin tapa tehdä niin on liittyä jäseneksi ja tulla mukaan aktivistiksi. Jos mielessäsi on jotain muuta, ota yhteyttä sähköpostitse tai muuten.

Leave a Comment

Your email address will not be published.