Effin toimintasuunnitelma 2014

Electronic Frontier Finland – Effi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1. Yleistä Electronic Frontier Finland jatkaa toimintaansa vuonna 2014 aikaisemmin kehittyneiden mallien mukaisesti. Yhdistys toimii jatkossakin valppaana kansalaisten sähköisten oikeuksien puolustajana paikallisella, kansallisella, eurooppalaisella ja maailmanlaajuisella tasolla. 2. Jäsenistö Jäsenhankintaa jatketaan aktiivisesti. Jäsenhankinnan perustan tulee muodostamaan tuloksekas toiminta, jonka mahdollisimman monet potentiaaliset jäsenet kokevat omakseen. Effi […]

Effin toimintasuunnitelma 2014 Read More »

Effi: Aikalisä valvontavaltuuksien laajentamiseen

Helsinki 5.11.2013 Vapaa julkaistavaksi heti Lehdistötiedote Electronic Frontier Finland – Effi ry Effi: Aikalisä valvontavaltuuksien laajentamiseen Electronic Frontier Finland ry (Effi) vaatii aikalisää hankkeeseen, jolla oltaisiin laajentamassa turvallisuusviranomaisten verkkovalvontaoikeuksia. Puolustusministeri Haglund on ilmoittanut tuovansa esityksen aiheesta vielä ennen vuodenvaidetta. Perusteena hankkeelle käytetään UM:n tietomurtoa, jonka esitutkinta on vielä kesken. Effi ry:n varapuheenjohtaja Ville Oksanen toteaa:

Effi: Aikalisä valvontavaltuuksien laajentamiseen Read More »

Kokouskutsu: Effin syyskokous 9.11.2013 Helsingissä

Arvoisa Electronic Frontier Finland – Effi ry:n jäsen, Effin sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 9.11.2013 kello 12-16 Helsingissä hotelli Katajanokan juhlasalissa, osoite Merikasarminkatu 1A, 00160 Helsinki. Samana päivänä samassa paikassa kello 18-21 jaetaan myös Isoveli-palkinnot. Lisätietoa Effin tiedotteessa: http://effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2013-10-23-isoveli.html Tarjoilun mitoittamiseksi pyydämme ilmoittamaan osallistumisesta kokoukseen ja/tai Isoveli-palkintojenjakoon sähköpostitse osoitteella jasenasiat@effi.org mieluiten viimeistään 28.10. Syyskokouksessa käsitellään seuraavat

Kokouskutsu: Effin syyskokous 9.11.2013 Helsingissä Read More »