EFFi tuomitsee Norjan syyttäjäviranomaisen toimet DVD:n salausjärjestelmän purkajaa vastaan

Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa heti

EFFi tuomitsee Norjan syyttäjäviranomaisen toimet DVD:n salausjärjestelmän purkajaa vastaan

Electronic Frontier Finland ry tuomitsee Norjan syyttäjäviranomaisten
toimet Jon Johansenia vastaan. Johanssen on asetettu syytteeseen hänen
osuudestaan DVD-levyjen salausjärjestelmän purkamisessa.
Syyttäjäviranomaisten päätös on oikeudellisesti perusteeton ja myös
erittäin valitettava osana laajempaa, kuluttajien oikeuksia polkevaa
suuntausta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Johansenin syyte perustuu lainkohtaan, joka vastaa pitkälle Suomen
rikoslaista löytyvää tietomurtoa. Lainkohdan soveltaminen Johansenin
tekoon edellyttää kuitenkin varsin laajentavaa tulkintaa, koska
DVD-levyt eivät ole laissa tarkoitettuja tietojärjestelmiä. Laissa
edellytetään lisäksi, että teko olisi aiheuttanut tai tarkoitettu
aiheuttamaan vahinkoa tietojärjestelmälle tai sen omistajalle. Olettaen,
että Johansen on käyttänyt omia DVD-levyjään koemateriaalina (syyttäjä
ei edes yritä esittää muuta), vaatimus ei voi täyttyä. Kaiken lisäksi
Norjan korkein oikeus on jo todennut, että kyseinen laki ei sovellu edes
kaapeli-TV:n salausjärjestelmän purkamiseen. Siksi vaikuttaakin
selvältä, että Johansson tullaan toteamaan syyttömäksi.

Kysymys kuuluu: miksi syyte on ylipäänsä nostettu ja miksi se on tehty
vasta nyt? Yleinen arvaus on, että Hollywoodin mediatuottajien (ja
Yhdysvaltojen viranomaisten) painostus oli käynyt liian ankaraksi.
Ukrainan tapaus, jossa Yhdysvallat asetti maan kauppasaartoon, koska se
ei suostunut Yhdysvaltain vaatimuksiin CD-piratismia vastaan, on myöskin
todennäköisesti ollut osaltaan painamassa vaakakupissa.

Salausjärjestelmien toiminnan tutkiminen yhteensopivuuden
varmistamiseksi on hyvin keskeistä, jotta tietoyhteiskunnan palvelut
ovat saatavilla kansalaisille ketään syrjimättä. Ilman Johansenin työtä
ei olisi voitu koskaan kehittää vapaita DVD-soitinohjelmistoja
esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmälle. Jo aiemmin saadun informaation
avulla kuluttajat voivat nykyään ostaa ja katsoa yhdellä yhteensopivalla
soittimella DVD-levyjä, joissa on eri aluekoodit.

Electronic Frontier Finland vaatiikin Norjan viranomaisia välittömästi
perumaan syytteet Jon Johansenia vastaan. EFFi toimii myös yhteistyössä
niin Eurooppalaisten kuin Yhdysvaltalaisten yhteistyöjärjestöjensä
kanssa tämän tavoitteen toteuttamiseksi.

Lisätietoa:
Puheenjohtaja Mikko Välimäki,
050 5980498
Electronic Frontier Finland ry (EFFi) on perustettu käyttäjien ja
kansalaisten oikeuksien puolustamiseen internetissä. Yhdistys pyrkii
vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta ja
tekijänoikeudesta Suomessa ja Euroopassa. Lisätietoja EFFin kotisivulta
osoitteessa www.effi.org

Linkkejä:


Muutettu: 13.1.2002. Mikko Välimäen meilistä HTML:ksi:

janne.lindqvist@effi.org