Zacke ja äänestystulokset. Tuomas Nurmelan vastaukset. | EFFI.org

Zacke ja äänestystulokset. Tuomas Nurmelan vastaukset.

Kirjoittaja: Ville Oksanen, Maaliskuu 15, 2007 - 19:41.

Päivän mielenkiintoisin linkki löytyi Tekijänoikeusblogin kautta: Zacke on käynyt läpi kaksi EFFIn kannalta keskeistä eduskunnan äänestystä ja verrannut tuloksia IRC-gallerian vaalikoneeseen annettuihin vastauksiin. Linkki

*****
Tuomas Nurmelan vastaukset:

1. Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman yksi kärkihankkeista ensi
vaalikaudelle on "tekijänoikeusjärjestelmän jatkokehittäminen". Mitä Sinusta
tämän tulisi käytännössä tarkoittaa?

Käytännössä (eli lakitekstiksi muotoutuesaan) tämän tulisi tarkoittaa sitä,
että Yhdysvalloista tuttu "fair use"-pykälä saadaan sisällytettyä lakiin.

Yhdysvallat on valitettavasti tekijänoikeuslain soveltamisessa varsin
jälkeenjäänyt maa, jossa tekijänoikeuksien haltijoiden etujärjestöille on
annettu liian vapaat kädet esimerkiksi haasteoikeuden suhteen. Muutaman
vuoden ajalta on useita esimerkkejä, joissa MPAA ja RIAA (elokuva- ja
musiikkiteollisuuden USA:laiset edunvalvojat) ovat asioita tarkemmin
tutkimatta vetäneet oikeuteen kymmenvuotiaita lapsia ja sotaveteraaneja.

Toinen valitettavan huono esimerkki kotimaisesta tekijänoikeusjärjestelmän
soveltamisesta on digi-tv:n jakelu kannettaviin päätelaitteisiin DVB-H
-standardilla. Luulisi, että tekijänoikeuksien haltijoiden kannalta on
erityisen positiivista, että uutta lähetystietä käyttävä vanha teknologia
saisi mahdollisimman suuren kannatuksen ja he lisää kuluttajia tuotteilleen.

Kyseessä on myös laajemmin Suomen pysyminen teknologian kehityksen
eturintamassa. Kun liikenne- ja viestintäministeriö 1990-luvulla päätti olla
lähtemättä monin paikoin tuhoisaksi osoittautuneeseen kolmannen sukupolven
matkapuhelinverkkojen huutokauppaamiseen, varmistettiin samalla Suomen asema
kiinnostavana laboratoriona uusille matkapuhelinpalveluille. Suomi on varsin
pienenä, mutta kehittyneenä markkina-alueena erinomainen "koekaniini"
uusille teknologioille.

2. Uuden hallituksen päätettäväksi tulee heti alussa teletietojen
tallennuspakkoa koskeva laki. Tulisiko lain mielestäsi määrätä
tallennettavaksi vain direktiivin vaatima vähimmäismäärä tietoja vai
tarvitaanko tätä laajempaa kansalaisten viestinnän seuraamista?

Mielestäni on tärkeää muistaa, että teletietojen tallentaminen vaatii
suunnattomia investointeja operaattoreilta. Tallentamisesta ei saa syntyä
kilpailua rajoittavaa tekijää, joka estää uusien operaattorien syntymisen
ilman mittavia panostuksia lain vaatimiin seurantajärjestelmiin.

Tietojen tallentaminen on järkevää rajata lyhimpään direktiivin sallimaan
aikaan, eli kuuteen kuukauteen, ja viranomaisten tiedonsaantioikeus
ainoastaan törkeimpiin rikoksiin, joihin esimerkiksi tekijänoikeusrikokset
eivät kuulu. Ei ole kenenkään etu siirtyä kohti poliisivaltiota, jossa
viranomainen pystyy valvomaan kansalaisia miten haluaa.

Periaatteellisella tasolla on ihmeellistä, että yksityisille yrityksille
sälytetään viranomaisille kuuluvia valvontavastuita ilman velvoitetta niihin
liittyvien kustannusten korvaamiseen.

3. Valtiolla ei ole tällä hetkellä virallista kantaa avoimien standardien
(esimerkiksi Open Document Format) käyttämisestä IT-hankinnoissa. Tulisiko
Suomen seurata tässä mm. Tanskan esimerkkiä ja velvoittaa julkishallintoa
käyttämään aina avoimia standardeja?

Avoimien standardien käyttäminen olisi jo tiedon säilyvyyden kannalta
äärimmäisen tärkeää. Kun tietoa tallennetaan suljettuja standardeja
käyttäen, ei koskaan voida olla varmoja tietojen käytettävyydestä vaikkapa
30 vuoden kuluttua. Julkishallinnon tulisi mielestäni siirtyä käyttämään
avoimia standardeja, mutta käytännön syyt puhuvat pitkän siirtymäajan
puolesta.

Myös vanhan materiaalin siirtämisestä avoimia standardeja käyttäviin
tiedostomuotoihin tulee huolehtia. Vaikka nollat ja ykköset ovat tuoneet
kirjaston jokaiselle tietokoneelle, ei silti ole löydetty perinteistä,
sidottua kirjaa kestävämpää tapaa säilöä tietoa.

4. Tuleeko mielestäsi kouluissa käyttää ns. suodatusohjelmia, jotka estävät
pääsyn ohjelmien valmistajien päättämille verkkosivuille?

Mielestäni ei. Oppilaiden suojaaminen kaikkein vahingollisimmalta
Internetistä löytyvältä materiaalilta on periaatteessa kannatettava idea.
Muistan kuitenin vielä omilta kouluajoiltani sen, että vaikka jotain ei
koulun sääntöjen mukaan saanut tehdä, niin kyllä tietoteknisiltä taidoiltaan
opettajia edistyneempi yläasteikäinen löysi keinot rajoitusten kiertämiseen.

Ongelman muodostavat myös valmistajakohtaiset kieltolistat. Miten voidaan
varmistua siitä, ettei pääsyä esimerkiksi seksuaalivalistusta tarjoaville
sivuille tai radikaalejakin poliittisia näkökulmia tarjoaviin portaaleihin
ole estetty valmistajan omien taipumusten vuoksi? Oppilailla ei välttämättä
ole kiinnostusta asian selvittämiseen ja he siirtyvät hakemaan tietoa
muualta, mutta tämähän onkin ehkä valmistajan tavoite.

Kieltoja ja rajoituksia paremmat keinot ovat aina valistus ja opastus.

5. Tulisiko tietoyhteiskunta- ja innovaatioasiat koota yhden ministeriön
vastuulle esimerkiksi niin, että Liikenne- ja Viestintäministeriön
viestintäyksikkö muodostaisi uuden ministeriön ytimen, johon lisättäisiin
KTM:stä patentti ja tavaramerkkiosasto, OPM:n tekijänoikeusyksikkö ja VM:stä
IT-johtamisyksikkö?

Ensin olisi syytä katsoa tarkkaan, ovatko yhdistelmän hyödyt suuremmat kuin
sen osien summa. Nykyisessä tilanteessa läpäisyperiaate toteutuu kohtalaisen
hyvin, kun useammassa ministeriössä kiinnitetään huomiota
tietoyhteiskunta-asioihin. Synergiaa eri yksiköiden välillä on tarpeen
lisätä, mutta toimintojen yhdistämisessä näen sen vaaran, että uutta
yksikköä isännöivän ministeriön nykyiset tehtävät nousisivat hallitseviksi.

Keskeisintä on se, että tietoyhteiskunnan kehittäminen ei ole ainoastaan
ainoastaan kyseiseen alaan keskittyneiden asiantuntijoiden tehtävä, vaan
työhön antavat panoksensa kaikki, joiden erityisosaamiseen
tietoyhteiskuntapolitiikka vaikuttaa.

Innovaatioiden tukemisessa on mielestäni kyse hyvin laajasta
koulutuspolitiikan ja elinkeinopolitiikan avioliitosta. Koulutuksen laadun
tukemiseksi on tärkeää avata rahoitusmallit laajemmin myös yksityisen
sektorin yhteistyölle. TKK:n opiskelijakohtainen budjettimääräraha on 10600
euroa, kun vastaava summa esimerkiksi Zürichin teknillisessä korkeakoulussa
on 49000 euroa ja MIT:ssa huimat 150000 euroa. Jos huipulle halutaan, on
siihen siis myös uhrattava rahaa.