Kopiosuojaukset seuraavan sukupolven TV-standardiin? Mikko Rauhalan vastaukset

EFF on julkaissut mielenkiintoisen dokumentin siitä, miten TV- ja elokuvayhtiöt ovat yhdessä sopimassa kulisseissa kopiosuojausten ottamisesta osaksi seuraavan sukupolven TV-standardeja. CPCM-suojauksen mukana tulisivat seuvaavat “kuluttajan edun mukaiset” toiminnallisuudet:

* Enforcing severe home recording and copying limitations. CPCM will allow content providers to apply copy restriction labels to broadcast streams. For example, a program could be marked as “Copy Never.” In turn, your DVRs and others devices receiving the signal will have to obey and forbid copying even for home use. A content provider could opt to allow recording but still enforce a multitude of restrictions on copying to other devices.
* Imposing controls on where you watch a program. Even if you are given permission to move a program to your laptop or other portable devices, “geography controls” may kick in and stop playback once you leave home or a particular locale. These restrictions may be enforced using tamper-proof GPS receivers built in to your devices. CPCM can also be used to block sending video to yourself over your own home network or the Internet, among other things.
* Dictating how you get to share shows with your own family. CPCM can be used to examine, for instance, the frequency with which devices are connected to a personal network and determine whether your sharing is within an “Authorized Domain” Absurdly, DVB spent significant time arguing over what happens to a digital video in case of a divorce!
* Breaking compatibility with your devices. You may have already invested in new high definition displays and receivers that rely on component analog connections or unrestricted digital outputs, but CPCM will allow the studios to arbitrarily block these connections. In other words, individual copyright holders can turn your gadgets into oversized paperweights. CPCM- restricted media will also be able to carry blacklists and revoke compatibility with particular devices that don’t enforce Hollywood’s restrictions sufficiently.

Lisätietoja, Tietokoneen juttu aiheesta.

Mm. Yle osallistuu Suomesta neuvotteluihin. Mahtavatkohan Ylen hallintoneuvoston poliitikkojäsenet tietää, mihin heidän johtamansa organisaatio on sitoutumassa? Olisikohan nyt hyvä aika antaa asiasta palautetta?

Puheenjohtaja
Mika Lintilä

Varapuheenjohtaja
Liisa Jaakonsaari

Mikko Alatalo
Pauliina Arola
Pertti Hemmilä
Toimi Kankaanniemi
Marjukka Karttunen
Kalevi Lamminen
Annika Lapintie
Riikka Moilanen-Savolainen
Reino Ojala
Kalevi Olin
Erkki Pulliainen
Mirja Ryynänen
Mauri Salo
Kimmo Sasi
Säde Tahvanainen
Esko-Juhani Tennilä
Astrid Thors
Marja Tiura
Pia Viitanen

********
Mikko Rauhalan vastaukset:

1. Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman yksi kärkihankkeista ensi
vaalikaudelle on “tekijänoikeusjärjestelmän jatkokehittäminen”. Mitä
Sinusta tämän tulisi käytännössä tarkoittaa?

Lyhyellä tähtäimellä digitaalisten rajoitusmenetelmien suojaa tulee
purkaa niin pitkälle kuin mahdollista, sillä se antaa käytännössä
avoimen valtakirjan mediayhtiöille kirjoittaa oma tekijänoikeuslakinsa.
Mediamaksuja tulee pitää aisoissa, kuten myös yksinoikeuksien
kattavuutta ja kestoa. Yksityisen kopioinnin oikeus pitäisi saada
takaisin, ja varmistaa, ettei voittoa tavoittelematon kopiointi ole
koskaan rikos.

Pitkällä tähtäimellä tavoitteeni on tekijänoikeusjärjestelmän purku
kokonaisuudessaan, koska se ei enää palvele yhteiskuntaa. Verkottuvassa
maailmassa yhä suuremmassa määrin tekijänoikeudet ovat uusien
innovatiivisten teosten tekemisen tiellä. En myöskään pidä mitenkään
erityisen oikeudenmukaisena sitä, että tietyt ammattiryhmät voivat
rahastaa aiemmin tekemällään työllä kaikkia siitä myöhemmin nauttivia.

Eivät ojankaivajatkaan (jälkeläisineen) saa kerätä viime kädessä
oikeusteitse rahaa kaikilta, joiden kengät eivät enää kastu viereisellä
tiellä. Palkka työstä on eri asia kuin kaikkien työn tuloksista
nauttivien kiristäminen, josta onkin tulossa kovaa vauhtia
mediayhtiöiden päätoimiala.

Tapoja turvata artisteille elanto sivuan esim. piraattiliiton
haastattelussani.

2. Uuden hallituksen päätettäväksi tulee heti alussa teletietojen
tallennuspakkoa koskeva laki. Tulisiko lain mielestäsi määrätä
tallennettavaksi vain direktiivin vaatima vähimmäismäärä tietoja vai
tarvitaanko tätä laajempaa kansalaisten viestinnän seuraamista?

Ehdottomasti vähimmäismäärä, ja vaikka ns. joustaa direktiivin
tulkinnassa jos poliittista pokkaa on. Tehtiinhän niin Lex Karpelankin
tapauksessa; omaan käyttöön katsottiin olevan ok tuoda ETA-alueella
julkaisemattomia teoksia ulkomailta, vaikka direktiivi olisi tylysti
kieltänyt senkin.

Ei niin, että pidättäisin hengitystäni Brysselistä tulleiden hullutusten
vastustuksen suhteen.

3. Valtiolla ei ole tällä hetkellä virallista kantaa avoimien
standardien (esimerkiksi Open Document Format) käyttämisestä
IT-hankinnoissa. Tulisiko Suomen seurata tässä mm. Tanskan esimerkkiä ja
velvoittaa julkishallintoa käyttämään aina avoimia standardeja?

Ehdottomasti pitäisi, ja tämä onkin yksi päävaaliteeseistäni

4. Tuleeko mielestäsi kouluissa käyttää ns. suodatusohjelmia, jotka
estävät pääsyn ohjelmien valmistajien päättämille verkkosivuille?

Ehdottomasti ei. Tällaisten ohjelmien asentaminen julkishallinnon
ylläpitämille asiakaskoneille (kuten kouluihin ja kirjastoihin) on
valtion suorittamaa viestinnän rajoittamista. Ja ikäänkuin se ei olisi
tarpeeksi, suodatusohjelmat estävät käytännössä usein pääsyn myös
monelle täysin asialliselle sivulle. Minkä signaalin antaa esim.
homoseksuaalisuuttaan tutkivalle nuorelle se, jos yhtäkkiä jollekin
asiasta kertovalle sivulle pääsy onkin estetty? Ei se ainakaan
yhteiskunnan suvaitsevuuteen herätä luottamusta.

Nuorimpien koululaisten surffaus koulussa pitäisi tapahtua opettajien
valvonnassa “turvallisista” portaaleista lähtien. Kotona on taas
vanhempien asia päättää selailupolitiikasta.

5. Tulisiko tietoyhteiskunta- ja innovaatioasiat koota yhden ministeriön
vastuulle esimerkiksi niin, että Liikenne- ja Viestintäministeriön
viestintäyksikkö muodostaisi uuden ministeriön ytimen, johon
lisättäisiin KTM:stä patentti ja tavaramerkkiosasto, OPM:n
tekijänoikeusyksikkö ja VM:stä IT-johtamisyksikkö?

Tämä kuulostaa teoriassa hyvältä ajatukselta, koska aiheisiin liittyvän
kompetenssin kerääminen yhteen paikkaan olisi helpompaa kuin sellaisen
änkeäminen esim. opetusministeriöön.

Toisaalta tässä on riskinsä; jos tämä yksi ministeriö päätyisi
sisältämään suuryritysten ja tekijänoikeusmafian talutushihnassa olevia
jukkaliedeksiä ja tanjakarpeloita, siitä tulisi Suomen
tietoyhteiskuntakehitykselle armonisku.

Kannatan kuitenkin varauksella, kunhan ministeriötä muodostaessa sille
muodostettaisiin avoimen tietoyhteiskunnan suuntaan ohjaavat
perusperiaatteet.