Kantelu oikeusasiamiehelle: rahankeräyslain tulkinta

/ Blogi / By /

Sisäasiainministeriö ja tuomioistuimet ovat eri mieltä rahankeräyslain soveltamisesta yhdistysten kotisivuihin.

Pyysin eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään sopan.

Eduskunnan oikeusasiamiehelle

KANTELU

Tämä kantelu koskee sisäasiainministeriön Arpajais- ja
asehallintoyksikön sekä lääninhallitusten toimintaa ja tulkintaa
rahankeräyslaista.

Konkreettisesti kyse on siitä, että onko seuraavankaltainen
yhdistyksen kotisivuilla julkaistu teksti luvanvaraista
rahankeräystä:

“Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa
tukemiseksi. Lahjoituksen voi maksaa yhdistyksen tilille X käyttäen
viitenumeroa Y.”

Sisäasiainministeriön Arpajais- ja asehallintoyksikkö sekä
lääninhallitukset katsovat ilmeisesti vieläkin, että kyseessä
olisi luvanvarainen rahankeräys. Asiasta on kuitenkin
päinvastaisia tuomioistuinpäätöksiä ja siten
sisäasiainministeriön tulkinta ei perustu
lakiin. Sisäasiainministeriö ei ole julkaissut mitään
ohjeistusta siitä, miten yhdistys voisi ilman pelkoa
rahankeräysrikossyytteestä kertoa kotisivuillaan
lahjoitusmahdollisuudesta. Sisäasianministeriön lakiin
perustumaton laintulkinta yhdistettynä epämääräiseen
rahankeräyslakiin mahdollistaa oikeuden väärinkäytön ja
yhdistystoiminnan häirinnän

RAHANKERÄYSLAKI

Uusi rahankeräyslaki astui voimaan 1.7.2006. Sekä vanha
(31.7.1980/590 muutoksineen) että uusi (31.3.2006/255) rahankeräyslaki
ovat kuitenkin oleellisilta osiltaan yhtenevät.

Sekä vanhassa että uudessa rahankeräyslaissa rahankeräyksen
määritelmä on sama (1 § 5.8.1983/681 ja 3 § 31.3.2006/255):
“Rahankeräyksellä tarkoitetaan – – toimintaa, jossa yleisöön
vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa.” Rahankeräyksen
toimeenpanemiseen on sekä vanhan että uuden lain mukaan saatava
rahankeräyslupa.

Yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia. Rahankeräyslaki kieltää ainoastaan ilman lupaa järjestetyn rahankeräyksen seurauksena saadut lahjoitukset.

Sisäasiainministeriön asettaman rahankeräystyöryhmän
loppuraportissa 31.5.2001
todetaan, että vanhasta rahankeräyslaista ei
selkeästi ilmene, milloin kysymys on yleisöön vetoamisesta ja että
tulkintaongelmien poistamiseksi laissa tulisi selkeämmin määritellä,
millaiseen toimintaan säädöksiä sovelletaan ja mikä toiminta jää lain
soveltamisen ulkopuolelle.

Uudessa rahankeräyslaissa on tämän kantelun kannalta kaksi huomionarvoista lisäystä:

  1. Uudessa laissa lain tarkoitus on määritelty lakitekstissä,
    ei pelkästään perusteluissa (1 § 31.3.2006/255): “Tämän lain
    tarkoituksena on mahdollistaa yleishyödyllisen toiminnan
    rahoittamiseksi järjestettävät rahankeräykset ja estää
    epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä.”

  2. “Yleisöön vetoaminen” määritellään uudessa laissa
    lakitekstissä (4 § 31.3.2006/255): “Tässä laissa tarkoitetaan
    – – yleisöön vetoamisella suullisesti, kirjallisesti tai
    muulla tavoin ilmaistua pyyntöä tai kehotusta antaa rahaa
    keräykseen – -”

Uusi rahankeräyslaki siis rajaa ja täsmentää vanhaa lakia. Uuden
rahankeräyslain 1 § mukaisena nimenomaisena tarkoituksena on estää
epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä. Lain tarkoituksena
ei siis ole esimerkiksi häiritä yhdistystoimintaa, jos epäilyä
epärehellisestä toiminnasta ei ole. “Yleisöön vetoamiselta”
edellytetään, että esitetään “pyyntö tai kehotus” antaa rahaa. Toisin
sanoen, pelkkä lahjoitusmahdollisuudesta kertominen ilman pyyntöä tai
kehotusta antaa rahaa ei olisi rahankeräyslain tarkoittamaa “yleisöön
vetoamista” ja siten ei myöskään rahankeräystä.

Varsinkin uuden lakitekstin perusteella näyttäisi siis selvältä,
että yhdistyksen kotisivulla oleva teksti “yhdistys voi ottaa vastaan
lahjoituksia toimintansa tukemiseksi” ei olisi luvanvaraista
rahankeräystä. Myös tuomioistuimet ovat tulkinneet lakia näin.

Rahankeräyslain uudistamisen yhteydessä eduskunta hyväksyi lisäksi seuraavan lausuman hallituksen esityksestä 102/2005 vp:

“Eduskunta edellyttää hallituksen huolehtivan
uudistuksen tehokkaasta tiedottamisesta sekä tarkkaan seuraavan uuden
rahankeräyslain soveltamista ja toimivuutta ottaen huomioon muun
ohella rahankeräyksen määritelmään samoin kuin yleishyödyllisen
toiminnan määritelmään liittyvät rajanvetotilanteet, rahankeräysten
tehokkaan valvonnan ja väärinkäytösten torjunnan sekä arvioivan
erikseen mahdollisuutta erityisestä syystä myöntää
evankelis-luterilaiselle kirkolle tai ortodoksiselle kirkkokunnalle
taikka niiden seurakunnalle tai seurakuntayhtymälle
rahankeräyslupa.”

Alla käydään läpi kaksi oikeustapausta, joista ensimmäisessä (Effin rahankeräysjuttu) sovelletaan vanhaa rahankeräyslakia ja toisessa (KHO:2008:26) sovelletaan uutta rahankeräyslakia.

EFFIN RAHANKERÄYSJUTTU

Electronic Frontier Finland ry (Effi) sai heinäkuussa 2005 tietää,
että yhdistystä epäiltiin nimettömän ilmiannon perusteella
rahankeräysrikoksesta.

Effi oli ilmoittanut kotisivujensa yhdellä alasivulla, että
yhdistys voi (PRH:n mallisääntöjen mukaisten) sääntöjensä mukaan ottaa
vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi. Samalla sivulla
kerrottiin tilinumero ja annettiin ohje lahjoituksen
tekemiseksi. Kihlakunnansyyttäjä Ritva Arni päätti syyttää yhdistyksen
silloista hallitusta rahankeräysrikoksesta. Hän vaati kaikkia
yhdistyksen vuosina 2002-2005 saamia lahjoituksia, yhteensä noin 4300
euroa, menetettäväksi valtiolle.

Effiä tai vastaajia ei epäilty epärehellisyydestä tai
väärinkäytöksistä. Lahjoitetut varat oli käytetty lahjoittajien
haluamalla tavalla yhdistyksen toiminnan tukemiseen. Ainoa väitetty
rikos oli siis mainittu lahjoitussivu ja rahankeräysluvan puuttuminen.

Effille lahjoittaneista 91 henkilöstä 82 oli ollut yhdistyksen
jäseniä ja valtaosa lahjoituksista oli tehty jäsenmaksusuorituksen
yhteydessä. Effi ei ollut maksanut palkkoja tai palkkioita, vaan
kaikki työ oli tehty vapaaehtoistyönä. Vastaajat olivat päinvastoin
itsekin tehneet lahjoituksia. Syyttäjä oli siis perimässä valtiolle
myös vastaajien väitetysti itse itseltään keräämiä varoja. Effi oli
myös kerännyt kuvaruutukaappauksia kymmenistä tunnetuista
yhdistyksistä ja yhteisöistä, joilla oli lahjoitussivu mutta ei
rahankeräyslupaa. Yksi näistä oli oikeusministeriön alainen
Vankeinhoitolaitos (www.vankeinhoito.fi/23276.htm).

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet (tuomio nro 1084,
annettu 31.1.2007, liite 1). Syyttäjä valitti Helsingin hovioikeuteen,
joka vahvisti käräjäoikeuden vapauttavan tuomion (tuomio nro 3487,
annettu 10.12.2008, liite 2). Syyttäjä ei pyytänyt korkeimmalta
oikeudelta valituslupaa määräaikaan mennessä, joten käräjäoikeuden ja
hovioikeuden vapauttavat tuomiot jäivät lainvoimaisiksi.

Käräjäoikeuden mukaan pelkkä tiedon antaminen siitä, miten
lahjoituksen voi tehdä, ei ole rahankeräyslaissa tarkoitettua yleisöön
vetoamista ja siten kyseessä ei ollut rahankeräys. Käräjäoikeus totesi
lisäksi, että oli aivan ilmeistä, että varojen lahjoittaminen Effille
oli tapahtunut kunkin lahjoittajan omasta aloitteesta ja että
lahjoitussivulla ei ollut oleellista vaikutusta lahjoituspäätöksen
syntymiseen. Hovioikeus yhtyi käräjäoikeuden perusteluihin. Hovioikeus
kiinnitti lisäksi huomiota siihen, että rahankeräyslain tarkoituksena
on nimenomaan turvata se, että rahankeräyksen antamat varat päätyvät
oikeaan käyttötarkoitukseensa. Lisäksi hovioikeus painotti viitaten
epäselvään rahankeräyslakiin, että jos jotain tekoa ei ole laissa
nimenomaan säädetty rangaistavaksi, ei se myöskään voi olla
rangaistava.

Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat valtion maksamaan vastaajille yhteensä yli 17000 euroa oikeudenkäyntikuluja.

KHO:2008:26

Korkein hallinto-oikeus lainaa päätöksessään KHO:2008:26 (annettu 25.4.2008) Hämeenlinnan hallinto-oikeutta:

“Tämä päätös ei estä yhdistystä tiedottamasta käynnissä
olevasta rahankeräyksestä [ilman että tarvitaan rahankeräyslupaa]
internet-sivuillaan samalla tavalla kuin yhdistys informoi muustakin
toiminnastaan. Ilmoitus on kuitenkin muotoiltava siten, ettei sitä
voida katsoa aktiiviseksi vetoamiseksi antaa rahaa
keräykseen.”

Kuten rahankeräyslain tekstistäkin voisi päätellä, pelkkä
lahjoitusmahdollisuudesta kertominen ilman pyyntöä tai kehotusta antaa
rahaa ei siis tuomioistuimen mielestä ole rahankeräyslain tarkoittamaa
yleisöön vetoamista.

SISÄASIAINMINISTERIÖN LAKIIN PERUSTUMATON TULKINTA JA OLEMATON OHJEISTUS

Sisäasiainministeriön Arpajais- ja asehallintoyksikkö sekä
lääninhallitukset ovat tulkinneet, että yhdistyksen kotisivulla oleva
teksti “yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa
tukemiseksi” ja ohje lahjoituksen tekemiseksi olisi luvanvaraista
rahankeräystä.

Arpajais- ja asehallintoyksikkö lausui 2.8.2005 poliisille (liite
3), että Effin kotisivuilla ollut tällainen teksti olisi
luvanvaraista rahankeräystä, minkä johdosta syyttäjä päätti nostaa
edellä kuvatun syytteen. Oikeudessa Arpajais- ja asehallintoyksikön
lausunto osoittautui siis kuitenkin lakiin perustumattomaksi.

Voisi kuvitella, että tämän jälkeen sisäasiainministeriön kanta
olisi muuttunut. Kysyin Etelä-Suomen lääninhallitukselta
sähköpostitse 14.2.2009 (liite 4) tarvitsisiko yhdistys
rahankeräysluvan, jos yhdistys julkaisisi kotisivuillaan tekstin:
“Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa
tukemiseksi. Lahjoituksen voi maksaa yhdistyksen tilille X käyttäen
viitenumeroa Y.” Lääninhallituksesta vastattiin 17.2.2009, että
rahankeräyslupa tarvittaisiin (liite 5). Sisäasiainministeriö ei
siis ole välittänyt tuomioistuinten päätöksistä, vaan se on edelleen
sitä mieltä, että tällainen teksti yhdistyksen kotisivulla olisi
luvanvaraista rahankeräystä.

On epäselvää, saisiko yhdistys sisäasiainministeriön tulkinnan
mukaan edes julkaista kotisivuillaan sääntöjään, jos yhdistyksen
säännöissä sanotaan, että yhdistys voi ottaa vastaan
lahjoituksia. Patentti- ja rekisterihallituksen kotisivuillaan
julkaisemat yhdistyksen
mallisäännöthän (ladattu 18.2.2009) sisältävät mm. seuraavan
lauseen: “Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa
julkaisutoimintaa, voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja
sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää
omaisuutta.”

Eduskunta velvoitti lausumassaan hallituksen esityksestä 102/2005
hallituksen tiedottamaan tehokkaasti rahankeräyslaista ottaen
erityisesti huomioon rahankeräyksen määritelmän. Sisäasiainministeriö
tai lääninhallitukset eivät ole kuitenkaan tietääkseni julkaisseet
minkäänlaista ohjeistusta siitä, miten yhdistys voi ilman pelkoa
rahankeräysrikossyytteestä kertoa kotisivuillaan
lahjoitusmahdollisuudesta.

Sisäasiainministeriön verkkosivuilla on lisäksi lueteltu arpajaisia ja rahankeräyksiä koskevia
kansallisia tuomioistuinratkaisuja. Jostain syystä yllä mainitun
kaltaisia tuomioistuinratkaisuja, joiden mukaan rahankeräyslupaa ei
tarvita ei ole haluttu esitellä.

Sisäasiainministeriön pitäisi tiedottaa myös siitä, mikä on
sallittua, eikä pelkästään kertoa mielipiteitään siitä, mikä on
kiellettyä. Vaikka sisäasianministeriön laintulkinta olisikin oikea
(mitä se ei ole), tulisi heidän tiedottaa siitä yhdistyksiä muutenkin
kuin haastehakemuksilla.

NYKYTILANNE MAHDOLLISTAA OIKEUDEN VÄÄRINKÄYTÖN JA YHDISTYSTOIMINNAN HÄIRINNÄN

Sisäasiainministeriön lakiin perustumaton rahankeräyslain tulkinta
ja epäselvä rahankeräyslaki mahdollistavat oikeuden väärinkäytön ja
yhdistystoiminnan häirinnän. Epämääräiset ja mielivaltaiset
laintulkinnat rajoittavat perustuslain 12 § suojaamaa sananvapautta ja
perustuslain 13 § suojaamaa yhdistymisvapautta.

Effin tapaus on tästä hyvä esimerkki: nimettömän ilmiannon
perusteella alkanut prosessi kesti esitutkintoineen ja
tuomioistuinkäsittelyineen noin kolme ja puoli vuotta, vei satoja
tunteja yhdistyksen aktiivien aikaa ja valtion korvattaviksi tuomitut
oikeudenkäyntikulut olivat yli 17000 euroa (noin neljä kertaa väitetty
rahankeräystuotto!). Melkein minkä tahansa muun yhdistyksen toiminta
olisi loppunut tähän jo pelkästään oikeudenkäyntikuluriskin vuoksi
riippumatta siitä, mikä oikeudenkäynnin tulos lopulta oli.

Ymmärtääkseni vireillä on vastaavanlaisia oikeudenkäyntejä, joissa
ei epäillä epärehellistä toimintaa ja joissa ainoa väitetty rikos on
rahankeräysluvan puuttuminen. Arpajais- ja asehallintoyksikkö on
epäilemättä antanut näistäkin tapauksista langettavia lausuntoja.

Ilman lupaa suoritetun rahankeräyksen tuotto menetetään valtiolle
siinäkin tapauksessa, että yhdistykselle rahaa lahjoittaneet ovat
tiedossa. Tällaisessa tapauksessa rahat voisi yhtä hyvin palauttaa
lahjoittajille, jotka voisivat halutessaan esimerkiksi lahjoittaa
rahat takaisin yhdistykselle. Nykykäytäntö mahdollistaa lahjoittajien
tahdon vastaiset rahankeräysrikossyytteet. Tällaisessa tapauksissa se,
että valtio takavarikoi lahjoitusvarat, rikkoo yhdistymisvapautta sekä
lahjoittajien ja yhdistyksen oikeuksia.

Rahankeräyslaki tarjoaa loistavan tavan häiritä
yhdistystoimintaa. Nimettömällä ilmiannolla voi esimerkiksi saada
hiljennettyä yhteiskunnallisesti vaikuttavan yhdistyksen, joka toimii
ilmiantajan etujen vastaisesti.

RAHANKERÄYSLAKIA ON MUUTETTAVA

Rahankeräysluvan vaatiminen on historiallinen jäänne, josta tulisi
luopua. Esimerkiksi Ruotsissa rahankeräyksen voi järjestää ilman
erillistä lupaa, mutta vilppi on tietysti rangaistavaa. Ketjukirjeinä
toteutetut rahankeräykset ja pyramidihuijaukset on Ruotsissa kielletty
erikseen. Yhteenveto esimerkiksi Ruotsin tilanteesta annetaan hallituksen esityksen
102/2005 vp perusteluissa.

Rahankeräyslain tarkoitus (1 §) on “estää epärehellinen toiminta
rahankeräyksen yhteydessä”. Tällainen epärehellinen toiminta on
käytännössä aina rangaistavaa esimerkiksi petoksena (RL 36:1). Jos
siis väitettyä rahankeräystä koskeva syyte koskee vain
rahankeräysrikosta, on syyte rahankeräyslain tarkoituksen vastainen,
koska kyse vain rahankeräysluvan puuttumisesta eikä epärehellistä
toimintaa epäillä. Rangaistus rahankeräysluvan puuttumisesta voi tästä
huolimatta periaatteessa olla ankarimmillaan kaksi vuotta
vankeutta. Jos taas syyte koskee rahankeräysrikoksen lisäksi myös
esimerkiksi petosta, on syyte rahankeräysrikoksesta turha, koska
rangaistus ja rikoshyödyn menettämisseuraamus voitaisiin määrätä yksin
petoksen perusteella.

Rahankeräyslaki ei estä epärehellistä toimintaa rahankeräyksen
yhteydessä, koska tällainen epärehellinen toiminta on aina
rangaistavaa muiden säännösten (esim. RL 36:1)
perusteella. Rahankeräysluvan puuttuminen ei esimerkiksi estänyt
Suomen kaikkien aikojen suurimmaksi pyramidihuijaukseksi epäillyn
WinCapita-sijoitusklubin toimintaa. Arpajais- ja asehallintoyksikkö
tiesi WinCapitasta ainakin jo syyskuussa 2007 (MTV3.fi 23.9.2007), mutta
poliisi ei ollut kohdistanut WinCapitaan mitään toimenpiteitä ennen
kuin 25.3.2008 sen jälkeen, kun sijoitusklubin verkkosivut olivat
lopullisesti kadonneet (KRP:n verkkosivuilla oleva tiedote WinCapitan
esitutkinnasta, ladattu 18.2.2009). WinCapitan avainhenkilöitä
epäillään ainakin rahankeräysrikoksesta, törkeästä petoksesta ja
törkeästä veropetoksesta (Aamulehti 19.12.2008). Näistä
rikosnimikkeistä rahankeräysrikos on vähämerkityksinen eikä epäillyllä
rahankeräysrikoksella liene tästä syystä mitään merkitystä asiaa
tutkittaessa tai ratkaistaessa.

Kuten edellä on osoitettu, rahankeräyslakia käytetään nykyään rahankeräyslain tarkoituksen vastaisesti yhdistystoiminnan häirintään, vaikka mitään epärehellistä toimintaa ei epäiltäisi. Tästä syystä tulisi vakavasti harkita Ruotsin mallin mukaisesti rahankeräysluvista luopumista.

VAATIMUKSET

Pyydän, että eduskunnan oikeusasiamies

  1. toteaa, että yhdistyksen kotisivulla oleva teksti “yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi” ja ohje lahjoituksen tekemiseksi ei ole luvanvaraista rahankeräystä;
  2. kehottaa sisäasiainministeriötä julkaisemaan ohjeistuksen siitä,
    miten yhdistys voi ilman pelkoa rahankeräysrikossyytteestä kertoa
    kotisivuillaan, että se voi ottaa vastaan lahjoituksia;

  3. kehottaa sisäasiainministeriötä tiedottamaan tästä ohjeistuksesta
    yleisöä, lääninhallituksia, poliisia ja syyttäjiä;

  4. kehottaa sisäasiainministeriötä korjaamaan aiheesta mahdollisesti poliisille tai syyttäjille antamiaan lausuntoja, jotta turhat oikeudenkäynnit vältetään;
  5. tutkii, onko sisäasiainministeriö toiminut asiassa oikein ja antaako ministeriön toiminta aihetta muihin toimenpiteisiin; sekä
  6. kiinnittää valtioneuvoston huomion rahankeräyslain puutteisiin ja tekee esityksen puutteiden poistamiseksi.

Vantaalla 19.2.2009

Kai Puolamäki

LIITTEET:

  1. Helsingin käräjäoikeuden tuomio nro 1084, annettu 31.1.2007.
  2. Helsingin hovioikeuden tuomio nro 3487, annettu 10.12.2008.
  3. Arpajais- ja asehallintoyksikön lausunto 2.8.2005 koskien Effin rahankeräysjuttua.
  4. Tiedustelu Etelä-Suomen lääninhallitukselle 14.2.2009 koskien rahankeräysluvan tarvetta.
  5. Etelä-Suomen lääninhallituksen vastaus 17.2.2009 koskien rahankeräysluvan tarvetta.