Tämä dokumentti on saatavana myös muissa formaateissa:
15.1.2003 julkaistu Internetissä
julkaistavan rikollisen materiaalin rajoittamista selvittäneen
työryhmän raportti sisältää tämän lausunnon liitteenä.
Lausunto puuttumisesta
Internetissä ilmenevään rikolliseen sisältöön
11.12.2002
Kai
Puolamäki
FT, tutkija
Teknillinen korkeakoulu
Electronic Frontier Finland – EFFI ry
PL 9800 – 02015 TKK – 050 522 8111
– (09) 755 4892 (faksi)
Kai.Puolamaki@iki.fi– http://www.iki.fi/kaip/
Filosofian tohtori, tutkija
Kai Puolamäki on työskennellyt Fysiikan tutkimuslaitoksella
ja hoitanut vuodesta 2001 lähtien opettavan tutkijan virkaa
Teknillisen korkeakoulun Informaatiotekniikan laboratoriossa. Kai
Puolamäki on toiminut EFFIn puolesta asiantuntijana, avustanut
viranomaisia ja antanut esitelmiä muun muassa ei-toivottua
sähköistä viestintää ja joukkoviestinnän vastuulakia koskevissa
asioissa.
Electronic Frontier Finland –
EFFI ry on perustettu käyttäjien ja kansalaisten oikeuksien
puolustamiseen Internetissä. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan muun
muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta, tekijänoikeudesta
ja tietokoneohjelmien patentoinnista Suomessa ja Euroopassa.
Lisätietoja EFFIn kotisivulta osoitteessa http://www.effi.org/.
Johdanto
Sisäasianministeriön työryhmä pyysi 14.11.2002
päivätyssä kirjeessä vastausta seuraavaan kysymykseen:
Millaiset tekniset
tai lainsäädännölliset keinot puuttua Internetissä ilmenevään
rikolliseen sisältöön olisivat EFFIn näkökulmasta
hyväksyttäviä?
Kysymys koskee selvästi laitonta sisältöä, kuten
petoksia (RL 36:1), kunnianloukkauksia (RL 24:9), yksityiselämää
loukkaavan tiedon levittämistä (RL 24:8) tai
sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia lasta esittäviä kuvia (RL
17:18-19). Tämä lausunto ei sisällä kannanottoa siihen, mikä
sisältö pitäisi tulkita rikolliseksi ja mikä ei.
Mielestämme rikolliseen toimintaan puuttumisessa
on otettava huomioon seuraavat seikat, jotka perustelemme
jäljempänä:
-
Internet ei tee rikoksia
-
Tekniikka ei ole rikollista
-
Vain rikolliseen toimintaan tulee puuttua
-
Jos tietoja kerätään, niitä käytetään väärin
-
Puuttumiskeinojen on oltava perusteltuja ja
järkevässä suhteessa tapahtuneeseen rikokseen -
Vain rikokseen syylliset ovat vastuussa
teosta -
Vain viranomaiset voivat käyttää
erioikeuksia -
Valistaminen ja itsesäätely ovat tehokkaita
keinoja -
Rikollisia ei aina saada kiinni
Internet ei tee rikoksia
Internet tarjoaa ennenkuulumattoman tehokkaan
tavan viestiä ja levittää informaatiota. Internettiä voi
perustellusti pitää yhtenä ihmiskunnan merkittävimmistä
keksinnöistä.
Internet on yksi inhimillisen kanssakäymisen
muoto. Internetillä on kahvilakeskusteluihin, postiin,
puhelinjärjestelmään, kirjakauppoihin tai kirjastoihin verrattuna
seuraavia erityispiirteitä:
-
Internet on kansainvälinen.
-
Internetin rakenne on verkkomainen, eikä
Internet-viestinnällä tyypillisesti ole keskitettyä
“ylläpitäjää”. -
Internet mahdollistaa tehokkaan ja
maailmanlaajuisen tiedon haun ja viestinnän.
Internettiä – kuten muitakin inhimillisen
kanssakäymisen muotoja – voi käyttää apuna rikosten tekemisessä. On
kuitenkin tärkeää muistaa, että Internet ei tee rikoksia, vaan
jotkut sitä käyttävät ihmiset, ja että Internetistä yhteiskunnalle
aiheutuneet hyödyt ovat moninkertaisia verrattuna väärinkäytöksistä
aiheutuneisiin haittoihin.
Tekniikka ei ole rikollista
Lähes kaikkia teknisiä keksintöjä, joilla on
oikeutettuja käyttötarkoituksia, voi myös käyttää apuna rikosten
tekemisessä. Pelkoja siitä, että tällaista tekniikkaa voidaan
käyttää väärin, ei kuitenkaan saisi käyttää perusteena tämän
tekniikan kieltämiselle tai rajoittamiselle.
Esimerkkinä tällaisesta tekniikasta ovat
salausjärjestelmät (kryptografia). 1980- ja 1990-luvuilla
argumentoitiin yleisesti, että rikolliset voivat käyttää tehokkaita
salausjärjestelmiä piilottamaan tietoja viranomaisilta. Useat
valtiot, kuten Ranska ja Yhdysvallat, yrittivät muun muassa tästä
syystä rajoittaa salaustekniikoiden leviämistä lainsäädännöllisin
keinoin. Nykyään kuitenkin ymmärretään, että salausjärjestelmät
ovat välttämättömiä tietoturvan takaamiseksi, eikä
salausjärjestelmien rajoittamisesta juuri enää puhuta.1
Muita esimerkkejä tekniikoista, joiden
väärinkäyttöä on julkisessa keskustelussa pelätty, ovat
anonyymipalvelimet (“anonyymit kunnianloukkaukset”),
keskustelupalstat (“pomminteko-ohjeita”) ja vertaisverkot
(“tekijänoikeusrikkomuksia”). Kaikilla näillä tekniikoilla on
kuitenkin myös runsaasti oikeutettuja käyttötarpeita, joita kaikkia
ei vielä välttämättä edes täysin ymmärretä. Siksi mahdollisten
kieltojen tulisi kohdistua itse rikolliseen toimintaan, ei
tekniikoihin. Eihän postilaatikkojakaan kielletä sillä perusteella,
että niihin voi jättää anonyymejä kunnianloukkauskirjeitä, tai
ihmisten pääsyä yliopistoihin rajoiteta sillä perusteella, että
niissä oppii tekemään pommeja.
Vain rikolliseen toimintaan tulee puuttua
Netin kansainvälisyys ja verkkomainen rakenne
tekevät Internetin sisällön tehokkaasta sääntelystä tai hallinnasta
melkein mahdottoman urakan. Erilaiset tekniset tai oikeudelliset
esteet ja viranomaisten valvontayritykset voidaan kiertää.
Esimerkiksi webbisivut, joilla on ei-toivottua sisältöä, voidaan
määrätä poistettavaksi, mutta tämä ei estä sisällön ilmestymistä
ulkomaisille palvelimille tai sitä, että asiasta kiinnostuneet
voivat levittää tietoa vaikkapa sähköpostin välityksellä.2 Periaatteessa on yhtä helppoa
puuttua siihen, kuin mistä ihmiset keskustelevat toreilla ja
kodeissa, kuin mistä he keskustelevat Internetissä.
Tämä on havaittu monessa totalitäärisessä
valtiossa, joissa viranomaiset ovat menettäneet monopolinsa
tietoon, mikä on hyvä asia. Ihmisillä on oikeus ilmaista, julkistaa
ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään
ennakolta estämättä. Ennakkosensuuri ei kuulu oikeusvaltioon.
Yksityiselämän ja viestinnän suoja on
loukkaamaton. Kenellekään tuskin tulisi mieleen ehdottaa, että
talonmiesten pitäisi pitää kirjaa kaikista kodeissa käyvistä
ihmisistä ja tallettaa tiedot useiksi vuosiksi siltä varalta, että
joku näistä ihmisistä syyllistyisi joskus rikokseen. Valitettavasti
kun puhutaan Internetistä, tuntuvat tällaiset ehdotukset
tunnistamistietojen pakollisesta tallentamisesta olevan
arkipäiväisiä. Oikeusvaltioon ei kuulu, että viestintää valvotaan
vain siltä varalta, että joku seuratuista syyllistyisi joskus
rikokseen.
Ennakkosensuuri tai ihmisten valvominen
“varmuuden vuoksi” ei ole hyväksyttävää. Viranomaisten tulee
puuttua Internet-viestintään vain, jos heillä on perusteltu syy
epäillä rikosta.
Jos tietoja kerätään, niitä käytetään
väärin
Jos tietoja kerätään, niin niitä käytetään
ennemmin tai myöhemmin väärin, joko viranomaisten tai esimerkiksi
teleoperaattorin toimesta. Siksi kaikkea tarpeetonta
Internet-viestinnän seurantaa tulee välttää.
Lisäksi on hyvä muistaa, että kerätyt tiedot
eivät tule ainoastaan Suomen käyttöön. Cybercrime-sopimuksen3 perusteella Suomella on
velvollisuus antaa virka-apuna tätä informaatiota maihin, joiden
oikeusjärjestelmä ei ole läheskään Suomen tasolla, kuten
esimerkiksi Albaniaan ja Azerbaidzhaniin.
Yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia tietoja ei
tule luovuttaa vieraille valtioille tai kotimaisille tai
kansainvälisille järjestöille, jos tietojen käyttöä ei voida valvoa
tehokkaasti parlamentaarisin keinoin. Esimerkki jälkimmäisen
kaltaisesta järjestöstä on Tampereen EU-kokouksessa 11.10.1999
perustettu “The Police Chiefs Operational Task Force” (PCOTF).
11.9.2001 jälkeen PCOTF:n tehtävät laajennettiin koskemaan muun
muassa tiedustelutietojen vaihtoa. PCOTF ei ole luovuttanut
pöytäkirjojaan niitä pyydettäessä, eikä mikään ulkopuolinen taho
valvo sen toimintaa.4
Samalla tavalla on tärkeää, että Internettiin
liittyviä valvonta- ja pakkokeinojärjestelmiä ja lainsäädäntöä
valmistellaan avoimesti, ei suljettujen ovien takana.
Puuttumiskeinojen on oltava
perusteltuja ja järkevässä suhteessa epäiltyyn rikokseen
Viranomaisten tulee puuttua Internet-viestintään
vain, jos on perusteltu syy epäillä rikosta. Silloinkin keinojen on
oltava perusteltuja ja järkevässä suhteessa epäiltyyn
rikokseen.
Jos todennäköinen seuraus rikoksesta on pitkä
vankeustuomio, oikeuttaa se raskaampiin toimiin kuin jos kyse olisi
rikoksesta, josta todennäköinen rangaistus on sakkoa. Esimerkiksi
tietokoneen kovalevyn sisällön tutkimiseen tai viestinnän
seuraamiseen pitää suhtautua samalla tavalla kuin kotietsintään tai
puhelujen kuunteluun.
Tarpeettomat yksityisyyden tai omaisuuden suojan
loukkaukset eivät ole hyväksyttäviä. Jos rikollinen materiaali on
esimerkiksi julkisella WWW-sivulla, sen sisältö voidaan tallettaa
verkon kautta sen sijaan, että todistusaineisto kerätään
takavarikoimalla sivua tarjoava palvelin.
Vain rikokseen syylliset ovat vastuussa
teosta
Rikoksen tekemisessä voidaan käyttää apuna
esimerkiksi Internet-palveluntarjoajan ylläpitämää WWW-palvelinta
tai ylläpidettyä keskustelupalstaa.
Ylläpitäjille ei tule asettaa tarpeettomia
lisävelvoitteita eikä heitä tule saattaa vastuuseen heidän
ylläpitämiään viestintäkanavia käyttäen tehtyihin rikoksiin, joihin
he eivät ole itse osallisina.5 Tällainen
vastuu johtaa ennakkosensuuriin: ylläpitäjän kannattaa sensuroida
käyttäjiensä viestintää, jos on olemassa pienikin mahdollisuus,
että käyttäjä syyllistyisi rikokseen. Tyypillisenä esimerkkinä
tästä ovat yksittäisen kuluttajan WWW-kotisivuillaan tai
keskustelupalstoilla elinkeinonharjoittajasta esittämät kriittiset
väitteet. WWW-palvelimen tai keskustelupalstan ylläpitäjä ei voi
mitenkään tietää, ovatko kuluttajan esittämät väitteet perättömiä
ja siten ehkä laittomia tai rikollisia.
Toisena esimerkkinä Skientologikultti on
kunnostautunut vaatimalla yhdysvaltalaiseen tulkinnanvaraiseen
tekijänoikeuslakiin vedoten Internet-palveluntarjoajia (mm.
hakukone Googlea) poistamaan palvelimiltaan muiden tuottamaa
Skientologien toimintaa arvostelevaa materiaalia ja linkkejä
tällaiseen materiaaliin.6
Skientologikultti tulkitsee tekijänoikeuslakia laajentavasti.
Kultin esittämät poistopyynnöt lienevät melkein aina
perusteettomia, mutta Internet-palveluntarjoajat yleensä mieluummin
suostuvat poistopyyntöihin kuin puolustavat asiakkaidensa oikeuksia
kalliissa ja aikaa vievissä oikeudenkäynneissä.7
Tämän vuoksi on tärkeää, että vastuu Internettiä
käyttäen tehdystä rikoksesta kuuluu yksinomaan rikokseen
syyllistyneelle. Lisäksi vastuu sen määrittelemisestä, että onko
kyse rikoksesta, kuuluu yksinomaan tuomioistuimelle. Näitä vastuita
ei saa miltään osin sälyttää vahingonkorvauksen tai rangaistuksen
uhalla esimerkiksi Internet-palveluntarjoajien harteille. Erilaiset
“notice and take down” -menettelyt ovat tästä syystä erittäin
ongelmallisia.
Jos ylläpitäjiä velvoitetaan johonkin, on tämän
tapahduttava vasta viranomaisen antaman määräyksen jälkeen.
Ylläpitäjällä voi toki olla oikeus poistaa materiaali ilman
erillistä viranomaisen antamaa määräystäkin, mutta velvoitetta
tähän ei pidä olla.
Vain viranomaiset voivat käyttää
erioikeuksia
Vain viranomaisilla tulee olla oikeus käyttää
pakkokeinojen tai valvonnan kaltaisia erioikeuksia ilman
pakkokeinojen tai valvonnan kohteen hyväksyntää.
Yhdysvalloissa on ehdotettu lainsäädäntöä, jonka
mukaan tekijänoikeuden haltijoilla olisi oikeus tehdä tietomurto
tai syyllistyä tietoliikenteen häirintään, jos heillä on syy
epäillä tekijänoikeusrikkomusta.8 Tämä ei
ole hyväksyttävää.
Internet-palveluntarjoajilla voi olla käyttäjien
hyväksymiin käyttöehtoihin perustuva oikeus tutkia väärinkäytöksiä
ja puuttua niihin. On kuitenkin tärkeää, että tällaiset käyttöehdot
on kirjoitettu selkeästi ja ymmärrettävästi ja että
palveluntarjoajien suorittama valvonta on perusteltua ja järkevässä
suhteessa suojeltavaan etuun nähden ja että perusoikeuksia, kuten
henkilötietojen ja yksityisyyden suojaa, kunnioitetaan.
Valistaminen ja itsesäätely ovat tehokkaita
keinoja
Internetin rikollinen sisältö koskettaa
tavallista käyttäjää usein esimerkiksi sähköpostin
liitetiedostoissa leviävien haittaohjelmien muodossa. Rikollisen
sisällön lisäksi Internetistä on saatavana laillista materiaalia,
kuten pornografiaa, joka ei kuitenkaan sovellu esimerkiksi lasten
nähtäväksi. Paras apu näihin ongelmiin on valistustyö. Muillakin
elämänalueilla on hyvä tietää, miten kannattaa toimia ja miten ei.
Tiettyjä kaupunginosia kannattaa välttää ja katua ylittäessä on
oltava varovainen. Vastaavia kansalaistaitoja tarvitaan myös
Internetissä: kaikkia liitetiedostoja ei kannata avata,
käyttöjärjestelmän tietoturvapäivitykset tulee asentaa
säännöllisesti ja joillekin sivustoille ei kannata mennä.
Samaten ihmisten tulisi ymmärtää, että
viranomaiset eivät voi eikä heidän pidä valvoa kaikkea toimintaa ja
estää kaikkia rikoksia ennalta. Kuten muillakin elämänaloilla, jos
ihmiset havaitsevat, että on tapahtunut rikos, voivat he ilmoittaa
asiasta viranomaisille.
Tehokas vaikutustapa tietoturvauhkiin on
CERT-toiminta9 ja tietoturvauhkista ja
ohjelmien haavoittuvuuksista tiedottaminen mahdollisimman
tehokkaasti ja avoimesti. Valtiovallan tulisi osaltaan rohkaista
tällaista avointa tietojen vaihtoa ja tietoturvaongelmista ja
Internetin ongelmista käytävää keskustelua ja vapaaehtoisuuteen
perustuvien toimintamallien kehittämistä.
Rikollisia ei aina saada kiinni
Internet tarjoaa valtavia mahdollisuuksia.
Internet tarjoaa myös mahdollisuuksia laajamittaiseen sensuuriin ja
valvontaan. Euroopan unionissakin on ehdotettu Internet-liikenteen
tallentamista useiksi vuosiksi.10 Tämä ei
kuulu oikeusvaltioon.
Koska talonmiehet eivät pidä kirjaa kodeissa
käyvistä ihmisistä, ei todistusaineistoa kerry niin paljon kuin
poliisivaltiossa olisi mahdollista. Oikeusistuimet toimivat sillä
periaatteella, että on parempi, että kymmenen syyllistä päästetään
vapaaksi kuin että yksi syytön tuomitaan. Rikollisia ei siis aina
saada kiinni, Internetissäkään.
Yhteenveto
Internetissä olevaan rikolliseen sisältöön tulee
puuttua samoin periaattein kuin muillakin elämänaloilla.
Ennakkosensuuri tai tunnistamistietojen pakollinen tallentaminen
vain varmuuden vuoksi tai siksi, että viranomaisille ei ole annettu
tarpeeksi voimavaroja Internettiin liittyvien rikosten
selvittämiseksi, ei ole hyväksyttävää. Muillakaan elämänaloilla
tietoja ei tallenneta vuosiksi vain siltä varalta, että joku
syyllistyisi joskus rikokseen.
Vain viranomaisilla tulee olla oikeus käyttää
erioikeuksia rikolliseen sisältöön puuttumiseen. Puuttumiskeinojen
tulee kuitenkin olla perusteltuja ja järkevässä suhteessa epäiltyyn
rikokseen nähden.
Helsingissä 11.12.2002
Kai Puolamäki
Kiitokset
Sain tämän lausunnon kirjoittamista varten
lukuisia hyödyllisiä ehdotuksia sähköpostitse ja EFFIn
keskusteluryhmässä (finet.toiminta.effi), joista kiitokset.
1Suomikin
allekirjoitti vuonna 1998 salausjärjestelmiä rajoittavan
Wassenaarin järjestelyn, ks.: http://www.iki.fi/kaip/wassenaar/
2Freenet-projekti
on esimerkki Internetissä toimivasta järjestelmästä, jossa
mielipiteiden ja tietojen julkaisun estäminen tai anonyyminä
esiintyvien henkilöllisyyden selvittäminen on tehty tarkoituksella
lähes mahdottomaksi, ks.: http://freenetproject.org/
4Ks. Statewatch
analysis no 13, The “war on freedom and democracy” by Tony Bunyan,
http://www.statewatch.org/news/2002/sep/analysis13.htm
5Ehdotettu laki
sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (HE 54/2002 vp)
asettaisi keskustelupalstan ylläpitäjän joissain tilanteissa
rikosoikeudelliseen ja vahingonkorvausvastuuseen
keskustelupalstalla julkaistuista artikkeleista. Ks.: http://www.effi.org/sananvapaus.var
7Laki
tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta sisältää samankaltaisen
palveluntarjoajia velvoittavan määräyksen tekijänoikeuksia
mahdollisesti rikkovan materiaalin poistamisesta palvelimelta
tekijänoikeuden haltijan määräyksestä.
8“The Berman P2P
Bill: Vigilantism Unbound”, EFF, http://www.eff.org/IP/P2P/20020802_eff_berman_p2p_bill.html
9Viestintävirasto,
Tietoturvaloukkausten havainnointi ja ratkaisu (CERT), http://www.ficora.fi/suomi/tietoturva/cert.htm
10Sähköisen
viestinnän tietosuojadirektiivi (2002/58/EY) oikeuttaa jäsenvaltiot
keräämään ja tallettamaan teletunnistamistietoja. Suomi on
äskettäin ehdottanut EU:ssa kaikkien teletunnistetietojen
pakollista tallentamista kahdeksi vuodeksi, ks.: http://www.effi.org/lehdistotiedote-2002-11-25.html