Perustietoja
Verkkoneutraliteetti (verkon neutraliteetti, nettineutraliteetti; engl. net neutrality, network neutrality) on keskeinen osa vapaan ja avoimen Internetin toimintaa. Neutraliteetti on eräs niistä ominaisuuksista, joiden ansiosta Internetistä on tullut se, mitä se tänä päivänä on: kukoistava maailmanlaajuinen viestintä- ja palveluverkosto. Verkkoneutraliteetin ollessa voimassa Internet tukee kuluttajanoikeuksien toteutumista, sananvapautta ja esteetöntä uusien palvelujen sekä sisältöjen innovaatiota verkossa – edistäen siis yhteiskunnan hyvinvointia sekä inhimillisestä että taloudellisesta näkökulmasta.
Koko Internet on alun perin rakennettu neutraliteetin periaatteille:
- liikenne on samanarvoista ja tulee kohdelluksi verkon läpi kulkiessaan samalla tavalla riippumatta liikenteen sisällön tyypistä, liikennettä lähettävästä tai vastaanottavasta sovelluksesta, käyttäjien henkilöllisyydestä ja muista tällaisista tekijöistä;
- loppukäyttäjänä voit luottaa siihen, että käytitpä mitä tahansa sovellusta tai viestitpä kenen tahansa kanssa, verkko ei yritä haitata dataliikennettäsi tai aiheuta sinulle eri suuruista laskutusta viestinnän yllä mainittujen yksityiskohtien perusteella;
- kukaan ihminen tai mikään yritys ei voi ostaa “ohitusoikeutta” omalle liikenteelleen (aina voi toki ostaa nopeamman yhteyden omalta koneeltaan ulospäin, mutta kukaan ei voi pakottaa omaa verkkoliikennettään tulemaan kohdelluksi etuoikeutettuna verkon sisällä tai jonkun muun verkkoliikennettä tulemaan syrjityksi verkon sisällä);
- viestintä kulkee verkossa jaettuna ns. paketteihin (packet), jotka toimitetaan lähettäjältä vastaanottajalle “best effort” -periaatteella eli verkon infrastruktuurissa olevat reitittimiksi (router) kutsutut laitteet yrittävät lähettää paketteja eteenpäin tasapuolisesti ja niin tehokkaasti kuin kullakin hetkellä on mahdollista; ja
- äly on verkon reunoilla, ts. verkon “keskiosa” (reitittimet, runkoverkko jne.) ei sisällä mitään sovelluskohtaista tai tietylle sisällölle kohdennettua “älykkyyttä”, vaan tällaista älykkyyttä on ainoastaan verkon “reunalla” eli esimerkiksi loppukäyttäjän tietokoneella olevissa sovellusohjelmistoissa, joiden tehtävä on ymmärtää verkkoon lähtevän ja verkosta saapuvan datan merkitys tapauskohtaisesti.
Lyhyesti sanottuna: neutraali verkko on avoin, vapaa, korruptoimaton – ja “tyhmä” sanan myönteisessä merkityksessä (verkko ei yritä tutkia yksityiskohtia kuten datapakettien sisältöä ja tehdä datan kohteluun vaikuttavia päätelmiä sen perusteella).
Näiden periaatteiden ansiosta Internetiin on voitu luoda ilman keinotekoisia esteitä ne sovellukset, joita me kaikki päivittäin käytämme. Kenenkään ei ole tarvinnut anoa lupaa tietynlaisen datan siirrolle, maksaa kynnysrahoja “valvojan” kassaan tai pyytää etukäteen hyväksyntää luomalleen sovellukselle, kuten sähköpostille, videopalveluille, ihmisten tai yritysten kotisivuille, harrastesivustoille, keskustelupalstoille, musiikkipalveluille, nettipuhelupalveluille, pelisovelluksille, pikaviesteille tai sosiaalisen median sivustoille.
Neutraalissa verkossa kaikkien sovellusten ja kaikkien käyttäjien liikennettä kohdellaan samanlaisina bitteinä, eikä ole verkon asia edes tarkastella, mitä liikennettä paketeissa milloinkin kulkee. Neutraali Internet tarjoaa suurimman mahdollisen määrän joustavuutta tiedonsiirrossa ja uusien sovellusten kehittämisessä.
Miksi neutraliteetti on nykyään uhattuna ja mihin neutraliteetin rikkominen johtaisi?
Vuosien ajan verkkoneutraliteetin periaatteiden toteutumista saattoi pitää lähes itsestäänselvyytenä, mutta Internetin suuri suosio on johtanut siihen, että eräillä toimijoilla – lähinnä suurilla teleoperaattoreilla – on taloudellisista syistä syntynyt motivaatio rikkoa Internetin perustoimintatapoja. Operaattoreita houkuttaa esimerkiksi eri Internet-sovellusten tai sivustojen käytön hinnoittelu eri tavoin, jotta asiakkailta voitaisiin lypsää enemmän rahaa, ja tätä houkutusta on lisännyt viestinnän jatkuva muuttuminen Internet-pohjaiseksi.
Neutraliteetin murtamisesta olisi merkittävää haittaa niin loppukäyttäjille (tavallisille kansalaisille) kuin myös liiketoiminnalle kuten innovatiivisia verkkopalveluita perustaville startup-yrityksille. Neutraliteetin murtaminen asettaisi verkon käyttäjät keskenään eriarvoiseen asemaan ja toisi verkon toimintaan, käyttöön ja laskutukseen tarpeetonta, keinotekoista monimutkaisuutta sekä rikkoisi vakiintuneita verkkotekniikan standardeja.
Loppukäyttäjien näkökulmasta yhtäkkiä ei voisikaan enää luottaa siihen, että käyttäjän dataliikenne pyritään vilpittömästi ohjaamaan käyttäjän päätelaitteen (kuten tietokoneen tai älypuhelimen) ja kohdepalvelun tai -sovelluksen välillä. Suosituista sivustoista tai nettisovelluksista saattaisi joutua maksamaan käyttöajan tai käyttökertojen mukaista maksua, ja pääsy moniin sivustoihin tai sovelluksiin voisi olla tahallisesti hidastettu tai jopa estetty. Verkon käyttöä hankaloittavia muureja nousisi paikkoihin, joissa niitä ei olisi ennen voinut kuvitella olevan. Teleyritykset laatisivat keinotekoisia rajoitteita ja järjettömältä tuntuvia maksuperusteita verkkotoiminnalle, jota Internetissä on totuttu neutraliteetin aikana pitämään erottelemattomana ja hinnoittelemattomana. Loppukäyttäjät eivät voisi enää vapaasti valita käyttämiään sivustoja ym. resursseja (tai vaikka voisivatkin, niitä olisi keinotekoisesti asetettu epätasa-arvoiseen asemaan esimerkiksi liikenteen läpipääsyä heikentämällä), ja operaattorit voisivat datasiirrossa ja dataliikennehinnoittelussa suosia omia tai heidän kanssaan yhteistyössä olevia sisältöpalveluita ja syrjiä kaikkia muita palveluita. Tilanne johtaisi myös suurten (maksukykyisimpien) palvelujen tietoliikenteen suosimiseen pienempien palvelujen kustannuksella ja yksipuolistaisi verkon käyttötapoja.
Verkkosovellusten tuottajien näkökulmasta olisi erittäin harmillinen tilanne, jos uuden verkkopalvelun tai sovelluksen perustaja ei voisikaan enää yksinkertaisesti hankkia tietoliikenneyhteyttä luottaen, että tieto kulkee verkossa “best effort” -periaatteella. Sen sijaan hän joutuisi erikseen huolehtimaan jonkinlaisten maksullisten dataliikenneluokkien tai hyväksyntäprosessien kautta, että hänen palvelunsa liikenne ei joutuisi verkossa syrjityksi ainakaan niin rankasti kuin operaattorin “perusasetuksilla”. Vaivaa, ylimääräisiä kustannuksia, teknistä kompleksisuutta, byrokratiaa, kestämätön kilpailutilanne! Sovellusten toiminnan aloittamista ja ylläpitoa vaikeuttaisivat todennäköisesti lisäksi vielä useiden eri operaattorien keskenään erilaisten sääntöjen yhteensovittaminen uuden verkkosovelluksen näkökulmasta. Verkkoneutraliteetin rikkominen asettaisi kohtuuttomia ja mielivaltaisia haittoja lukemattomien yrittäjien ja harrastajien verkkotoiminnalle. Verkkoneutraliteetin rikkominen olisi valtava takaisku toimivan kilpailun toteutumiselle Internet-liiketoiminnassa ja käytännössä olisi synonyymi tietoliikenteen mielivaltaiselle syrjimiselle.
Verkkoliikenteen syrjinnässä (neutraliteetin murtamisessa) ainoa hyötyä saava osapuoli olisivat verkko-operaattorit sekä mahdollisesti jotkin näiden kanssa yhteistoiminnassa olevat tahot. Sanomattakin selvää on, että tällainen verkon “portinvartijan” rooliin pääseminen ja kiristyksenluonteisten maksujen vaatiminen Internet-pohjaisten palvelujen käyttäjiltä tai tarjoajilta on monille teleoperaattoreille houkutteleva tulevaisuudennäkymä. Päättäjien täytyy ymmärtää, miten haitallinen sellainen tilanne olisi kuluttajien oikeuksille, kilpailun toimivuudelle sekä netin kautta tarjottavien palvelujen monipuolisuudelle ja laadulle.
Neutraliteetin murtava nettiliikenteen erottelu vaatisi verkon toimintaa haittaavien ja monimutkaistavien teknisten keinojen käyttöönottoa verkossa. Verkkoliikenteen eriarvoistamisella pilattu netti toimii sujuvasti vain operaattorien markkinointipuheissa.
Neutraliteetin murtajat tietysti esittävät asiansa positiivisessa valossa, esimerkiksi sanoen, että “olisi hyvä pystyä halutessaan ostamaan enemmän kapasiteettia tietyn palvelun verkkoliikenteelle”, tai käyttäen perusteena sitä, että verkkoliikenteen maksuluokat (tms.) perustuisivat vapaaehtoisiin “sopimuksiin”. Ehdotukset on naamioitu kuulostamaan myönteisiltä, mutta totuus on toisenlainen.
Jos jonkin tahon liikenne saa etuoikeutetun kohtelun, muiden tahojen liikenne on välittömästi huonommassa asemassa, ja näin kohta ollaankin tilanteessa, jossa saadakseen kelvollisen kohtelun tietoliikenteelleen täytyy maksaa “suojelurahaa” teleoperaattorille. Riippuen suurten sovellustarjoajien ja operaattorien välillä tehdyistä mielivaltaisista sopimuksista voi myös käydä niin, että altavastaajan asemassa olevan toimijan on käytännössä mahdotonta saada hyvää kohtelua edes rahalla.
Ei myöskään voida sanoa, että neutraliteetin rikkova “sopimus” teleoperaattorin ja loppukäyttäjän välillä tekisi dataliikenteen syrjinnän moraalisesti hyväksyttäväksi. Sellainen “sopimus” olisi luultavasti teleoperaattorin lakimiesten kirjoittama operaattorin eduksi, ja ylipäätään on kohtuuton vaatimus, että loppukäyttäjän pitäisi yhtäkkiä sopimuksia tutkimalla yrittää varmistaa itselleen oikeuksia, jotka neutraliteetin vallitessa kuuluvat hänelle ilman muuta. Entä miten käsiteltäisiin tilanne, jossa dataliikenneyhteydessä vain toinen osapuoli on neutraliteettia rikkovan operaattorin verkossa, mutta tällöin myös toinen osapuoli kärsii yhtä paljon heidän välissään olevan datansiirtotien keinotekoisesta haittaamisesta?
Ei pidä myöskään uskoa naiivia väitettä, että teleoperaattorien välinen kilpailu “tehokkailla markkinoilla” olisi riittävä tae aitoa neutraliteettia tarjoavan vaihtoehdon olemassaololle, jos neutraliteettivaatimus poistetaan. Markkinat ovat kaikkea muuta kuin tehokkaat varsinkin nettiyhteyden kaltaisen välttämättömyyspalvelun tapauksessa; mielekkään ja informoidun vertailun tekeminen operaattorien välillä olisi erittäin vaikeaa; operaattorien intressit verkkoliikenteen näkyvään tai piiloteltuun eriarvoistamiseen ovat liian suuret; ja ylipäätään jälleen tulee kysyä, miksi kuluttajien pitäisi yhtäkkiä yrittää vaivalloisesti valita “paras” (siis vähiten huono) operaattorivaihtoehto sen sijaan, että neutraliteettisäännöllä asia tehtäisiin kuluttajille kertaheitolla helpoksi ja oikeudenmukaiseksi.
Myös sananvapaudelle verkkoneutraliteetilla on keskeinen merkitys. Jos sallitaan verkossa kulkevan datan eriarvoistaminen millä tahansa perusteella, samalla väistämättä hyväksytään tietoliikenteen suodattaminen tai sen sisällön tutkiminen tunkeilevalla deep packet inspection (DPI) -tekniikalla – muutenhan esim. sovelluskohtaista dataliikenteen hinnoittelua ei voisi teknisesti toteuttaakaan tai se olisi helposti kierrettävissä. Jos liikenteen automatisoitu urkinta ensin hyväksytään “kaupallisin perustein”, tästä onkin enää lyhyt matka siihen, että poliittisesti “vääriä ajatuksia” tai “vääriä toimijoita” yritetään alkaa teknisin keinoin tunnistaa tai hiljentää. Tietoliikenteen koskemattomuus täytyy säilyttää Internetin kumoamattomana peruskivenä.
Huomautus. Täytyy ymmärtää, että verkkoneutraliteettivaatimus ei tietenkään estä yksittäistä käyttäjää tutkimasta ja suodattamasta omassa kotiverkossaan (tms.) kulkevaa liikennettä millä tahansa itse valitsemallaan tekniikalla, mukaan lukien DPI. Omien paikallisten palomuurien tai muiden vastaavien dataliikennettä suodattavien tietoturvakeinojen käyttö kotiverkossa on sallittua ja kannatettavaa. Ne ovat täysin eri asia kuin operaattorien ylhäältä päin sanelemat mielivaltaiset estot ja rajoitukset, jotka rikkoisivat Internetin “yhteisiä” osia ja haittaisivat verkon kaikkien käyttäjien viestintää.
Tilanne maailmalla
Alankomaat on Euroopan ensimmäinen valtio, jossa on verkkoneutraliteettilaki. Siellä mobiilioperaattorit eivät voi laskuttaa ylimääräistä sillä perusteella, että asiakas on käyttänyt tiettyä Internet-viestintäsovellusta kuten Skype tai WhatsApp: http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/alankomaissa+operaattori+ei+saa+lisalaskuttaa+mobiiliskypen+kayttajia/a647694?service=mobile&page=2
Yhdysvalloissa vuonna 2014 netin neutraliteetti kärsi harmillisen takaiskun, kun oikeusistuin päätti, että FCC-viranomainen ei voi enää vaatia teleoperaattoreita kohtelemaan kaikkea dataliikennettä neutraalisti; päätös oli suurten telecom-yritysten etujen mukainen. Tällaisia oikeudellisia lipsahduksia ei saa päästää enää tapahtumaan missään päin maailmaa.
EU:n elimet kuten Euroopan parlamentti ovat eri yhteyksissä ottaneet kantaa neutraliteetin puolesta voimakkaastikin, mutta päättäjistä ja taustavaikuttajista löytyy myös neutraliteetin vastustajia (esimerkiksi EU-komission jotkut jäsenet ovat pyrkineet vesittämään neutraliteettia), joten EU-tasolla verkkoneutraliteetin ylläpito vaatii jatkuvaa huomiota.
Vuonna 2014 Euroopan parlamentti äänesti EU:n yhteisten televiestinnän sisämarkkinoiden lainsäädäntöpaketista (Telecoms Single Market Regulation). Nettineutraliteetin suojaamisen kannalta oleelliset, valveutuneiden europarlamentaarikkojen ajamat korjaukset lainsäädäntöpakettiin onnistuttiin viemään läpi äänestyksissä. Korjaukset torjuivat Euroopan komission lainsäädäntöehdotuksesta osia, jotka uhkasivat rikkoa nettineutraliteetin: http://gigaom.com/2014/04/03/european-parliament-passes-strong-net-neutrality-law-along-with-major-roaming-reforms/
Kansalaisjärjestö La Quadrature du Net:in havaintoja EU:n nettineutraliteetin tilasta, mm. vuoden 2014 neutraliteettiäänestyksistä: http://www.laquadrature.net/en/net-neutrality
Esimerkki EU:n neutraliteettiasiakirjoista: linkki dokumenttiin “Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: Avoin internet ja verkon neutraliteetti Euroopassa”:
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2011:0222:FIN:FI:PDF
On toki myönteistä, että niin EU:n kuin Suomenkin virallisissa kannanotoissa on usein tiedostettu verkkoneutraliteetin tärkeys. Kuitenkin täytyy huomata, että käytännössä toimet ovat olleet usein päinvastaisia – jopa sellaisissa asianyhteyksissä, joissa päättäjät puhuvat verkkoneutraliteetin tärkeydestä! Kaksi konkreettista esimerkkiä:
-
Vuosina 2013-2014 julkisuudessa ollutta komission esitystä EU:n televiestinnän yhteismarkkinoiden luomiseksi markkinoitiin neutraliteettimyönteisenä, mutta todellisuudessa se sisälsi myös ehdotuksia, jotka olivat nettineutraliteetin vastaisia (lue lisää: http://www.vieuws.eu/ict/net-neutrality-european-commission-proposal-may-stifle-innovation-argues-marietje-schaake-mep/ ja
https://www.accessnow.org/blog/2014/02/13/fourth-vote-on-the-telecom-single-market-a-strong-call-for-net-neutrality-i) - Vuonna 2014 eräs MEP, joka sanoi tukevansa netin neutraliteettia, kuitenkin otti kantaa neutraliteettia vastaan hyväksymällä porsaanreiän, että tietyille sovelluksille voisi hankkia etuoikeuden verkkokapasiteettiin (lue lisää: http://edri.org/netcommunism/).
Yhteenveto
Verkkoneutraliteetin pitäminen voimassa on kaikkien tavallisten kansalaisten sekä useimpien yritysten etu. Internet toimii kokonaisuutena parhaiten, kun neutraliteetti pidetään voimassa. Verkkoneutraliteetin murtaminen on Internetin rikkomista ja toisi hyötyä vain muutamille suuryrityksille kuten suurille teleoperaattoreille.
On tuomittavaa, että yhtäkkiä jotkin yritykset haluavat rampauttaa kaikille meille niin paljon iloa ja hyötyä tuottaneen tietoverkon – vain omien itsekkäiden tarkoitusperiensä vuoksi. Demokraattiset päättäjät eivät saa antaa tämän tapahtua.
Netin neutraliteetti, siis kaiken verkkoliikenteen yhdenvertainen kohtelu, on ensiarvoisen tärkeä sananvapaudelle, datasiirron läpinäkyvälle ja ymmärrettävälle laskutukselle, nettipalveluiden esteettömälle kilpailulle ja verkossa tapahtuvalle innovaatiolle. Ainoastaan suurien telecom-yritysten kaltaisten toimijoiden intressissä on neutraliteetin rikkominen.
Mikäli neutraliteetti rikottaisiin, Internetin perustana oleva kaiken tietoliikenteen samanarvoisuus menetettäisiin ja netistä tulisi köyhempi, yksipuolisempi, suoraan sanottuna huonompi viestintäväline. Tätä ei saa päästää tapahtumaan.
On koko yhteiskunnan etu, että verkkoneutraliteetti pidetään voimassa. Päättäjien ja kansalaisten täytyy olla valppaina varmistaakseen, että lainsäädäntö ja toimintatavat kunnioittavat verkkoneutraliteeettia.