Effi: Kännyköille ei kasettiveroa

Lehdistötiedote
Electronic Frontier Finland ry
Vapaa julkaistavaksi heti
Helsinki 23.11.2011

Effi: Kännyköille ei kasettiveroa

Aamulehden mukaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki ajaa aktiivisesti ongelmalliseksi tiedetyn hyvitysmaksun laajentamista kännyköihin. Effin hallituksen jäsen Ville Oksanen valottaa: “Hyvitysmaksu on tasavero, josta kärsivät eniten köyhät väestönosat.” Oksanen jatkaa:”Onkin outoa, että Vasemmistoliitto lähtee nyt ajamaan levy-yhtiöiden ja kaikkein menestyksekkäimpien artistien etua.”

Electronic Frontier Finland – Effi ry vaatii, ettei ns. hyvitysmaksua laajenneta nykyisestä. Sen sijaan suomalaisen kulttuurin tukemiseen tulee hakea muita keinoja. Effi kävi yhdessä Kameraseurojen liiton kanssa toukokuun alussa luovuttamassa eduskunnalle maksun laajentamista vastustavan adressin.

Taiteen ja kulttuurin tukeminen on arvokas asia, mutta yleiskäyttöisten tallennusalustojen verottaminen on huono rahoitustapa: Artisteille se on arvaamaton ja kuluttajille epäoikeudenmukainen. Oksanen jatkaa: “Jos artisteja halutaan tukea, siihen on parempiakin keinoja, esim. tekijänoikeusjärjestelmän kehittäminen oikeudenmukaisemmaksi, mikä motivoisi ihmisiä laillisten palveluiden kehittämiseen ja käyttämiseen.” Effin jäsen Tero Tilus täydentää: “Jos artisteja halutaan tukea suoraan, on pistemäinen vero ehdottomasti huonoin vaihtoehto varojen keräämiseksi.”

Osmo Soininvaara on avannut pisteveron ongelmallisuutta hyvin havainnollisesti:

“Satunnaiset pisteverot ovat talousteoreettisesti erittäin huono verotusmuoto. Ajatelkaamme, että sotainvalidit saisivat oikeuden verottaa sinisiä villatakkeja, partiolaiset kumisaappaita ja suksivoiteista kerättäisiin erityisverolla rahaa syöpälapsille. Kuka näitä voisi vastustaa, siis sotainvalideja, partiolaisia ja syöpälapsia? Pisteverot kuitenkin vinouttavat käyttäytymistä. Vähemmän sinisiä villapuseroita ja enemmän sinisiä puuvillaisia puseroita tai punaisia villapuseroita. Enemmän kitkapohjasuksia voideltavien sijaan ja vähemmän kumisaappaita.”

Effin hallituksen jäsen Tapani Tarvainen päättää: “Keskustelussa on käytetty esimerkkeinä Nokian kännyköitä, koska niissä on väitetysti musiikkia, joista taiteilijat eivät saa mitään. Tämä on väärää tietoa. Nokia on sopinut musiikkikustantajien kanssa, että heidän puhelimiinsa ladatusta musiikista maksetaan korvaus. Miksi jo maksetusta musiikin lataamisesta pitäisi maksaa toiseen kertaan kännykässä hyvitysmaksun muodossa?”

Lisätietoja:
Ville Oksanen
Hallituksen jäsen, Electronic Frontier Finland – Effi ry
puh. 040 536 8583

Tapani Tarvainen
Varapuheenjohtaja, Electronic Frontier Finland – Effi ry
puh. 040 729 3479

Aamulehden uutinen:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194706841729/artikkeli/arhinmaki+ajaa+tekijanoikeusmaksua+kannykoille.html

Verkkoadressin luovuttaminen:
http://www.effi.org/blog/2011-05-13-Timo-Karjalainen.html

Verkkoadressi:
http://www.adressit.com/seis_hyvitysmaksun_laajentamiselle

Soininvaaran blogi: “Kasettimaksu menköön C-kasetin mukana”
http://www.soininvaara.fi/2010/12/18/kasettimaksu-menkoon-c-kasetin-mukana/