Poliisi on reagoinut kritiikkiin nettisensuurin toimimattomuudesta
ilmoittamalla päivittävänsä suodatuslistaansa.
Ilmeisesti ongelman syvyyttä ja todellista luonnetta ei ole ymmärretty.
Listan tarkentaminen toki auttaa sinne joutuneita sivullisia,
mutta lapsipornon uhrien kannalta se ei paranna tilannetta
lainkaan. **Lapsipornokauppiaiden ja heidän asiakkaidensa
toimintaa nettisensuuri vain auttaa, oli se miten tarkka
hyvänsä.**
Kukaan ei myöskään ole kertonut, miten jatkossa aiotaan huolehtia
listan pysymisestä tarkkarajaisena. Kuinka kauan meillä riittää Matti
Nikkejä vahtimaan sen luotettavuutta?
Eikö olisi jo aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja
todeta, että hyvästä tarkoituksesta huolimatta kirves
tuli iskettyä suoraan kiveen, ja todeta ääneen:
**Ennakkosensuuri ei kertakaikkiaan kuulu, ei saa kuulua
demokraattisen valtion normaaliin keinovalikoimaan.**
Sananvapaus ei ole absoluuttinen siinä mielessä, etteikö
mistään puheesta saisi rangaista, mutta rajoitusten pitää
olla hyvin perusteltuja ja mahdollisimman tiukasti ja
täsmällisesti rajattuja. Ei riitä, että rajoitusten tarkoitus
on todella tärkeä, myös niiden toimivuudesta halutulla
tavalla pitää olla vahva näyttö.
Kyseessä ei ole mikään uskonkappale, vaan vahvasti
kokemusperäinen näkemys, että sananvapauden rajoituksista
yleensä ja sensuurista erityisesti on enemmän haittaa kuin
hyötyä. Se on ase, joka helposti osuu niin sivullisiin
kuin omaan nilkkaankin.
Erityisesti tämä pätee lapsipornon nettisensuuriin, vaikka se
saataisiin toimimaan 100% niin kuin lainsäätäjä ilmeisesti tarkoitti.
Tavoitteenhan pitäisi olla lasten suojeleminen joutumasta
lapsipornon tekijöiden uhriksi, eikä kansalaisten varjeleminen
tiedolta, että sellaista tapahtuu.
**Pahaa ei pidä yrittää kätkeä katseeltaan vaan se pitää pakottaa
päivänvaloon, kohdata silmästä silmään ja käydä suoraan kimppuun.**
Varsinainen ongelmahan ei ole lapsipornon levitys vaan
lasten käyttö sen tuotannossa.
Jos lapsiporno häivytetään sensuurilla kansalaisten
tietoisuudesta nämä lakkaavat vaatimasta, että itse ongelmalle
tehdään jotakin, ja lapsipornotehtailijat taputtavat
karvaisia käsiään.
Tekniikasta seuraa myös, että sensuurilista toimii suoraan
mainoksena pedofiileille: listaa ei voi pitää salassa eikä
sillä voi estää laitonta materiaalia hakevia pääsemästä
siihen käsiksi.
Poliisin toki pitää edelleen kerätä tietoa lapsipornosivuista
ja toimia niiden sulkemiseksi ja tekijöiden vastuuseen
saattamiseksi, myös julkisuutta harkitusti käyttäen,
mutta ei sensurointia varten.
Täydellisesti toimiessaankin nettisensuuri väistämättä
heikentäisi kansalaisten luottamusta poliisiin sensuurin
perusluonteeseen kuuluvan salamyhkäisyyden takia.
Sitä on kerta kaikkiaan mahdotonta toteuttaa
ilman, että se rapauttaisi demokratian perusteita.
Vakaa demokratia toki kestää jonkin aikaa vaikka mitä
sotasensuurista parin vaalikauden mittaiseen hullun
populistin hallitukseen, mutta ei ikuisesti – eikä
Suomenkaan demokratia nyt ole ihan niin vakaa kuin
jotkut tuntuvat luulevan.
**Nettisensuurin perusajatus on viallinen. Ei sitä voi korjata.
Se pitää lopettaa.**