Tulevaa toimintaa
Tapahtumatiimin katsaus tuleviin tapahtumiin. Vapaaehtoistyövoimaa kaivataan.
Tapahtumatiimin katsaus tuleviin tapahtumiin. Vapaaehtoistyövoimaa kaivataan.
Kimppaostohanke on nyt saatettu menestyksekkäästi lähes päätökseen. Kansanedustajien sekä Cronbergin ja Stubbin kappaleet toimitettiin eduskuntaan turvatarkastettaviksi jo aiemmin tällä viikolla, ja tänään klo 12.30 tapasimme paikalle saapuneet kansanedustajat. Muille mepeille sekä kimppaostossa oman kappaleen ostaneille kirjat toimitetaan erikseen.
Electronic Frontier Finland ry (Effi) on huolissaan suomalaisesta ja yleiseurooppalaisesta suuntauksesta kohti valvontayhteiskuntaa. Salainen nettisensuuri on voimassa toista vuotta. Lex Nokia hädin tuskin saatettiin voimaan, kun sen yksityisyydensuojan valvonnan vesittäminen aloitettiin. Valmistelussa puolestaan on uusi passilaki, jonka myötä Suomeen luodaan kansallinen sormenjälkirekisteri.
Tietoa RFID-siruista sekä niiden käytöstä passeissa ja muualla on tarjolla Pasilan pääkirjaston auditoriossa ma 25.5. klo 18-20. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, auditorioon mahtuu 90 henkilöä. Passeista puhuttaneen enemmänkin, sillä Suomessa on parhaillaan käynnissä passilain uudistus (HE 234/2008), jossa säädetään sormenjälkien käyttöönotosta passeissa. Passirekisteriin muodostuisi ehdotetun mukaisesti arviolta noin kymmenessä vuodessa tietokanta, johon sisältyisi lähes kaikkien aikuisväestöön kuuluvien kaksi sormenjälkeä.
Kimppaostohankkeen takaraja meni, ja kimppaostajia on löytynyt sen verran runsaasti, että päätimme hankkia kirjat kansanedustajille, Cronbergille, Stubbille sekä tuleville mepeille. Kirjat saataneen kustantajalta ensi viikolla.
Tässä päivänä muutamana virisi irc-kanavallamme (#effi) Lex Nokia -keskustelun jälkimainingeissa projekti nimeltään “Orwellia edustajille”. Projektin päämääränä on hankkia kansanedustajille jokaiselle oma kappale George Orwellin kirjaa Vuonna 1984 suomenkielisenä pokkarina.
Wednesday January 28, 2009 is Data Protection Day in Europe. The Finnish event, with theme “Raising Awareness” is organized by the data ombudsman, EFFI and education authorities. The event is held at Koillis-Helsingin Medialukio (Moisiontie 3, Helsinki) from 4pm to 8pm.
Kirjamessujen paneelikeskustelusta ja Isoveli-palkinnoista on nyt videot ladattavissa täällä:
[link|http://www.effi.org/torrents/]
Big Brother Awards given out in Finland for the fifth time.
Effin Isoveli-palkinnot jaettiin tänään viidennen kerran. Yksilösarjan voitti ylivoimaisesti rikosylikomisario Lars Henriksson Keskusrikospoliisista, yhteisösarjassa oikeusministeriö päihitti kilpailevat ministeriöt ja yrityssarjassa Tieto-Enator rökitti vastuksen. Positiivinen Winston Smith -palkinto annettiin hakkeri Harri Hurstille.