EFFIn vastine Martta Niemisen artikkeliin Helsingin Sanomissa 17.9.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 23.9.

Uutispäällikkö Martta Niemisen kirjoituksessa tekijänoikeuslain
uudistuksesta (“Vallan liikkeet”, HS 17.9) käsiteltiin edustamaamme
yhdistystä Electronic Frontier Finland ry:tä (EFFI) tavalla, josta
päätellen järjestöstämme on päässyt syntymään varsin yksipuolinen
kuva.

EFFIn toiminta on alusta alkaen perustunut vapaaehtoistyöhön. Suurin
osa hallituksen jäsenistä on yliopistomaailmassa toimivia tekniikan ja
juridiikan asiantuntijoita. Järjestön nelinumeroinen budjetti
rahoitetaan pääasiassa jäsenmaksuilla ja paitamyynnillä – mitään
yritystukien tai kasettimaksujen kaltaista rahanlähdettä yhdistyksellä
ei ole.

EFFI ei ole “teknologiayhtiöiden asialla”. Yhdistyksen jäsenet ovat
yksityishenkilöitä, jotka haluavat vaikuttaa oikeiksi ja
tärkeiksi katsomiinsa asioihin tässä kansanvaltaisessa yhteiskunnassa.
Kritiikkimme kohdistuu siihen yksityiseen tai valtiolliseen tahoon,
joka kulloinkin on käyttäjien oikeuksia polkemassa.

EFFI on puuttunut nykyisessä esityksessä muun muassa
yhteisöraukeamista, kopiosuojausten kiertämistä sekä välikopioita
koskeviin pykäliin. Vastustamme mallia, jossa teollisuus sanelee
missä, milloin ja millä laitteistolla teoskappaletta on mahdollista
lukea. Emme vastusta tekijänoikeuksia, vaan niiden radikaalia
laajentamista käyttäjien oikeuksien kustannuksella.

Niemisen mukaan EFFIn mielestä “internetin pitäisi olla mahdollisimman
vapaa myös maksuista”. Vastustamme kyllä ylimääräisiä maksuja
esimerkiksi kovalevyille, mutta luvattomaan vertaisverkkojakeluun
olemme ehdottaneet ratkaisuksi radion kaltaista
pakkolisensointijärjestelmää, jossa käyttäjät maksavat
latausoikeudesta kiinteän kuukausimaksun, esimerkiksi osana
nettiliittymän hintaa. Englantilainen Internet-operaattori PlayLouder
ilmoitti vastikään toteuttavansa tällaisen järjestelmän Sony-BMG:n
kanssa.

Nieminen väittää myös, että EFFIn mielestä “tekijänoikeus palvelee
vain upporikkaita artisteja”. Kritiikkimme kohdistuu
tekijänoikeusteollisuuteen ja edunvalvontajärjestöihin, ei
artisteihin. Olemme mm. tukeneet Suomen Muusikkojen Liittoa
heidän pyrkimyksissään saada esiintyville taiteilijoille korvaus
musiikkivideoiden esittämisestä. Vain murto-osa äänitemyynnin
tuotoista päätyy artisteille.

Nieminen toistaa myös ministeri Karpelan esittämän vihjauksen, että
EFFI olisi “masinoinut” kansanedustajia viime päivinä kohdanneen
yhteydenottotulvan. Totta onkin, että olemme kehottaneet ihmisiä olemaan
asiasta yhteydessä kansanedustajiinsa — jo kolmen vuoden ajan.

EFFI ry:n hallituksen puolesta,

Tapani Tarvainen, varapuheenjohtaja
Vili Lehdonvirta, hallituksen jäsen