Big Brother 2005 -palkintojenjako ja seminaari yksityisyydestä Finlandia-talolla 7.12.

8.11.2005
Lehdistötiedote
Electronic Frontier Finland – EFFI ry

Electronic Frontier Finland ry (EFFI) jakaa tänä vuonna kolmatta kertaa Suomen Big Brother -palkinnot kansalaisten yksityisyyttä eniten loukanneille tahoille. Palkinnoilla halutaan turhaa ryppyotsaisuutta välttäen kiinnittää huomiota yksityisyyteen kohdistuviin uhkiin niin julkishallinnon kuin yritysmaailman tahoilta. Englannista lähtöisin oleva seremonia järjestetään tänä vuonna 12 maassa.

Palkintojen saajista päättää vuosittain vaihtuva asiantuntijapaneeli. Tänä vuonna paneelin puheenjohtajana toimii europarlamentaarikko Piia-Noora Kauppi ja jäseninä europarlamentaarikko Heidi Hautala, internet-vaikuttaja Johan Helsingius, oikeustieteen tutkija Juha Lavapuro, eurooppaoikeuden professori Tuomas Ojanen, toimittaja Ruben Stiller sekä tietoyhteiskuntafilosofi Tere Vadén.

Big Brother -palkinnot jaetaan erikseen julkisen sektorin ja yksityisen sektorin sarjoissa. Lisäksi tilaisuudessa jaetaan positiivinen tunnustuspalkinto kansalaisten yksityisyyttä ansiokkaimmin vuoden aikana puolustaneelle henkilölle. Ehdotuksia palkinnonsaajiksi otetaan vastaan sähköpostitse osoitteessa bigbrother@effi.org.

Ennen palkintojenjakoa EFFI järjestää seminaarin perusoikeuksista ja yksityisyydestä EU-lainsäädännössä. Seminaarissa käsitellään muun muassa käynnissä olevia lainsäädäntöhankkeita, kuten teletietojen tallennusvelvollisuutta. Seminaarin puhujista tiedotetaan myöhemmin.

Tilaisuus alkaa Finlandia-talolla keskiviikkona 7.12. kello 14. Kello 17 tarjoillaan viinit ja iltapalaa. Suomen Big Brother 2005 -palkinnot jaetaan kello 18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Vieraita pyydetään ilmoittautumaan 28.11. mennessä sähköpostitse osoitteeseen vili.lehdonvirta@effi.org.

Lisätietoja:

Big Brother Awards International
http://www.bigbrotherawards.org/

Suomen Big Brother -palkintojen kotisivu
http://www.effi.org/bigbrother

Ville Oksanen
Puheenjohtaja, Electronic Frontier Finland ry
ville.oksanen@effi.org
040 536 8583

Vili Lehdonvirta
Hallituksen jäsen, Electronic Frontier Finland ry
vili.lehdonvirta@effi.org
045 677 0779

Electronic Frontier Finland – EFFI ry on perustettu käyttäjien ja kansalaisten oikeuksien puolustamiseen Internetissä. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta, yksityisyydestä, tekijänoikeudesta ja tietokoneohjelmien patentoinnista Suomessa ja Euroopassa. EFFI on European Digital Rightsin perustajajäsen ja Global Internet Liberty Campaignin jäsen. Lisätietoja EFFIn kotisivulta osoitteessa: http://www.effi.org/.