Liikenne- ja viestintävaliokunta on nyt saanut muista valiokunnista lausunnot laista. Kuten pelättävissä oli, painopiste niissä oli työelemäaspektissa ja lain yleinen luonne oli jäänyt (pitkälle) huomaamatta. Positiivisena puolena oli opposition työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintöön jättämä eriävä mielipide:
ERIÄVÄ MIELIPIDE
PerustelutSähköistä viestintää ja sen valvontaa koskevan lainsäädännön uudistustarve on selkeä. Voimassa olevan lain säädökset tunnistamistietojen käsittelystä ovat ylimalkaisia ja aiheuttavat tulkintaongelmia. Sähköpostiliikenne on muodostanut harmaan alueen, jota ei ole voitu tutkia työnantajayrityksen tai viranomaisen, esimerkiksi poliisin toimesta edes niissä tilanteissa, kun on ollut aihetta epäillä yrityssalaisuuden vuotamista. Jokaisella yrityksellä on oikeus työnsä tuloksiin ja yritykseen kertyneeseen aineelliseen ja aineettomaan pääomaan. Sen suojaaminen väärinkäytöksiltä on joissain tilanteissa ollut kuitenkin hankalaa.
Hallituksen esitys toteutuessaan antaa mahdollisuuden torjua tunnistamistietoja käsittelemällä viestintäverkon luvatonta ja viestintäpalveluiden ohjeiden vastaista käyttöä. Samoin se antaa mahdollisuuden estää elinkeinotoiminnan kannalta keskeisten yrityssalaisuuksien luvatonta paljastamista, silloin kun välineenä käytetään sähköistä viestintää. Esimerkiksi työnantajan sähköpostijärjestelmän käyttö yrityssalaisuuden vuotamiskanavana olisi sama, kuin jos naamioitunut pankkiryöstäjä ryöstäisi pankin ja kävelisi tekonsa jälkeen seuraavalle kassalle ja tallettaisi saaliinsa omalle tililleen.
Jo hallituksen esityksen tekstiasu ja käsitteistö antavat hyvän kuvan siitä, että sähköinen viestintä teknisesti ja siihen liittyvä juridinen sääntely työpaikoilla, joilla eri osapuolten oikeudet ja velvollisuudet ovat vahvat, on äärimmäisen herkkää aluetta. Hallituksen esityksestä vastannut virkahenkilö kuvasikin omassa muistiossaan osuvasti, että kyse on kolmen keskenään jännitteellisen kokonaisuuden, teknisten, liiketoiminnallisten ja oikeudellisten vaatimusten yhteensovittamisesta.
Käsittääksemme hallituksen esitys lähtee hyvin pitkälle yritysten tarpeista. Vaikka ne olisivatkin sinällään perusteltuja, on syytä miettiä, olisiko samaan tavoitteeseen päästy toista kautta vaarantamatta yksityisyydensuojaa tilanteessa, jossa käytettävä teknologia ja järjestelmät sekä työelämä sinällään muuttuvat hyvin nopeasti. Peruskysymykseen, “kuka valvoo valvojaa” ei saatu asiantuntijakuulemisen aikana tyhjentävää vastausta. Esimerkiksi tietosuojavaltuutetun toimiston resurssit ovat hyvin niukat.
Nyt syntyvää tilannetta sähköpostiliikenteessä voi verrata käytäntöön, jossa normaali posti lähetetään avoimessa kirjekuoressa, mutta kaikkia, jotka seuraavat postin kulkua, kiellettäisiin lukemasta kirjeen sisältöä.
Nyt esitetylle sähköisen viestinnän tietosuojalaille ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiselle olisi ollut kaksi vaihtoehtoista etenemistietä, jotka eivät olisi aiheuttaneet niin suuria epäilyjä ja uhkia yksityisyyden vaarantumiselle, kuin nyt tapahtuu. Ensinnäkin, työelämän käytäntöjen kannalta parempi ratkaisu olisi ollut, että yksityisyyden suojasta työelämässä annettuun lakiin olisi otettu asianmukaiset säännökset työnantajan oikeudesta käsitellä työntekijän viestien tunnistamistietoja. Toinen vaihtoehto olisi ollut lisätä ja tarkentaa poliisin valtuuksia niin, että se voisi näissä tilanteissa käsitellä tunnistamistietoja.
EFFI ja tietosuojavaltuutettu ovat huomenna LiV:in kuultavina. Esitettäväksi tulee tämän blogauksen liitteenä oleva lausunto – saapa nähdä, kuuleeko kukaan. Niin, alla vielä “yleisön pyynnöstä” allekirjoittaneen teksti aiheesta viime kesältä uusiksi (originaali julkaistiin Kemppisen blogissa):
Lex Nokia – vai ehkä sittenkin yleinen urkkimislaki?
Yksi valmentaja Juhani “Tami” Tammisen sloganeista on: “Ice hockey is a momentum game”. Hän tarkoittaa tällä sitä, että kun peli lähtee kerran kulkemaan tiettyjä uria, on kehityksen pysäyttäminen lähes mahdotonta.
Sama näyttää pätevän tietoyhteiskuntaa koskevista lainsäädäntöhankkeista käytäviin keskusteluihin. Kun näkökulma asiaan on kerran valittu, siinä pysytään, vaikka perusteet monipuolisemmalle käsittelylle olisivatkin ilmeiset.
Klassinen esimerkki tästä on “Lex Karpelana” tunnettu tekijänoikeuslain muutos. Laista nousi esiin kokonaisuuden kannalta lähes merkityksetön virsimusiikin tekijänoikeuskohtelu, josta sitten keskusteltiin ja kirjoitettiin hyvin aktiivisesti eri foorumeilla. Sen sijaan lain ydinsisällöstä, digitaalisista kopiosuojauksista, ei käyty mitään keskustelua ennen kuin laki oli jo viittä vaille valmis eduskunnassa ja muutosten tekeminen oli käynyt mahdottomaksi.
Tällä hetkellä näyttää vakavasti siltä, että “Lex Nokiana” tunnettu laki, jonka osuvampi nimi olisi “yleinen urkintalaki”, kulkee samaa polkua. Julkinen keskustelu laista on keskittynyt täysin työnantajien oikeuteen seurata työntekijöiden sähköpostiviestejä yrityssalaisuuksien turvaamiseksi. Lain sisältö on kuitenkin jotain paljon muuta – ja huolestuttavampaa.
Laki ei ensinnäkään koske pelkkiä työnantajia, vaan tasa-arvoisesti kaikkia ns. yhteisötilaajia eli kirjastoja, kouluja, taloyhtiöitä – jopa eduskuntaa. Toiseksi laissa ei edes mainita sähköpostia vaan se kattaa aivan kaikki Internet-välitteisen viestinnän muodot mukaan lukien chatit, IP-puhelut kuten Skypen ja myös vertaisverkkojen käytön.
Kolmanneksi laissa ei oikeastaan tarvittaisi erillistä mainintaa yrityssalaisuuksista, koska sen yleiset säännöt tarjoavat jo oikeutuksen seurannan aloittamiselle kaikissa viestintävälineiden väärinkäytöstilanteissa.
Keskeisenä syynä keskustelun jumiutumiseen työnantajien oikeuksiin torjua yrityssalaisuuksien vuotamista on tässä tapaukssa viestintäministeriön tiedottaminen, joka on kapeasti keskittynyt korostamaan vain tätä puolta laista. 70-sivuisen hallituksen esityksen läpikäyminen itsenäisesti ei ole kaikista helpompia tehtäviä. On paljon mukavampaa lähteä suoraan kiistelemään kuin tarjottimella annetusta selkeästä, mustavalkoiseen analyysiin kannustavasta yksityiskohdasta.
Lakiesitykseen tutustumista vaikeuttaa myös sen huomattavan monimutkainen rakenne. Jopa yleensä terävistä ja tiukoista mielipiteistään tunnettu teknologiaoikeuden professori Jukka Kemppinen nosti kädet pystyyn esityksen analyysin suhteen (blogikirjoitus 28.04.2008). Eduskunnan sinänsä vilkkaassa lähetekeskustelussa ainoastaan edustaja Kasvi näytti käsittäneen lain koko laajuuden.
Puhtaalla pykälien läpikäymisellä ei tässä tapauksessa päästä pitkälle.
Seuraava konkreettinen skenaario voisi antaa jotain kuvaa lain mahdollisuuksista: Lukio X:stä on alettu julkaisemaan YouTubessa anonyymejä videoita, joissa kritisoidaan koulun opetuksen laatua ja opettajien huonoa henkeä. Rehtori on huolissaan tilanteesta, koska koulun maineen lasku voisi pudottaa oppilasmääriä ja aiheuttaa näin merkittävää haittaa sen toiminnalle. Hän päättää selvittää, kuka oppilas on videoiden julkaisemisen takana ja käynnistää tätä varten teknisen seurannan. Perusteena on koulun langattoman lähiverkon käyttöehdot, jotka kieltävät tekijänoikeuden alaisen materiaalin (tässä tapauksessa esimerkiksi videoiden taustamusiikin) postittamisen.
Verkkologista löytyykin nopeasti yhteydenotto YouTubeen, jonka jälkeen manuaalisen selvityksen kautta rehtori saa selville opiskelijan henkilöllisyyden. Tämä kaikki tapahtuu koko ajan täysin lain pykäliä seuraten.
Nähdäkseni kaikista huolestuttavinta olisi kuitenkin se signaali, jonka uusi laki tulisi lähettämään seurannan sallittavuudesta. Vaikka verkkoliikennettä on seurattu tähänkin asti, tämä toiminta on useimmiten koettu sentään (aivan oikein) laittomaksi. Uusi laki tulisi murtamaan tämän perusolettaman – kunhan tietoisuus lain kaikenkattavasta luonteesta vähitellen läpäisisi yleisen tietoisuuden.