Ville Oksasen allaoleva mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa
7.5.2004. Lue myös LVM:n Helsingin Sanomissa 10.5.2004 julkaistu vastine "Tunnistamistietojen tallentamisen hyödyt ja haitat punnitaan".
Poliisijohtaja Jorma Toivanen puolustaa Helsingin Sanomissa 4. 5.
poliisien valtuuksien lisäämistä kansalaisten turvallisuuden lisäämisellä.
Hänen mukaansa poliisi ei ole yrittänyt ujuttaa itselleen uusia oikeuksia
huomaamatta, vaan uuden lainsäädännön valmistelu on tapahtunut täysin
avoimesti. Toivanen on viimeksi mainitussa myös oikeassa – mutta vain osittain.
Isoimpana ongelmana Suomessa on, että meillä ei yksinkertaisesti käydä
periaatteellista keskustelua poliisin valtaoikeuksien laajuudesta yksittäisten
lehtikirjoitusten lisäksi.
Asia ei yleensä kuulu poliitikkojen asialistalle, mihin syy on varsin selvä:
rikollisuuden vastustamisella saa helppoja irtopisteitä, kun taas yksityisyyden
puolustamisella ei juuri äänestäjiin vedota. Onkin melko mahdotonta kuvitella,
että Suomessa vaalien yhdeksi keskeiseksi teemaksi nousisi lainsäädäntöpaketti,
jolla poliisin ja turvallisuuspalvelun valtaoikeuksia on lisätty, kuten USA:ssa
on käynyt ns. Patriot Actin suhteen. Nyt EU-vaalien yhteydessä tilannetta
pitäisi yrittää korjata, ja olisikin mielenkiintoista tietää, mitä mieltä eri
ehdokkaat ovat esimerkiksi lentoyhtiöiden matkustajatietojen luovuttamisesta,
mitä asiaa on käsitelty laajasti parlamentissa. Keskustelun heikkouteen
vaikuttaa myös alalla toimivien kansalaisjärjestöjen puuttuminen. Suomessa ei
ole tällä hetkellä American Civil Liberties Unionin kaltaisia järjestöjä,
joilla olisi todellisia resursseja kyseenalaistaa kansalaisten oikeuksien
kaventamisyritykset. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi Toivasen mainitsemista
valiokuntakuulemista, joissa kuulluiksi tulleet järjestöt olivat Lakimiesliiton
tyylisiä yleisjärjestöjä, joille yksityisyys on yksi arvo muiden joukossa.
Oma lukunsa on, että tällä hetkellä kansalaisten yksityisyyteen vaikuttavat
lainsäädäntöhankkeet valmistellaan pitkällä Suomen rajojen ulkopuolella. Nämä
prosessit ovat yleensä hyvin suljettuja ja pahimmassa tapauksessa niistä
kuullaan julkisesti vasta siinä vaiheessa, kun lopputulos on jo lyöty
tosiasiallisesti lukkoon. Eipä sen puoleen – muutenkaan Suomen kaltaisella
pienellä maalla ei juuri ole mahdollisuuksia vaikuttaa lopputuloksiin isojen
maiden ajaessa aggressiivisesti omia turvallisuusintressejään. Erittäin hyvä
esimerkki tästä on internet-liikenteen tallentamisvelvollisuus. Yhdysvallat on
painostanut jo pitkään EU:ta ottamaan käyttöön niin sanotun viestintätietojen
tallentamisvelvollisuuden (“data retention”).
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että internet-operaattoreiden tulisi alkaa
tallentaa kuukausiksi tai jopa vuosiksi tiedot siitä, kenelle käyttäjät
lähettävät sähköposteja ja millä verkkosivuilla he vierailevat. Tiedot
tallennettaisiin nimenomaan kaikista käyttäjistä, ei ainoastaan niistä joita
epäillään rikoksista. Nyt Espanjan terroristi-iskujen jälkeen Euroopan unioni
vihdoin taipui painostuksen alla ja teki periaatepäätöksen tällaisen
järjestelmän määräämiseksi pakolliseksi kaikkiin unionin maihin (ironinen
sivujuonne tilanteessa on, että Yhdysvalloilla itsellään ei ole toki mitään
suunnitelmia tällaisen järjestelmän käyttöönotosta). Päätöksestä ei käyty
jälkeenpäin Suomessa minkäänlaista julkista keskustelua ja se hädin tuskin
mainittiin tiedotusvälineissä. Kyseessä on kuitenkin vastaava tai jopa pahempi
yksityisyyden loukkaus, kuin että postia velvoitettaisiin pitämään kirjaa
siitä, kuka lähettää kenelle kirjeitä ja kioskien sekä kirjastojen tulisi
tallentaa tiedot siitä mitä heidän asiakkaansa lukevat.
Asiaan on joka tapauksessa ehditty varautua hallinnon sisällä, ja asiaa
valmisteleva työryhmä on toiminut liikenneministeriössä helmikuun puolesta
välistä lähtien. Kyseisessä työryhmässä ainoa “kansalaisyhteiskunnan” edustaja
on yrityksiä edustava Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry –
tavallisilta käyttäjiltä kun nyt on turha kysyä mitään?
Ville Oksanen
puheenjohtaja
Electronic Frontier Finland ry
Helsinki