22.9.2005 kello 7:27: Tekijänoikeusasiassa on taas viimeisen 24 tunnin aikana ollut paljon käänteitä. Niistä tarkemmin myöhemmin tämän
päivän aikana. Ennen sitä, aamulukemisiksi Jan Vapaavuoren kolumni.
KOLUMNI
Helsingin Uutiset
22.9.2005
CD-levyn kopioimisesta mp3-soittimeen
Kansanedustajat saavat aika ajoin palautetta kansalaisilta. Sähköposti
laulaa. Parlamentaarikot hämmentyvät. Tämän vaalikauden kiistatta
aktiivisin kampanja on parhaillaan käynnissä. Eduskunta on muuttamassa
tekijänoikeuslakia. Kansa kapinoi.
Tekijänoikeuslain muutosesitys on monimutkainen ja vaikeaselkoinen. Toki
niin on ympäröivä yhteiskuntakin. Monimutkaisen todellisuuden tiivistäminen
yksinkertaiseen lainsäädäntöön on vaikeaa. Kiistanalaisia kohtia on joka
tapauksessa paljon. Eniten huomiota on herättänyt kysymys siitä, voiko CD-
levyn kopioida käytettäväksi esim. MP3-soittimessa. Kysymys ei ole
yksinkertainen – varsinkaan niille, jotka edelleen elävät vinyylilevyaikaa.
Lakiesitys annettiin jo edellisen hallituksen aikana, mutta laki raukesi,
koska eduskunta ei ehtinyt käsitellä sitä ennen vuoden 2003 vaaleja.
Ministeri Karpelan johdolla sama lakiesitys annettiin uudelleen lähes
identtisenä. “CD-levyn tai muun tallennekappaleen omaan käyttöön
kopioinnin” osalta esitys poikkeaa kuitenkin olennaisesti edellisestä
esityksestä.
Edellinen hallitus katsoi, että “CD-levyn tai muun tallennekappaleen
ostajan tähänastinen olettamus on ollut, että tallennekappaleen sisältämää
teosta voi katsella tai kuunnella nykyisillä laitteilla. Samalla tavalla
olettamus on ollut, että vahingoittumiselle alttiista tallennekappaleesta
voi tehdä henkilökohtaisen käyttökopion tai sen voi siirtää toiseen
tallennusformaattiin esimerkiksi MP3-soittimessa käytettäväksi”. Hallitus
esittikin, että teknisen suojauksen kiertämiskielto ei koskisi tilannetta,
jossa “yksityinen henkilö suorittaa .kappaleen valmistamiseksi
henkilökohtaista käyttöään varten laillisesti hankkimastaan teoksesta
kappaleesta”.
Uudessa, ministeri Karpelan esityksessä mainitut perustelut sekä
pykäläteksti on poistettu ja todetaan vain lyhyesti, että mainitunkaltaista
kopiota ei saa valmistaa. Muutosta ei ole perusteltu. Eduskuntakäsittelyssä
perustuslakivaliokunta piti muutosta epäonnistuneena ja vaati siihen
muutosta. Varsinaisen mietinnön tehnyt sivistysvaliokunta kuitenkin yhtyi
(nykyisen) hallituksen esitykseen. Perustelut olivat jälleen
minimalistiset. Edellinen hallitus ja perustuslakivaliokunta halusivat siis
sallia kopioinnin, mutta nykyinen hallitus ja sivistysvaliokunta eivät. On
lähes irvokasta, että vain ne, jotka katsoivat asiaa
kuluttajaystävällisemmin, perustelivat kantansa.
Jälkeenpäin nihkeää suhtautumista on toki puolusteltu. Ensinnäkin
väitetään, että kopioinnin salliminen olisi EU-direktiivin vastaista. Voi
ollakin. Edellinen hallitus ja perustuslakivaliokunta olivat kuitenkin
asiasta eri mieltä. Suomea on syytetty siitä, että se on EU-lainsäädännön
implementoinnissa “paavillisempi kuin paavi itse”. Jos tällaista linjaa
silti halutaan edistää, minimivaatimus olisi ollut, että se olisi rohjettu
perustella – varsinkin tällaisessa kansalaisten oikeudentajua voimakkaasti
horjuttavassa asiassa.
Toiseksi on todettu, että kopiointikielto koskee vain kopiosuojattuja
levyjä, joita on markkinoilla hyvin vähän. Lisäksi ennakoidaan, että
suurten levy-yhtiöiden käytäntö tulee muuttumaan siten, että jatkossa
kopiosuojatuistakin levyistä voidaan ottaa muutama kopio. Argumentit
pitävät sinänsä paikkaansa. Mikä merkitys niillä on, on jo kokonaan toinen
asia. Perusongelma on kuitenkin jälleen sama: sen paremmin hallitus kuin
sivistysvaliokunta eivät ole vaivautuneet käsittelemään näitäkään
argumentteja papereissaan.
Lopullista sinettiä kiistalle ei ole vielä lyöty. Tähänastinen prosessi on
kuitenkin opettanut jo paljon.
Ensinnäkin kansalaisyhteiskunta voi vaikuttaa. Toiseksi eduskunnassa
säädetään paljon sellaista, mitä harva säätäjäkään ymmärtää. Kolmanneksi
päätökset on aina perusteltava – etukäteen! Ja neljänneksi: kun massiivinen
huomio kiinnitetään lainsäädäntöpaketin yhteen ongelmaan, muut ongelmat
jäävät takuuvarmasti unholaan. Näin tässäkin tapauksessa.
Suomi on etujärjestöjen luvattu maa. Kun molempia osapuolia kuunnellaan,
syntyy usein tasapainoisia kokonaisuuksia. Silloin, kun “toinen osapuoli”
ei ole perinteisellä tavalla järjestäytynyt, riski yksipuolisesta
näkökulmasta määritellystä lopputuloksesta kasvaa kuitenkin varsin
suureksi. Tekijänoikeuksien suojaaminen on tärkeää monesta syystä. Se ei
kuitenkaan ole, eikä voi olla ainoa kriteeri edes tekijänoikeuksia
suojattaessa.
Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
jan.vapaavuori@eduskunta.fi