EFFI voitti oikeudessa – lahjoitussivu ei tarvitse rahankeräyslupaa

Electronic Frontier Finland voitti tänään Helsingin käräjäoikeudessa yhdistystä ja sen hallituksen jäseniä vastaan nostetun syytteen laittomasta rahankeruusta. Yhdistyksellä oli vuodesta 2002 osana kotisivujaan lahjoitussivu, jossa todettiin yhdistyksen voivan ottaa sääntöjensä mukaan vastaan lahjoituksia ja ilmoitettiin yhdistyksen tilinumero. Syytteen mukaan tähän olisi tarvittu rahankeräyslupa. Syyttäjä vaati hallituksen jäsenille sakkotuomioita rikoksesta ja yhdistystä menettämään yli 4000 euroa väitettyjä lahjoitustuottoja valtiolle.

Tuomioistuimen mukaan pelkkä lahjoitusmahdollisuuden tai tilinumeron ilmaiseminen erillisellä lahjoitussivulla ei ole sellaista aktiivista yleisöön vetoamista, mitä rahankeräyslaki edellyttää. Näihin lupia ei tarvita. Päätös ei siis koske esimerkiksi sähköpostilla suoritettavia rahankeräyksiä tai muita aktiivisesti yleisöön vetoavia kampanjoita. Tuomioistuin ei epäröinyt selväksi katsomansa asian päättämistä, vaan se antoi tuomion heti pääkäsittelyn jälkeen.

EFFI:n puheenjohtaja Tapani Tarvainen kommentoi tyytyväisenä: “Olemme helpottuneita vapauttavasta tuomiosta, joka ei jätä enää mitään arvailujen varaan. Lahjoitussivu poistettiin kesällä 2005, kun jutun esitutkinta käynnistyi. Tänään, lähes kaksi vuotta myöhemmin, voimme vihdoin julkaista sivun uudelleen. Tämä on merkittävä voitto kansalaistoiminnalle ja sananvapaudelle Internetissä.”

EFFI ry selvitti oikeudenkäyntiä varten, että Suomessa on kymmeniä jollei satoja tunnettuja yhdistyksiä, joilla on vastaavia lahjoitussivuja osana kotisivujaan. Päätöksellä on siten laaja vaikutus kansalaistoiminnalle Internetissä. Syyttäjällä oli tukenaan sisäministeriön virkamiesten lausunto, jonka mukaan tilinumeron ilmoittaminen Internetissä olisi automaattisesti rahankeruuta. Tuomio tyrmäsi lausunnossa esitetyt käsitykset.

EFFI:n varapuheenjohtaja Ville Oksanen lähettää terveisiä: “Toivomme, että sisäministeriö tekee tuomion pohjalta selkeän ohjeiston siitä, miten yhdistykset voivat kertoa ilman lupamenettelyä lahjoitusmahdollisuudesta. Muutenkin ministeriön tulisi kuulla kansalaisyhteiskuntaa paremmin. Tällä hetkellä ministeriön tai lupien myöntämisestä vastaavien lääninhallitusten sivuilta tietoa ei löydy. ” Oksanen jatkaa: “Tosin vielä parempi olisi, että lakia korjattaisiin niin selväksi, ettei erillisiä ohjeita tai uusia oikeusjuttuja tarvittaisi.”

Spontaani lahjoitus Turrelta EFFIlle

Spontaani lahjoitus Turrelta EFFIlle

Yhdistystä oikeudessa puolustanut Mikko Välimäki Turre Legal oy:stä kommentoi: “Syyttäjä ilmoitti haluavansa ennakkotapauksen. Sen hän saikin. Hinnaksi veronmaksajille tuli tosin yli 10 000 euroa oikeudenkäyntikuluina kolmelle puolustusjuristille puhumattakaan poliisin hukkaamista resursseista.” Välimäki jatkaa: “Minulla on ilo lahjoittaa EFFI ry:lle valtion meille maksamista kuluista puolet eli 2000 euroa”, johon puheenjohtaja Tarvainen vastaa: “Yhdistys ottaa lahjoituksen kiitollisena vastaan. Lienee paikallaan lisätä, että EFFI ei vedonnut julkisesti lahjoituksen saamiseksi vaan Turren lahjoitus on täysin spontaani!”

Linkkejä:

Lahjoitussivu

“EFFIä epäillään aiheettomasti luvattomasta rahankeräyksestä”, 2.2.2006

Lehdistötiedote 2.2.2006: “Sisäministeriön tulkinta kampittaa yhdistystoimintaa verkossa”

Rahankeräyslaki

Lisätietoja:

Tapani Tarvainen
EFFI, hallituksen puheenjohtaja
puh. 040-7293479

Mikko Välimäki
OTK, osakas, Turre Legal oy
puh. 050-5980498