EFFI: Big Brother 2003 -palkinnot jaetaan 4.6.

Helsinki 28.5.2003
Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi heti
Electronic Frontier Finland – EFFI ry

EFFI järjestää Big Brother 2003 –palkintojenjaon keskiviikkona
4.6.

Electronic Frontier Finland (EFFI) ry jakaa tänä vuonna toista kertaa Big
Brother –palkinnot. Tapahtumalla pyritään turhaa ryppyotsaisuutta
välttäen kiinnittämään huomiota yksityisyyteen kohdistuviin uhkiin
“palkitsemalla” vuoden pahimmat yksityisyyden loukkaukset niin julkisella kuin
yksityisellä sektorilla. Tämän lisäksi tapahtumassa palkitaan vuoden aikana
eniten yksityisyyttä puolustanut taho.

Palkintojen saajat päättää vuosittain vaihtuva asiantuntijapaneeli. Tänä
vuonna paneelin puheenjohtajana on kansanedustaja Jyrki JJ Kasvi ja muina
jäseninä Johan Helsingius, Jukka Korpela, Tuomas Ojanen (professori,
oikeustiede, Helsingin yliopisto), Tere Vadén (professori,
hypermedialaboratorio, Tampereen yliopisto) ja Vuokko Lantz (tekniikan tohtori,
Nokia Research). Ehdotuksia palkintojen saajiksi on tullut EFFIn jäsenistöltä,
mutta paneeli ei ole sidottu niihin.

Vastaavia tapahtumia on järjestetty 12 maassa ympäri maailmaa vuodesta 1998
lähtien. Tapahtuma pohjautuu englantilaisen Privacy Internationalin luomaan
konseptiin. Palkintojen saajien joukossa on ollut vaikutusvaltaisia
päätöksentekijöitä sekä politiikasta että yritysmaailmasta. EFFI:n
puheenjohtaja Mikko Välimäki täsmentää: “Esimerkiksi Bill Gates ja Microsoft
ovat olleet useasti palkittavien joukossa.”

Tapahtuman pitopaikkana on tänä vuonna hotelli Torni. EFFIn
varapuheenjohtaja Ville Oksanen kommentoi: “Mikä muu paikka Suomessa voisi olla
parempi kuin Hotelli Torni tällaisen tapahtuman järjestämiselle.
Valvontakomission entisenä päämajana se symbolisoi vahvasti orwellilaista
valvontayhteiskuntaa, jonka Suomi on toistaiseksi kyennyt välttämään.”

Tilaisuuden ohjelma

18:00

  • Tilaisuuden avaus – Mikko Välimäki, EFFI
  • Hotelli Torni ja Valvontakomissio – Hotellin edustaja
  • “Yksityisyys nyt” – Jyrki JJ Kasvi
  • “Vallan keskittymisen vaarat – eli miksi pelkään Bill Gatesia enemmän
    kuin Saddam Husseinia” – Johan “Julf” Helsingius
  • “Yksilönsuoja ja sananvapaus riitasilla” – Jukka K. Korpela

19:00

  • Kolmen ruokalajin buffet-illallinen + viini

20:00

  • Big Brother “palkintojenjako” juontajana Jussi Halli

Lisätietoja

Tapahtuman mainos: http://www.effi.org/yksityisyys/bb2003/mainos.pdf
Privacy International: http://www.privacyinternational.org/bigbrother/

Ilmoittautumiset

Tapahtuma on ilmainen EFFIn jäsenille ja tiedotusvälineille. Muut henkilöt
10 euroa ja yritykset 200 euroa. Tapahtumaan ilmoittaudutaan EFFI:n
varapuheenjohtaja Ville Oksaselle:

Ville Oksanen
Varapuheenjohtaja, Electronic Frontier Finland ry
ville.oksanen@effi.org
040 536 8583


Electronic Frontier Finland – EFFI ry on perustettu käyttäjien ja
kansalaisten oikeuksien puolustamiseen Internetissä. Yhdistys pyrkii
vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta,
tekijänoikeudesta ja yksityisyyden suojasta Suomessa ja Euroopassa. EFFI on European Digital Rightsin perustajajäsen ja Global Internet Liberty Campaignin jäsen.
Lisätietoja EFFIn kotisivulta osoitteessa http://www.effi.org/.