Kantelu oikeusasiamiehelle: rahankeräyslain tulkinta | EFFI.org

Kantelu oikeusasiamiehelle: rahankeräyslain tulkinta

Kirjoittaja: Kai Puolamäki, Helmikuu 19, 2009 - 00:26.

Sisäasiainministeriö ja tuomioistuimet ovat eri mieltä rahankeräyslain soveltamisesta yhdistysten kotisivuihin.

Pyysin eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään sopan.


Eduskunnan oikeusasiamiehelle

KANTELU

Tämä kantelu koskee sisäasiainministeriön Arpajais- ja asehallintoyksikön sekä lääninhallitusten toimintaa ja tulkintaa rahankeräyslaista.

Konkreettisesti kyse on siitä, että onko seuraavankaltainen yhdistyksen kotisivuilla julkaistu teksti luvanvaraista rahankeräystä:

"Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi. Lahjoituksen voi maksaa yhdistyksen tilille X käyttäen viitenumeroa Y."

Sisäasiainministeriön Arpajais- ja asehallintoyksikkö sekä lääninhallitukset katsovat ilmeisesti vieläkin, että kyseessä olisi luvanvarainen rahankeräys. Asiasta on kuitenkin päinvastaisia tuomioistuinpäätöksiä ja siten sisäasiainministeriön tulkinta ei perustu lakiin. Sisäasiainministeriö ei ole julkaissut mitään ohjeistusta siitä, miten yhdistys voisi ilman pelkoa rahankeräysrikossyytteestä kertoa kotisivuillaan lahjoitusmahdollisuudesta. Sisäasianministeriön lakiin perustumaton laintulkinta yhdistettynä epämääräiseen rahankeräyslakiin mahdollistaa oikeuden väärinkäytön ja yhdistystoiminnan häirinnän

RAHANKERÄYSLAKI

Uusi rahankeräyslaki astui voimaan 1.7.2006. Sekä vanha (31.7.1980/590 muutoksineen) että uusi (31.3.2006/255) rahankeräyslaki ovat kuitenkin oleellisilta osiltaan yhtenevät.

Sekä vanhassa että uudessa rahankeräyslaissa rahankeräyksen määritelmä on sama (1 § 5.8.1983/681 ja 3 § 31.3.2006/255): "Rahankeräyksellä tarkoitetaan - - toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa." Rahankeräyksen toimeenpanemiseen on sekä vanhan että uuden lain mukaan saatava rahankeräyslupa.

Yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia. Rahankeräyslaki kieltää ainoastaan ilman lupaa järjestetyn rahankeräyksen seurauksena saadut lahjoitukset.

Sisäasiainministeriön asettaman rahankeräystyöryhmän loppuraportissa 31.5.2001 todetaan, että vanhasta rahankeräyslaista ei selkeästi ilmene, milloin kysymys on yleisöön vetoamisesta ja että tulkintaongelmien poistamiseksi laissa tulisi selkeämmin määritellä, millaiseen toimintaan säädöksiä sovelletaan ja mikä toiminta jää lain soveltamisen ulkopuolelle.

Uudessa rahankeräyslaissa on tämän kantelun kannalta kaksi huomionarvoista lisäystä:

  1. Uudessa laissa lain tarkoitus on määritelty lakitekstissä, ei pelkästään perusteluissa (1 § 31.3.2006/255): "Tämän lain tarkoituksena on mahdollistaa yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi järjestettävät rahankeräykset ja estää epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä."
  2. "Yleisöön vetoaminen" määritellään uudessa laissa lakitekstissä (4 § 31.3.2006/255): "Tässä laissa tarkoitetaan - - yleisöön vetoamisella suullisesti, kirjallisesti tai muulla tavoin ilmaistua pyyntöä tai kehotusta antaa rahaa keräykseen - -"

Uusi rahankeräyslaki siis rajaa ja täsmentää vanhaa lakia. Uuden rahankeräyslain 1 § mukaisena nimenomaisena tarkoituksena on estää epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä. Lain tarkoituksena ei siis ole esimerkiksi häiritä yhdistystoimintaa, jos epäilyä epärehellisestä toiminnasta ei ole. "Yleisöön vetoamiselta" edellytetään, että esitetään "pyyntö tai kehotus" antaa rahaa. Toisin sanoen, pelkkä lahjoitusmahdollisuudesta kertominen ilman pyyntöä tai kehotusta antaa rahaa ei olisi rahankeräyslain tarkoittamaa "yleisöön vetoamista" ja siten ei myöskään rahankeräystä.

Varsinkin uuden lakitekstin perusteella näyttäisi siis selvältä, että yhdistyksen kotisivulla oleva teksti "yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi" ei olisi luvanvaraista rahankeräystä. Myös tuomioistuimet ovat tulkinneet lakia näin.

Rahankeräyslain uudistamisen yhteydessä eduskunta hyväksyi lisäksi seuraavan lausuman hallituksen esityksestä 102/2005 vp:

"Eduskunta edellyttää hallituksen huolehtivan uudistuksen tehokkaasta tiedottamisesta sekä tarkkaan seuraavan uuden rahankeräyslain soveltamista ja toimivuutta ottaen huomioon muun ohella rahankeräyksen määritelmään samoin kuin yleishyödyllisen toiminnan määritelmään liittyvät rajanvetotilanteet, rahankeräysten tehokkaan valvonnan ja väärinkäytösten torjunnan sekä arvioivan erikseen mahdollisuutta erityisestä syystä myöntää evankelis-luterilaiselle kirkolle tai ortodoksiselle kirkkokunnalle taikka niiden seurakunnalle tai seurakuntayhtymälle rahankeräyslupa."

Alla käydään läpi kaksi oikeustapausta, joista ensimmäisessä (Effin rahankeräysjuttu) sovelletaan vanhaa rahankeräyslakia ja toisessa (KHO:2008:26) sovelletaan uutta rahankeräyslakia.

EFFIN RAHANKERÄYSJUTTU

Electronic Frontier Finland ry (Effi) sai heinäkuussa 2005 tietää, että yhdistystä epäiltiin nimettömän ilmiannon perusteella rahankeräysrikoksesta.

Effi oli ilmoittanut kotisivujensa yhdellä alasivulla, että yhdistys voi (PRH:n mallisääntöjen mukaisten) sääntöjensä mukaan ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi. Samalla sivulla kerrottiin tilinumero ja annettiin ohje lahjoituksen tekemiseksi. Kihlakunnansyyttäjä Ritva Arni päätti syyttää yhdistyksen silloista hallitusta rahankeräysrikoksesta. Hän vaati kaikkia yhdistyksen vuosina 2002-2005 saamia lahjoituksia, yhteensä noin 4300 euroa, menetettäväksi valtiolle.

Effiä tai vastaajia ei epäilty epärehellisyydestä tai väärinkäytöksistä. Lahjoitetut varat oli käytetty lahjoittajien haluamalla tavalla yhdistyksen toiminnan tukemiseen. Ainoa väitetty rikos oli siis mainittu lahjoitussivu ja rahankeräysluvan puuttuminen.

Effille lahjoittaneista 91 henkilöstä 82 oli ollut yhdistyksen jäseniä ja valtaosa lahjoituksista oli tehty jäsenmaksusuorituksen yhteydessä. Effi ei ollut maksanut palkkoja tai palkkioita, vaan kaikki työ oli tehty vapaaehtoistyönä. Vastaajat olivat päinvastoin itsekin tehneet lahjoituksia. Syyttäjä oli siis perimässä valtiolle myös vastaajien väitetysti itse itseltään keräämiä varoja. Effi oli myös kerännyt kuvaruutukaappauksia kymmenistä tunnetuista yhdistyksistä ja yhteisöistä, joilla oli lahjoitussivu mutta ei rahankeräyslupaa. Yksi näistä oli oikeusministeriön alainen Vankeinhoitolaitos (www.vankeinhoito.fi/23276.htm).

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet (tuomio nro 1084, annettu 31.1.2007, liite 1). Syyttäjä valitti Helsingin hovioikeuteen, joka vahvisti käräjäoikeuden vapauttavan tuomion (tuomio nro 3487, annettu 10.12.2008, liite 2). Syyttäjä ei pyytänyt korkeimmalta oikeudelta valituslupaa määräaikaan mennessä, joten käräjäoikeuden ja hovioikeuden vapauttavat tuomiot jäivät lainvoimaisiksi.

Käräjäoikeuden mukaan pelkkä tiedon antaminen siitä, miten lahjoituksen voi tehdä, ei ole rahankeräyslaissa tarkoitettua yleisöön vetoamista ja siten kyseessä ei ollut rahankeräys. Käräjäoikeus totesi lisäksi, että oli aivan ilmeistä, että varojen lahjoittaminen Effille oli tapahtunut kunkin lahjoittajan omasta aloitteesta ja että lahjoitussivulla ei ollut oleellista vaikutusta lahjoituspäätöksen syntymiseen. Hovioikeus yhtyi käräjäoikeuden perusteluihin. Hovioikeus kiinnitti lisäksi huomiota siihen, että rahankeräyslain tarkoituksena on nimenomaan turvata se, että rahankeräyksen antamat varat päätyvät oikeaan käyttötarkoitukseensa. Lisäksi hovioikeus painotti viitaten epäselvään rahankeräyslakiin, että jos jotain tekoa ei ole laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi, ei se myöskään voi olla rangaistava.

Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat valtion maksamaan vastaajille yhteensä yli 17000 euroa oikeudenkäyntikuluja.

KHO:2008:26

Korkein hallinto-oikeus lainaa päätöksessään KHO:2008:26 (annettu 25.4.2008) Hämeenlinnan hallinto-oikeutta:

"Tämä päätös ei estä yhdistystä tiedottamasta käynnissä olevasta rahankeräyksestä [ilman että tarvitaan rahankeräyslupaa] internet-sivuillaan samalla tavalla kuin yhdistys informoi muustakin toiminnastaan. Ilmoitus on kuitenkin muotoiltava siten, ettei sitä voida katsoa aktiiviseksi vetoamiseksi antaa rahaa keräykseen."

Kuten rahankeräyslain tekstistäkin voisi päätellä, pelkkä lahjoitusmahdollisuudesta kertominen ilman pyyntöä tai kehotusta antaa rahaa ei siis tuomioistuimen mielestä ole rahankeräyslain tarkoittamaa yleisöön vetoamista.

SISÄASIAINMINISTERIÖN LAKIIN PERUSTUMATON TULKINTA JA OLEMATON OHJEISTUS

Sisäasiainministeriön Arpajais- ja asehallintoyksikkö sekä lääninhallitukset ovat tulkinneet, että yhdistyksen kotisivulla oleva teksti "yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi" ja ohje lahjoituksen tekemiseksi olisi luvanvaraista rahankeräystä.

Arpajais- ja asehallintoyksikkö lausui 2.8.2005 poliisille (liite 3), että Effin kotisivuilla ollut tällainen teksti olisi luvanvaraista rahankeräystä, minkä johdosta syyttäjä päätti nostaa edellä kuvatun syytteen. Oikeudessa Arpajais- ja asehallintoyksikön lausunto osoittautui siis kuitenkin lakiin perustumattomaksi.

Voisi kuvitella, että tämän jälkeen sisäasiainministeriön kanta olisi muuttunut. Kysyin Etelä-Suomen lääninhallitukselta sähköpostitse 14.2.2009 (liite 4) tarvitsisiko yhdistys rahankeräysluvan, jos yhdistys julkaisisi kotisivuillaan tekstin: "Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi. Lahjoituksen voi maksaa yhdistyksen tilille X käyttäen viitenumeroa Y." Lääninhallituksesta vastattiin 17.2.2009, että rahankeräyslupa tarvittaisiin (liite 5). Sisäasiainministeriö ei siis ole välittänyt tuomioistuinten päätöksistä, vaan se on edelleen sitä mieltä, että tällainen teksti yhdistyksen kotisivulla olisi luvanvaraista rahankeräystä.

On epäselvää, saisiko yhdistys sisäasiainministeriön tulkinnan mukaan edes julkaista kotisivuillaan sääntöjään, jos yhdistyksen säännöissä sanotaan, että yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia. Patentti- ja rekisterihallituksen kotisivuillaan julkaisemat yhdistyksen mallisäännöthän (ladattu 18.2.2009) sisältävät mm. seuraavan lauseen: "Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa julkaisutoimintaa, voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta."

Eduskunta velvoitti lausumassaan hallituksen esityksestä 102/2005 hallituksen tiedottamaan tehokkaasti rahankeräyslaista ottaen erityisesti huomioon rahankeräyksen määritelmän. Sisäasiainministeriö tai lääninhallitukset eivät ole kuitenkaan tietääkseni julkaisseet minkäänlaista ohjeistusta siitä, miten yhdistys voi ilman pelkoa rahankeräysrikossyytteestä kertoa kotisivuillaan lahjoitusmahdollisuudesta.

Sisäasiainministeriön verkkosivuilla on lisäksi lueteltu arpajaisia ja rahankeräyksiä koskevia kansallisia tuomioistuinratkaisuja. Jostain syystä yllä mainitun kaltaisia tuomioistuinratkaisuja, joiden mukaan rahankeräyslupaa ei tarvita ei ole haluttu esitellä.

Sisäasiainministeriön pitäisi tiedottaa myös siitä, mikä on sallittua, eikä pelkästään kertoa mielipiteitään siitä, mikä on kiellettyä. Vaikka sisäasianministeriön laintulkinta olisikin oikea (mitä se ei ole), tulisi heidän tiedottaa siitä yhdistyksiä muutenkin kuin haastehakemuksilla.

NYKYTILANNE MAHDOLLISTAA OIKEUDEN VÄÄRINKÄYTÖN JA YHDISTYSTOIMINNAN HÄIRINNÄN

Sisäasiainministeriön lakiin perustumaton rahankeräyslain tulkinta ja epäselvä rahankeräyslaki mahdollistavat oikeuden väärinkäytön ja yhdistystoiminnan häirinnän. Epämääräiset ja mielivaltaiset laintulkinnat rajoittavat perustuslain 12 § suojaamaa sananvapautta ja perustuslain 13 § suojaamaa yhdistymisvapautta.

Effin tapaus on tästä hyvä esimerkki: nimettömän ilmiannon perusteella alkanut prosessi kesti esitutkintoineen ja tuomioistuinkäsittelyineen noin kolme ja puoli vuotta, vei satoja tunteja yhdistyksen aktiivien aikaa ja valtion korvattaviksi tuomitut oikeudenkäyntikulut olivat yli 17000 euroa (noin neljä kertaa väitetty rahankeräystuotto!). Melkein minkä tahansa muun yhdistyksen toiminta olisi loppunut tähän jo pelkästään oikeudenkäyntikuluriskin vuoksi riippumatta siitä, mikä oikeudenkäynnin tulos lopulta oli.

Ymmärtääkseni vireillä on vastaavanlaisia oikeudenkäyntejä, joissa ei epäillä epärehellistä toimintaa ja joissa ainoa väitetty rikos on rahankeräysluvan puuttuminen. Arpajais- ja asehallintoyksikkö on epäilemättä antanut näistäkin tapauksista langettavia lausuntoja.

Ilman lupaa suoritetun rahankeräyksen tuotto menetetään valtiolle siinäkin tapauksessa, että yhdistykselle rahaa lahjoittaneet ovat tiedossa. Tällaisessa tapauksessa rahat voisi yhtä hyvin palauttaa lahjoittajille, jotka voisivat halutessaan esimerkiksi lahjoittaa rahat takaisin yhdistykselle. Nykykäytäntö mahdollistaa lahjoittajien tahdon vastaiset rahankeräysrikossyytteet. Tällaisessa tapauksissa se, että valtio takavarikoi lahjoitusvarat, rikkoo yhdistymisvapautta sekä lahjoittajien ja yhdistyksen oikeuksia.

Rahankeräyslaki tarjoaa loistavan tavan häiritä yhdistystoimintaa. Nimettömällä ilmiannolla voi esimerkiksi saada hiljennettyä yhteiskunnallisesti vaikuttavan yhdistyksen, joka toimii ilmiantajan etujen vastaisesti.

RAHANKERÄYSLAKIA ON MUUTETTAVA

Rahankeräysluvan vaatiminen on historiallinen jäänne, josta tulisi luopua. Esimerkiksi Ruotsissa rahankeräyksen voi järjestää ilman erillistä lupaa, mutta vilppi on tietysti rangaistavaa. Ketjukirjeinä toteutetut rahankeräykset ja pyramidihuijaukset on Ruotsissa kielletty erikseen. Yhteenveto esimerkiksi Ruotsin tilanteesta annetaan hallituksen esityksen 102/2005 vp perusteluissa.

Rahankeräyslain tarkoitus (1 §) on "estää epärehellinen toiminta rahankeräyksen yhteydessä". Tällainen epärehellinen toiminta on käytännössä aina rangaistavaa esimerkiksi petoksena (RL 36:1). Jos siis väitettyä rahankeräystä koskeva syyte koskee vain rahankeräysrikosta, on syyte rahankeräyslain tarkoituksen vastainen, koska kyse vain rahankeräysluvan puuttumisesta eikä epärehellistä toimintaa epäillä. Rangaistus rahankeräysluvan puuttumisesta voi tästä huolimatta periaatteessa olla ankarimmillaan kaksi vuotta vankeutta. Jos taas syyte koskee rahankeräysrikoksen lisäksi myös esimerkiksi petosta, on syyte rahankeräysrikoksesta turha, koska rangaistus ja rikoshyödyn menettämisseuraamus voitaisiin määrätä yksin petoksen perusteella.

Rahankeräyslaki ei estä epärehellistä toimintaa rahankeräyksen yhteydessä, koska tällainen epärehellinen toiminta on aina rangaistavaa muiden säännösten (esim. RL 36:1) perusteella. Rahankeräysluvan puuttuminen ei esimerkiksi estänyt Suomen kaikkien aikojen suurimmaksi pyramidihuijaukseksi epäillyn WinCapita-sijoitusklubin toimintaa. Arpajais- ja asehallintoyksikkö tiesi WinCapitasta ainakin jo syyskuussa 2007 (MTV3.fi 23.9.2007), mutta poliisi ei ollut kohdistanut WinCapitaan mitään toimenpiteitä ennen kuin 25.3.2008 sen jälkeen, kun sijoitusklubin verkkosivut olivat lopullisesti kadonneet (KRP:n verkkosivuilla oleva tiedote WinCapitan esitutkinnasta, ladattu 18.2.2009). WinCapitan avainhenkilöitä epäillään ainakin rahankeräysrikoksesta, törkeästä petoksesta ja törkeästä veropetoksesta (Aamulehti 19.12.2008). Näistä rikosnimikkeistä rahankeräysrikos on vähämerkityksinen eikä epäillyllä rahankeräysrikoksella liene tästä syystä mitään merkitystä asiaa tutkittaessa tai ratkaistaessa.

Kuten edellä on osoitettu, rahankeräyslakia käytetään nykyään rahankeräyslain tarkoituksen vastaisesti yhdistystoiminnan häirintään, vaikka mitään epärehellistä toimintaa ei epäiltäisi. Tästä syystä tulisi vakavasti harkita Ruotsin mallin mukaisesti rahankeräysluvista luopumista.

VAATIMUKSET

Pyydän, että eduskunnan oikeusasiamies

  1. toteaa, että yhdistyksen kotisivulla oleva teksti "yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi" ja ohje lahjoituksen tekemiseksi ei ole luvanvaraista rahankeräystä;
  2. kehottaa sisäasiainministeriötä julkaisemaan ohjeistuksen siitä, miten yhdistys voi ilman pelkoa rahankeräysrikossyytteestä kertoa kotisivuillaan, että se voi ottaa vastaan lahjoituksia;
  3. kehottaa sisäasiainministeriötä tiedottamaan tästä ohjeistuksesta yleisöä, lääninhallituksia, poliisia ja syyttäjiä;
  4. kehottaa sisäasiainministeriötä korjaamaan aiheesta mahdollisesti poliisille tai syyttäjille antamiaan lausuntoja, jotta turhat oikeudenkäynnit vältetään;
  5. tutkii, onko sisäasiainministeriö toiminut asiassa oikein ja antaako ministeriön toiminta aihetta muihin toimenpiteisiin; sekä
  6. kiinnittää valtioneuvoston huomion rahankeräyslain puutteisiin ja tekee esityksen puutteiden poistamiseksi.

Vantaalla 19.2.2009

Kai Puolamäki

LIITTEET:

  1. Helsingin käräjäoikeuden tuomio nro 1084, annettu 31.1.2007.
  2. Helsingin hovioikeuden tuomio nro 3487, annettu 10.12.2008.
  3. Arpajais- ja asehallintoyksikön lausunto 2.8.2005 koskien Effin rahankeräysjuttua.
  4. Tiedustelu Etelä-Suomen lääninhallitukselle 14.2.2009 koskien rahankeräysluvan tarvetta.
  5. Etelä-Suomen lääninhallituksen vastaus 17.2.2009 koskien rahankeräysluvan tarvetta.