Lausunto lakivaliokunnalle viharikoslaista | EFFI.org

Effin varapuheenjohtaja Tapani Tarvainen antoi eduskunnan lakivaliokunnan kutsumana asiantuntijana Effin lausunnon ns. viharikoslaista HE 317/2010 tiistaina 25.1.2011.

Lakiesityksen taustalla on Rasistiset rikokset -työryhmän muistio, josta Effi myös antoi lausunnon vuosi sitten.

Lausunto lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä HE 317/2010

Electronic Frontier Finland (Effi) ry
25.1.2011

Johdanto

Electronic Frontier Finland (Effi) ry kannattaa varauksin Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymistä mietinnössä esitetyin varaumin artikloihin 3 ja 5 sekä lainsäädännön päivittämistä vastaamaan sitä sekä neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS) vaatimuksia. Samalla pitäisi tehdä puitepäätöksen 1. artiklan 4. kohdan mukainen lausuma siinä mainittujen rikosten puolustelun kriminalisoinnin rajoittamisesta ainoastaan kansainvälisen tuomioistuimen lopullisella päätöksellä todettuihin rikoksiin.

Effi näkee esitetyissä lakiteksteissä sekä perusteluissa kuitenkin useita vakavia ongelmia, etenkin sanan- ja uskonnonvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille alttiita muotoiluja. Tämänkaltaisessa suoraan perusoikeuksia rajoittavassa laissa olisi tavanomaistakin tärkeämpää välttää ilmaisuja, jotka maallikolle tarkoittavat aivan eri asiaa kuin on tarkoitus, vaikka ne ehkä laintuntijoille olisivatkin ymmärrettäviä.

Ehdotukset menevät myös monessa kohdin paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa niiden kanssa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla edellyttää, että sananvapauden rajoitusten on oltava välttämättömiä. Siten ne pitää aina säätää mahdollisimman suppeiksi, eikä "varmuuden vuoksi" laajemmiksi kuin sopimukset edellyttävät, kun mitään näyttöä muuta Eurooppaa vakavammista ongelmista Suomessa ei ole.

Erityisen vakavaa on, että esitetty teksti on helposti tulkittavissa mielipiteisiin eikä vain niiden ilmaisutapaan kohdistuvaksi rajoitukseksi. Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälinen yleissopimuksen 19 artiklan takaama mielipiteenvapaus on rajoittamaton, ilman mitään varaumia. Jotta mielipiteenvapaudella olisi mitään merkitystä, sen täytyy sisältää oikeus ilmaista mielipiteensä julkisesti ja yrittää taivuttaa muita sen kannalle. Sananvapautta voidaan rajoittaa, myös mielipiteen ilmaisutapoja, mutta jonkin mielipiteen esittämistä ylimalkaan ei saa kieltää.

Sanan- ja uskonnonvapautta rajoittavissa ja erityisesti mielipiteenvapauden rajoja koettelevassa lainsäädännössä pitäisi arvioida porsaanreikiä päinvastoin kuin yleensä: varoa jättämästä tuomioistuimelle tulkinnanvaraa syytetyn vahingoksi. Niiden kanssahan tilanne on käytännössä aina se, että syytetyllä on mielipide, jota tuomari ja lautamiehet pitävät vääränä ja ovat siten luonnostaan, tiedostamattaan taipuvaisia tulkitsemaan lakia sen mukaisesti, vaikka yrittäisivätkin sitä välttää. Sananvapaus suojelee kuitenkin myös ja ennen kaikkea vääriä, vastenmielisiä, vahingollisia ja vaarallisia mielipiteitä.

Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista ja sen tulkitsemista koskemaan myös linkittämistä. Koko esityksen perusongelma on ajatus, että jokin materiaali voisi olla itsessään rikollista tai niin vaarallista, että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla - että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi sallia vapaasti muodostaa mielipidettään. Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan, aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia sinänsä kuin "taudinaiheuttajaa", jolta ihmiset ovat kykenemättömiä suojautumaan ja jolta viranomaisten pitäisi hallintoalamaisia suojella.

Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa lainmuutokset rajoittaisivat perusoikeuksia niin paljon, että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.

Yksityiskohtaiset arviot lakiehdotuksista

Rangaistusten määräytymisestä (Rikoslain 6 luvun 5 §)

Vaikuttimen käytölle koventamisperusteena ehdotetussa laajuudessa ei ole vakuuttavia perusteita. Erityisesti uskonnon ja vakaumuksen ottaminen koventamisperusteisiin sellaisinaan on niin vakava uskonnonvapauden rajoitus, että sitä ei voida Suomen oloissa mitenkään perustella. Tässä pitäisi ehdottomasti rajoittua vain tilanteisiin, joissa uskontoa käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään neuvostojen puitepäätöksen 1 artiklan kohdan 3 mukaisesti. Uskonnot ja vakaumukset aatteina eivät tarvitse erityissuojaa, päinvastoin, niiden pitäisi kestää kovaakin arvostelua. Tarkoitus ei kuitenkaan liene kieltää uskonnollista julistusta vääräuskoisten panetteluna.

Vaikuttimen ottaminen yleiseksi koventamisperusteeksi edellyttämättä mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon, on yleisestikin varsin ongelmallista ja sen vaikutuksia ja mahdollisia soveltamisalueita pitäisi pohtia hyvin perusteellisesti. Erityisesti vaikuttimia silloin tultaisiin varmasti arvioimaan syytetyn julkaistujen mielipiteiden pohjalta, ja lisärangaistus tulisi siten tosiasiallisesti mielipiteistä eikä itse teon vaikuttimista.

Perusteluissa ongelmallisina mainitut tapaukset, joissa nykyinen muotoilu ei toimi, koska teko onkin kohdistunut omaisuuteen, olisi helppoa korjata täsmällisemmällä muotoilulla:

"4) rikoksen kohdistaminen henkilöön, tämän omaiseen tai omaisuuteen tosiasiallisesti hänen rotunsa, kansallisen tai etnisen alkuperänsä, syntyperänsä, sukupuolisen suuntautumisensa, vammaisuutensa tai muun sellaisen perusteen vuoksi;"

Tässä tosiasiallisesti kattaisi uskonnon tai vakaumuksen käyttämisen kiertoilmaisuna kansanryhmälle.

Koventamisperusteen käyttöä esitetään myös mainittuihin ryhmiin kuulumattomien uhrien tapauksessa, esimerkiksi rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuvissa teoissa. Tämän tarpeellisuus jää kuitenkin perustelematta: koko tämän lainkohdan olennainen perustehan on uhrien heikko asema ja kykenemättömyys itsensä puolustamiseen, eikä valtaväestöön kuuluva tarvitse lisäsuojaa vain tekemänsä hyvän työn takia.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (Rikoslain 11 luvun 10 §)

Ilmauksen "tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa..." luonnollinen tulkinta on, että kiellon kohteena on itse mielipide eikä vain sen ilmaisutapa, ja että tosikin tieto voisi olla panettelua tai solvausta. Tämä on niin rajusti ristiriidassa lain ilmeisen tarkoituksen ja koko demokratian perustan muodostavan mielipiteenvapauden periaatteen kanssa, että moista tulkintamahdollisuutta ei pitäisi lakiin jättää, vaikka asiantuntevat lainoppineet sen vääräksi näkisivätkin - varsinkaan kun asia olisi helppo korjata käyttämällä täsmällisiä yleiskielisiä termejä.

Valittu sanamuoto perustuu ilmeisesti perustuslain väärään tulkintaan tai yli-innokkaaseen pyrkimykseen kaikenkattavuuteen. Perustuslain sanamuodossa "ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä" sana ilmaista on olennainen: Kuten kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus eksplisiittisesti toteaa, mielipiteillä on vahvempi suoja kuin sananvapaudella, eikä lakiteksti saisi olla siinä suhteessa epäselvä. Väärinkäsityksen välttämiseksi sana "mielipiteitä" olisi paras jättää tästä kokonaan pois, tai ainakin korvata jollain vähemmän väärinkäsityksille alttiilla termillä kuten "mielipiteenilmauksia".

Sama ongelma koskee sanaa "tieto", joka on monitulkintainen - erityisesti se ymmärretään yleisesti totuuden synonyyminä, ja tässä se on tulkittavissa niin, että joitakin totuuksiakaan ei saisi kertoa millään tavalla. Tosi tietohan ei itsessään voi olla panettelua tai solvausta, vaikka sen ilmaisutapa sitä voikin olla. Asian voisi yrittää korjata rajoituksella "valheellisia tietoja", mutta siinäkin on ongelmansa. Selvintä olisi jättää myös sana "tieto" kokonaan pois tai korvata se esimerkiksi ilmauksella "tiedonantoja" tai "kirjoituksia tai muita esityksiä", jos sanaa "viestejä" yksinään ei katsota kyllin kattavaksi.

Molempiin edelläsanottuihin auttaisi myös, jos tunnusmerkistöön lisättäisiin puitepäätöksessä johdonmukaisesti käytetty rajaus "... jos teko on suoritettu tavalla, joka on omiaan yllyttämään väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän jäsentä kohtaan, ...". Myös lisäpöytäkirjan selitysmuistiossa todetaan, että "The act of distributing or making available is only criminal if the intent is also directed to the racist and xenophobic character of the material." Materiaalin sisältö sinänsä ei siis riitä rikoksen tunnusmerkistöksi, ellei tekotavasta ilmene rasistinen tai muukalaisvihamielinen tarkoitus, eikä sen tarkoituksen arvioiminen voi olla vaikeampaa tässä kuin rangaistuksen koventamisperusteiden arvioinnissakaan.

Rasistiseen materiaaliin linkittämisen kriminalisointi on myös sekä itsessään ongelmallista että ilmaistu lakiesityksessä huonosti. Linkittäminenhän ei millään tavalla muuta materiaalin saatavillaoloa, joten ilmauksen "asettaa yleisön saataville" selittäminen sitä tarkoittamaan on ristiriidassa sanojen yleiskielisen merkityksen kanssa. Jos halutaan kieltää viittaaminen muualla sijaitseviin viesteihin tai niiden olemassaolosta kertominen, se pitäisi sanoa suoraan eikä käyttämällä yleiskielisiä ilmauksia niiden normaalimerkityksen vastaisesti.

Linkittämisen kieltoon ei kuitenkaan ylimalkaan ole esitetty läheskään riittäviä perusteita. Kysehän on taas sananvapauden rajoittamisesta, joten rajoitusten pitäisi olla välttämättömiä, ja väärien mielipiteiden kritisoiminenkin edellyttää niihin viittaamista. Toisaalta linkittäjällä ei ole mitään valtaa linkin kohteeseen - kohde voi muuttua linkin teon jälkeen linkittäjän huomaamatta. Laajamittainen yllytystarkoituksessa tehty linkittäminen voidaan jo nyt katsoa avunannoksi levittämiseen, eikä linkittämisen oikeudellisen merkityksen muuttamiseen ole mitään aihetta. Kaiken kaikkiaan ajatus linkittämisen kiellosta osoittaa hypertekstin ja Internetin luonteen väärin ymmärtämistä.

Sananvapauden rajoitusten välttämättömyysperiaatteen mukaisesti tässä ei myöskään pitäisi laajentaa kansanryhmän käsitettä sopimusvelvoitteita laajemmiksi enempää kuin näyttö tosiasiallisista vakavista ongelmista edellyttää. Erityisesti vakaumuksen lisääminen listaan laajentaa samalla epäsuorasti uskonnon merkitystä siinä ryhmäjäsenyydestä itse uskoon tavalla, joka puuttuisi rajusti uskonnonvapauteen: jos toisen uskonnon jumalaa ei saa kutsua epäjumalaksi tai profeettaa vääräksi profeetaksi, koska se olisi loukkaavaa, mitä jää jäljelle uskonnonvapaudesta? Olisiko Ilse Paakkisen selvästi ateisteja loukkaava kirjoitus Helsingin Sanomissa 3.3.2010 (jossa mm. väitetään ateismia ideologiaksi, joka perustuu vihaan ja agressioon) katsottava kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan? Entä vakaumuksellisen rasistin haukkuminen?

Uskontojen ja vakaumuksen panettelun ja solvaamisen kieltäminen käytännössä toisi 1998 rikoslaista poistetun jumalanpilkkapykälän takaisin laajennetussa muodossa. Uskonto pitäisi tässäkin rajata vain tilanteisiin, joissa sitä käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään. Ihmiset tarvitsevat suojelua, eivät aatteet. Uskontoa tai vakaumuksellisia aatteita ei voi asettaa eri asemaan - päinvastoin: juuri siksi, että ne ovat tärkeitä, niitä pitää saada arvostella ja tehdä naurunalaisiksi. Oletettavasti tarkoitus ei kuitenkaan ole suojella uskontoon perustuvia puolueita pilapiirroksilta enempää kuin muita, saati tulkita kaikkia puolueita vakaumuksellisiksi niiden suojelemiseksi arvostelulta.

Lain nykyinenkin muotoilu on näissä suhteissa ongelmallinen, ja ongelma vain korostuu kun sitä yritetään laajentaa. Selkeintä olisi muotoilla koko pykälä uudelleen niin, että kriminalisoidaan haitallinen teko sen primäärikriteerillä eikä epäsuorasti pelätyllä tavalla mahdollisesti vaikuttavan materiaalin kautta, esimerkiksi jälleen puitepäätöksen muotoilua seuraten:


"Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan, joka kohdistuu tosiasiallisesti rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen alkuperän tai sukupuolisen suuntautumisen mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen levittämällä lausuntoja tai muita tiedonantoja tai muulla vastaavalla tavalla, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Tässä tosiasiallisesti jälleen kattaisi uskonnon lisäksi muutkin kiertoilmaisut kansanryhmän määrittelyssä.

Jos nykyisestä muotoilusta halutaan pitää kiinni, ainakin pahimmat väärintulkintamahdollisuudet tulisi korjata esimerkiksi tähän tapaan:


"Joka levittää yleisön keskuuteen tiedotteita, mielipiteenilmauksia tai muita viestejä, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää tosiasiallisesti tämän rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella tavalla, joka on omiaan yllyttämään väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän jäsentä kohtaan, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (Rikoslain 17 luvun 1a §)

Järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän laajentaminen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, siis eksplisiittisesti tiettyyn rikokseen, ja vieläpä sellaiseen, joka on (vaikka perusteltukin) sananvapauden rajoitus, vaatisi poikkeuksellisia perusteluja, joita lakiesityksen perusteluista löydy.

Ehdotetun kansanryhmää vastaan kiihottamisen törkeän muodon mukaisiin rikoksiin järjestäytyneen rikollisryhmän määrittely voisi soveltua, mutta siihen se tulisi jo rangaistusasteikon kautta mukaan eikä vaatisi muutoksia tähän pykälään.

Effin mielestä tähän pykälään ei tule tehdä ehdotettua muutosta.

Oikeushenkilön rangaistusvastuu

Oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan laajennettavaksi useassa pykälässä. Osa näistä on hyvin perusteltuja ja ongelmattomia, esimerkiksi työsyrjinnän tapauksessa, mutta kansanryhmää vastaan kiihottamisen ja kunnianloukkauksen tapauksessa kyseessä on uusi sananvapauden rajoitus, eivätkä esitetyt perustelut täytä ihmisoikeussopimuksen välttämättömyyskriteeriä.

Erityisesti vaikuttimen käyttäminen kriteerinä oikeushenkilön rangaistusvastuulle on ongelmallista: pitääkö rasistisen vaikuttimen jotenkin näkyä oikeushenkilön etuna (mikä se voisi olla?) tai toimeksiantona vai riittääkö asianomaisen toimihenkilön vaikutin? Yleisemminkin vaikutinkriteeri ilman mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon, olisi ongelmallista edellä koventamisperusteiden kohdalla esitetyistä syistä.

Siten ehdotettujen Rikoslain 17 luvun 24 § toisen momentin lopussa, 24 luvun 13 §:ssä (jos se lakiin kuitenkin jätetään) ja 25 luvun 10 §:ssä olevat "silloin, kun rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on..." olisi syytä korvata täsmällisemmällä muotoilulla, esimerkiksi


"silloin, kun teko on kohdistunut tiettyyn henkilöön, tämän omaiseen tai omaisuuteen pääasiassa hänen rotunsa, kansallisen tai etnisen alkuperänsä, syntyperänsä, sukupuolisen suuntautumisensa, vammansa tai muun sellaisen perusteen vuoksi."

Yhteenveto

Electronic Frontier Finland (Effi) ry pitää pyrkimyksiä väkivallan ja vihan vähentämiseen ehdottomasti kannatettavina, mutta katsoo lakiesityksen olevan monin paikoin epätarkoituksenmukainen ja niin tulkinnanvarainen, että sen voi katsoa olevan suorastaan ristiriidassa niin demokratian perusperiaatteiden, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännönkin kanssa.

Kriminalisointi pitäisi johdonmukaisesti ja yksikäsitteisesti kohdistaa tekoon joka halutaan kieltää, ei materiaaliin jota siinä mahdollisesti voidaan käyttää. Sananvapauden rajoitukset täytyy johdonmukaisesti pitää Euroopan ihmisoikeussopimuksen välttämättömyysperiaatteen mukaisesti niin suppeina kuin suinkin, varoen sivuvaikutuksena kriminalisoimasta mielipiteitä ja tukahduttamasta laillistakin puhetta.