Allaoleva keskustelu sananvapaudesta julkaistiin Arkhimedes-aikakauslehdessä 5/2010, kolmetoista vuotta sitten. Se on kuitenkin yhä ajankohtainen. Alkuperäinen julkaisu pdf-muotoisena tässä, alla muutettuna html-muotoon lukemisen helpottamiseksi. Julkaistu uudelleen Arkhimedeksen ja tekijöiden luvalla.
Viisi väitettä -sarjassa on aiheena sananvapaus. Väitteitä kommentoivat Jukka Kekkonen ja Tapani Tarvainen.
Jukka Kekkonen (JK) on Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori. Hän osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Erityisesti hänet tunnetaan demokratiaan, vallankäyttöön ja oikeusturvaan liittyvistä kannanotoista.
Tapani Tarvainen (TT) on Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan yli-insinööri. Hän toimii EFFIn (Electronic Frontier Finland ry) puheenjohtajana. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia sananvapauden ja yksityisyyden suojaamiseksi ja edistämiseksi niin Internetissä kuin yhteiskunnassa laajemminkin.
1. Yksi on perusoikeus ylitse muiden: sananvapaus. Ilman sitä ei olisi muitakaan perusoikeuksia.
JK: Sananvapaus on äärimmäisen tärkeä perusoikeus, muttei sitä voi nostaa monien muiden perusoikeuksien yläpuolelle. Ja aina pitää muistaa: perusoikeuksien toteutuminen on sidoksissa yhteiskunnalliseen kontekstiin. Historia opettaa, että (suhteellinen) tasa-arvo ja demokratia ovat välttämättömiä edellytyksiä perusoikeuksien toteutumiselle. Jos valtarakenne vääristyy (valta keskittyy liikaa) saamme sanoa hyvästit kaikille perusoikeuksille.
TT: Perusoikeuksien suhteet eivät toki ole matemaattisen täsmällisiä, ne riippuvat toisistaan monimutkaisilla tavoilla. Sananvapaus on kuitenkin välttämätön edellytys kaikille muille oikeuksille ja itse asiassa koko oikeusjärjestelmälle. Jos oikeuksia ei saa edes vaatia eikä niiden rikkomisesta saa valittaa julkisesti, niiden toteutuminen jää vallanpitäjien hyväntahtoisuuden varaan – eikä niitä silloin voi oikeuksiksi kutsuakaan. Demokratian ja perusoikeuksien olennainen edellytys on mahdollisuus saada vallanpitäjät vastuuseen teoistaan, eikä se ole mahdollista ilman sananvapautta.
2.Suomessa ei ole sananvapauteen liittyviä ongelmia.
JK: On. Ja suurta osaa niistä ei edes tunnisteta eikä niistä käydä kriittistä keskustelua. Toisaalta: kaikki on suhteellista, jos Suomen tilannetta verrataan muihin valtioihin. Olemme kuitenkin kärkipäässä sananvapauden toteuttamisessa.
TT: Vaikka sananvapauden tila Suomessa onkin maailman mitassa tällä hetkellä hyvä, se ei suinkaan ole ongelmaton. Päinvastoin: se on koko ajan uhattuna, uusia uhkia tulee jatkuvasti lisää – suomalaiset ovat liian tottuneita hyvään tilanteeseen osatakseen pelätä sen pahenemista.
Erityisesti Internetin vaikutus näkyy tässä. Se on parantanut sananvapauden tilaa tekemällä joukkoviestinnän riittävän halvaksi ja helpoksi lähes jokaiselle, mutta juuri se on myös saanut monet sananvapauteen alunperinkin epäluuloisesti suhtautuneet tahot säikähtämään, vaatimaan sitä tiukemmin valtiovallan kontrolliin – mikä tietysti on suoraan ristiriidassa sen tärkeimmän funktion, valtion väärinkäytösten torjunnan,
kanssa.
Sananvapautta vaaditaan rajoitettavaksi milloin minkäkin sinänsä hyvän asian takia: terrorismin, lapsipornon, rasismin tai kunnianloukkauksien torjunnan, tekijänoikeuksien puolustamisen ym. Asiaa ei vain jakseta ajatella kyllin pitkälle, että nähtäisiin ehdotetun lääkkeen olevan pahempi kuin tauti – ja usein vielä pahentavan tautiakin.
Lapsipornon torjumiseksi Suomessa säädetty nettisensuurilaki on hyvä esimerkki: hyvästä tarkoituksesta kukaan ei ole eri mieltä, mutta kansandustajatkaan eivät huomanneet lain toimivan tarkoitustaan vastaan. Internetissä sensuurilistaa on mahdotonta pitää salassa, joten se vain auttaa kielletyn materiaalin etsijöitä ja toimii ennakkovaroitusmekanismina lapsipornokauppiaille.
Sananvapaus ei suojaa lapsipornoa, mutta kuten oli helposti arvattavissa ja käytännössä on jo nähty, sensuurijärjestelmää ei pystytä rajoittamaan vain alkuperäiseen tarkoitukseen. Suomessakin sensuurilistalle on joutunut jopa sensuurijärjestelmää kritisoiva sivu, jolla ei ole minkäänlaista pornoa, ja järjestelmää on jo ehditty toivoa laajennettavaksi monenlaisiin tarkoituksiin uhkapeleistä pilapiirroksiin. Silti nettisensuuria ollaan paraikaa ajamassa pakolliseksi EU:n tasollakin.
Suoremmin sananvapautta vastaan hyökätään rasismin kaltaisten vastenmielisten, vahingollisten tai väärien mielipiteiden takia. Suomessa keväällä 2010 lausuntokierroksella ollut lakiesitys rasistisista rikoksista vaatii suoraan tiettyjen mielipiteiden puolesta puhumisen ja jopa sellaisia edistävän materiaalin saataville asettamisen kriminalisointia. Demokratian kannalta on pelottava ajatus, että jokin tieto voisi olla itsessään rikollista tai niin vaarallista, että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla – että edes rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi sallia vapaasti muodostaa mielipidettään. Hätkähdyttävä on myös esitys, että tieteellisen tutkimuksenkin julkaiseminen voisi olla rikollista, elleivät sen tulokset ole ”yleisesti hyväksyttäviä”!
Matematiikan, fysiikan tai kemian tutkimuksen tekijää ei ehkä uhkaa syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, mutta Suomessakin on jo mahdollista joutua vankilaan matemaattisen algoritmin laittamisesta nettiin! Sellainen voidaan nimittäin katsoa tekijänoikeuksien suojaksi tehdyn järjestelmän kiertämiskeinoksi (esim. ns. deCSS-tapaus). Tuomioita on tullut vaikka kyseessä oleva materiaali on sellaisenaan muualla netissä ja vaikka sen käyttäminen olisi yhtä työlästä kuin pontikkapannun rakentaminen pelkästään koulukirjakemian avulla.
Patenttirikkomuksestakin saattaa joutua syytteeseen pelkästään julkaisemalla kaavoja netissä, vaikka yksi patentin perusajatus onkin patentoidun keksinnön tuleminen julkiseksi: jos pelkkä tietokoneohjelman osana oleva matemaattinen idea voidaan patentoida, patentoidun keksinnön ja sen kuvauksen välillä ei enää ole eroa, ja keksinnön kuvaaminen liian tarkasti onkin patenttiloukkaus.
3.Sananvapaudelle sensuuria suurempi uhka on itsesensuuri.
JK: Joskus voi olla näinkin; yhteiskunnallinen konteksti ratkaisee.
TT: Sensuurilla on länsimaissa yhä niin paha kaiku, että sitä pyritään välttämään, jos vähemmän pahalta kuulostavia keinoja löytyy – maailmanlaajuisesti tilanne on jo toinen. Itsesensuurilla Suomessa onkin pitkät perinteet, ei ole kauaa siitä kun lehtien päätoimittajat olivat hyvin tietoisia asioista, joita oli parempi olla painamatta, vaikka mitään virallista kieltoa ei ollutkaan. Tällöin lehden toimitus itse asiassa toimii sensuuriviranomaisena. Ero sensuurin ja itsesensuurin välillä on veteen piirretty viiva.
Ajankohtaiseksi asia on tullut Internetin keskustelupalstojen myötä. Kun kaikkia kunnianloukkauksiin syyllistyneitä ei saada kiinni (vaikka kiinnijäämistodennäköisyys onkin paljon suurempi kuin esimerkiksi varkauksissa), halutaan saada edes joku tuomiolle asettamalla palstojen ylläpitäjät vastuuseen. Kun oikeasti rikoskynnyksen ylittävien viestien määrä on kuitenkin varsin pieni, taustalla on selvästi ajatus rajoittaa mielipiteenilmaisua enemmän kuin mitä kehdataan suoraan kriminalisoida: nettipalstan ylläpitäjälle on helpompaa sensuroida kaikki vähänkin epäilyttävä kuin ottaa pienintäkään riskiä, mitään sanktiota ylivarovaisuudesta kun ei ole, eikä tavallisella ihmisellä ole pätevyyttä arvioida laillisuuden rajoja asioissa, jotka ovat oikeusistuimillekin vaikeita. Monet vapaaehtoisvoimin pyöritettävät nettipalstat loppuisivat varmasti kokonaan, kun niiden takana olevilla ihmisillä ja yhdistyksillä ei riitä resursseja keskustelun jatkuvaan valvomiseen.
Itse ongelmaanhan tällaisella vastuunsiirtoyrityksellä olisi vain negatiivinen vaikutus: keskustelu siirtyisi Suomesta Yhdysvaltoihin tms, Internet kun on kansainvälinen eikä keskustelijoille ole sen vaikeampaa käyttää amerikkalaista kuin suomalaistakaan palvelinta. Oikeissa rikostapauksissa syyllisten kiinnisaaminen vain vaikeutuisi.
4.Painostus ja uhkailu ovat tavanomaisia tapoja, joilla sananvapautta rajoitetaan.
JK: Niitä voidaan käyttää myös sananvapauden rajoittimina. Pitäisi tarkalla silmällä seurata sananvapauden tilannetta.
TT: Lainsäädännön epämääräisyyttä ja ihmisten huonoa laintuntemusta käytetään vähän väliä hyväksi yrityksissä vaimentaa ei-toivottua puhetta.
Ravintolat uhkaavat kunnianloukkaussyytteillä palvelua tai ruokaa netissä kritisoivia; konsulttifirma vaatii epäonnistuneesta tapauksesta kertovaa bloggausta poistettavaksi, koska se ”haittaa heidän liiketoimintaansa” ja lakipykälää kysyttäessä sanoo, että ”julkaisijana teidän pitäisi tietää”; kansanedustaja nostaa oikeusjutun puolisonsa rikosten kertomisesta; tekijänoikeusjärjestöt lähettelevät laskuja epämääräisin perustein ja vihjaavat paljon suuremmista korvauksista, jos oikeuteen joudutaan; ministeri vihjailee, että jos vapaaehtoinen nettisuodatus ei toimi, siitä tehdään pakollista.
Yleensä kyseessä on vain bluffi, ja uhkaaja perääntyy, jos uhkaus ei tehoakaan. Suomen lainsäädäntö on kuitenkin joiltakin osin epämääräinen, kunnianloukkaukseen voi syyllistyä pelkästään tosiasioita kertomalla ja tekijänoikeusrikkomuksista määrätään käsittämättömän suuria hyvityksiä epämääräisin arvioperustein.
Mikään laki ei kyllä kiellä ”liiketoiminnan haittaamista” ja korkein oikeus on linjannut, että pizzaa saa verrata huussinluukkuun, mutta kansanedustajan puolison rikoksista kertomisen lailliseksi toteamiseksi piti käydä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa saakka. Tekijänoikeusrikoksesta on vaadittu miljoonien ja tuomittu satojen tuhansien eurojen ”hyvitykseen” vaikkei teolla ollut haettu eikä saatu mitään taloudellista hyötyä eikä todellisesta vahingosta ollut näyttöä.
Tavalliselle ihmiselle oikeudenkäynti on raskas prosessi vaikkei se menisi käräjäoikeutta pitemmällekään, joten oikeudella uhkaaminen tehoaa usein, vaikkei laillisia perusteita olisikaan.
5.Sananvapautta ei ole helppo kahlita: huuto vaimenee kuiskaukseksi, mutta ei täydelliseksi hiljaisuudeksi.
JK: Erityisesti diktatuurien historia osoittaa, että vapautta ei voi ikuisesti kahlita.
TT: Historia tuntee paljon yhteiskuntia, joissa vääriä mielipiteitä ei ole saanut ilmaista, pahimmillaan kidutuksen ja polttorovion uhalla. DDR:ssä ja Ceaucescun Romaniassa toisinajattelijoita jahdattiin valtavien ilmiantajajoukkojen ja salakuuntelulaitteiden avulla. Täydellisesti ”väärinajattelua” ei kuitenkaan koskaan ole saatu kitketyksi, se on vain piiloutunut maan alle, levinnyt suusta suuhun tai vaivihkaa levitettyihin samizdat-lehtisiin. Sananvapautta ei ole vielä koskaan saatu juuriaan myöten kitketyksi, vaan ainakin siemen on aina jäänyt itämään.
George Orwellin romaanissa ”Vuonna 1984” sananvapaus oli kadonnut niin täydellisesti kuin voi kuvitella: jo julkaistutkin lehdet ja kirjat sensuroitiin yhä uudestaan arkistokappaleita myöten, mitään puolueen kontrollin ulkopuolista tiedotusvälinettä ei ollut ja yksityisiäkin keskusteluja seurattiin ja vääristä ilmeistäkin rangaistiin.
Orwellin kuvittelemalla tekniikalla niin täydellistä valvontakoneistoa ei pystyttäisi toteuttamaan: yksi ihminen ei pysty valvomaan kovin montaa muuta. Mutta tekniikka on muuttamassa tilannetta.
Kameralla varustetut mainostaulut tunnistavat jo ohikulkijoiden iän ja sukupuolen ja valitsevat mainoksen sen mukaan. Lentokenttien valvontakameroihin kehitetään ilmeiden analysointia potentiaalisten terroristien tunnistamiseksi. Orwellin visioima ”ilmerikos” ei enää ole pelkkää science fictionia.
Kirjojen ja lehtien muuttuminen sähköisiksi tuo myös käyttömukavuuden ohella yllättäviä sivuvaikutuksia. Tekijänoikeuksien suojaksi kehitetyt mekanismit mahdollistavat ihmisten luku- ja katselutottumuksien seurannan ennennäkemättömällä tarkkuudella. Itsesensuuri ulottunee kohta lukijoihinkin eikä vain julkaisijoihin – sananvapauteenhan kuuluu olennaisena osana myös oikeus hankkia tietoa.
Jo julkaistujen ja myytyjen kirjojen ja lehtien muuttaminen Orwellin visioimaan tapaan onnistuu myös sähkökirjojen kanssa helposti, kuten Amazon vahingossa demonstroi poistamalla varoittamatta asiakkaidensa Kindle-lukulaitteista näille aiemmin myydyt kappaleet juuri Orwellin ”Vuonna 1984” -teoksesta! Teknisesti olisi aivan yhtä helppoa muuttaa teoksia hieman: eilinen sanomalehti voi olla tänään erilainen kuin se oli eilen.
Vaikka sananvapaus onkin tähän saakka osoittautunut varsin sitkeähenkiseksi, vaikeasti kokonaan tukahdutettavaksi, sen tulevaisuus ei suinkaan ole turvattu. Sananvapauden heikkeneminenkin on vakava uhka demokratialle, ja toisin kuin koskaan aikaisemmin historiassa, sananvapauden vaimeneminen ei vain kuiskaukseksi vaan täydelliseksi
hiljaisuudeksi on jo oikeasti kuviteltavissa oleva mahdollisuus.
Hieman kummallisia kommentteja arvoisalta Tapani Tarvaiselta. Herää pieni epäilys siitä, onko suomalaisella Effillä jonkinlaisia poliittisia tai ideologisia sidoksia yhdysvaltalaisen EFF:än suuntaan. Teidän sisarjärjestöt ovat kuitenkin Euroopassa.
Lähdetään nyt kuitenkin siitä, että koskaan historiassa sananvapaus ei ole ollut länsimaissa yhtä hyvällä tolalla kuin nyt.
Suosittelen tutustumaan ECHR:än päätöksiin ja PeVL:in lausuntoihin ennen kuin alkaa spekuloimaan esimerkiksi sillä, että sananvapaus olisi välttämätön edellytys muille oikeuksille. Lienee selvää, että esimerkiksi oikeus elämään menee sananvapauden edelle.
Olen muutenkin monesta asiasta eri mieltä. Painostaminen, maalittaminen, disinformaatio, vihapuhe ja muu vastaavaa uhkaavat mielestäni sekä toisten kansalaisten sananvapautta että monia muita perusoikeuksia ja demokratian peruspilareita. Mikäli liberaalidemokratia itsessään on uhattuna, sananvapautta on voitava rajoittaa.
Mukana näyttää olevan myös nettipalstoilta tuttu virheellinen heitto siitä, että EU olisi ajamassa sensuuria. Kyse lienee digipalvelusäädöksestä (DSA), josta käytiin kova poliittinen vääntö muun muuassa juuri sananvapauden osalta. Useat asiantuntijat pitävät DSA:ta parannuksena nykyiseen tilaan. Esimerkiksi isojen sosiaalisten median yhtiöiden epämääräiset moderointikäytännöt ja tilien sulkemiset pyritään nimen omaan avamaan läpinäkyvyksi. Moderointipäätöksistä voi valittaa viranomaiselle tai jopa viedä asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Nämä asiathan ovat olleet juuri niitä, joista esimerkiksi Yhdysvaltojen konservatiivitahot ovat sosiaalisen median yrityksiä syyttäneet.
Effillä näyttää olevan myös kovin heikko ymmärrys nykyisestä varsin laajamittaisesta sisällön suodattamisesta. Suosittelen tutustumaan vaikkapa TCAP:iin.
Siitä olen samaa mieltä, että kirjallisuuden ja vastaavan ennakko- ja jälkisensuuri on tuomittavaa. Pitää kuitenkin huomata, että maailmalla ajetaan samanaikaisesti myös suoranaisia kirjarovioita.
Näin heikolla asioiden pohdiskelulla ja asiantuntemuksella Effillä on jatkossa heikot kantimet vaikuttaa asioihin.
PS. Kirjoitan tämän kommentin anonyymisesti, koska en halua joutua maalitetuksi.
Kommentoijalta taisi jäädä huomaamatta, että kyseinen teksti on vuodelta 2010, ja ihan niin kaukonäköinen en ole, että olisin silloin osannut DSA:ta tai maalittamista analysoida.
Itse asiassa olen aika monestakin asiasta kommentoijan kanssa ihan samaa mieltä, mutta ne ansaitsevat perusteellisemman käsittelyn joskus.
Periaatteellisena huomiona kuitenkin: Tasavallassa oikeudet eivät tsaarin lahja kansalle ja tämän hyväntahtoisuuden varassa, vaan jotakin jota voi ja tarvittaessa pitää puolustaa niin julkisuudessa kuin oikeudessakin, sananvapauttaan käyttäen. Siten edes oikeutta elämään ei voi olla ilman sananvapautta.