Effi on pyynnöstä antanut eduskunnan hallintovaliokunnalle lausunnon valtioneuvoston selonteosta Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta 2009.
Lausunto löytyy
pdf-muotoisena tästä
ja html-versiona alla.
ASIA: VNS 1/2009 vp Suomen turvallisuus- ja
puolustuspolitiikka 2009
Johdanto
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka liittyy Electronic
Frontier Finlandin alaan vain siltä osin kuin se koskettaa
tietotekniikkaa ja ihmisoikeuksia, ja rajoitumme tässä
lausunnossa niihin.
Lyhyenä yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka selonteossa tulee
moneen kertaan esille yhteiskunnan yhä kasvava riippuvuus erilaisista
tietoteknisistä järjestelmistä ja niiden mahdollisen lamaantumisen
aiheuttamat ongelmat, siinä ei kiinnitetä riittävästi huomiota
niiden erityispiirteisiin.
Erityisesti sisäpiiriläisten tai pikkurikollisia merkittävämmillä
voimavaroilla varustettujen hyökkääjien nimenomaan tietoteknisille
järjestelmille aiheuttamia riskejä ei ole nostettu esille.
Selonteossa todetaan aivan oikein, että ”sähköisten viestintä- ja
tietojärjestelmien rakenteet mahdollistavat niiden käytön rikollisiin
tarkoituksiin sekä vaikuttamisen yhteiskunnan elintärkeisiin
toimintoihin myös maamme rajojen ulkopuolelta”, mutta huoltovarmuuteen
liittyvät riippuvuudet tietojärjestelmien toimittajista jäävät
kuitenkin mielestämme liian vähälle huomiolle.
Vielä vähemmän huomiota selonteossa saavat vaarat, joita voi aiheutua
viranomaisten omaan käyttöön laadittujen järjestelmien joutumisesta
kokonaan tai osittain vääriin käsiin tai kun niistä vuotaa
arkaluontoista, väärinkäytöksille altista tietoa.
Eritasoisten tilanteiden ristiriitaiset turvallisuusuhat
Selonteossa ei nosteta selvästi esille sitä tietoteknisille
turvajärjestelmille luonteenomaista piirrettä, että keinot, jotka
tehoavat hyvin heikkoihin vastustajiin, saattavat kääntyä
suorastaan haitallisiksi suuremmilla resursseilla varustetun
vastapuolen kanssa.
Teoreettisena ääritapauksena voidaan ajatella koko järjestelmän
joutumista vääriin käsiin esimerkiksi maan joutuessa miehitetyksi,
ja järjestelmien arviointia siinäkin tapauksessa voisi pitää
hyödyllisenä ajatuskokeena. Tätä skenaariota emme tässä
kuitenkaan analysoi sen enempää.
Monessakin merkittävän todennäköisenä pidettävässä kriisitilanteessa
sen sijaan on mahdollista, että joku merkittävillä resursseilla
varustettu toimija — terroristi- tai rikollisjärjestö,
monikansallinen yritys tai jopa valtio — voisi yrittää vaikuttaa
Suomen poliittiseen päätöksentekoon, lainsäädäntöön, vaaleihinkin,
käyttäen hyväkseen tietoteknisten järjestelmiemme heikkouksia.
Joitakin mahdollisia uhkaskenaarioita on hahmoteltu alempana.
Pienimuotoisemman, normaalioloissa tapahtuvan tietoverkkorikollisuuden
aiheuttamat uhat ovat luonteeltaan joissakin suhteissa selvästi edellisestä
eroavia ja helpommin perinteisen poliisitoiminnan keinoin torjuttavissa.
Tietotekniikka tarjoaa myös monia olennaisesti uusia mahdollisuuksia,
mutta niiden käyttöönotossa pitäisi olla varovainen ja arvioida
etukäteen niiden skaalautuvuutta ja vaarallisuutta poikkeustilanteissa.
Poliisin tietoteknisissä valmiuksissa ja resursseissa ja niiden ajan
tasalla pitämisessä on joka tapauksessa paljon parantamisen varaa.
Riippuvuus ulkopuolisista toimijoista
Selonteossa todetaan oivaltavasti, että ”Yritysten kansainvälisen
omistuksen lisääntyminen vaikuttaa varautumisen järjestelyihin” ja
toisaalla, että ”Sotilasliittoon kuulumattomana maana Suomi ei voi
käyttää sotilaallisen puolustuksensa suunnittelun perusteena
ulkopuolelta saatavaa sotilaallista tukea.”
Keskeisten tietojärjestelmien riippuvuus yksittäisistä, usein
ulkomaisista toimijoista ja suljetuista, oman tietoturva-auditoinnin
ulottumattomiin jäämistä ohjelmistoista jää kuitenkin huomiotta.
Pahimmassa tapauksessa voisi käydä niin, että pääsy omiin
dokumentteihimme tai järjestelmiimme olisi katkaistavissa
yhden ulkomaalaisen yrityksen päätöksellä ilman ennakkovaroitusta.
Tämä pitäisi ottaa huomioon etenkin huoltovarmuutta arvioitaessa.
Kaikkien tärkeiden dokumenttien ja ohjelmien osalta tulisikin ottaa
vaatimukseksi avointen, standardoitujen ja usean erimaalaisen
toimittajan tukemien formaattien ja protokollien käyttö, ja vaatia
tärkeimpien ohjelmistojen lähdekoodia itse auditoitavaksi.
Avoimuus vs. salaisuus
Tietoteknisten järjestelmien turvallisuutta arvioitaessa on tärkeää
huomata, että joissakin asioissa salailu heikentää turvallisuutta.
Erityisesti kryptografiaan perustuvissa menetelmissä tunnetusti
tilanne on se, että vaikka käytettyjen avainten huolellinen
salassapito on ensiarvoisen tärkeää, käytetyn tekniikan julkisuus on
lähes aina turvallisuutta parantava tekijä, Näin siksi, että mitä
useampi tekniikan tuntee, sitä todennäköisemmin sen heikkoudet on
löydetty ja korjattu, ja avainten vaihtaminen on aina paljon helpompaa
kuin teknisten perusratkaisujen. Tässäkin yhteydessä on hyvä muistaa
sisäpiiriläisten suuri osuus tietomurroissa.
Tietovuodot
Monet viranomaisten tietojärjestelmät sisältävät eri tavoin
arkaluontoista tietoa: poliisin järjestelmät, potilastietojärjestelmät
(hyvin houkuttelevia esimerkiksi kiristykseen sopivia uhreja
etsiville), erilaiset biotietopankit, DNA- ja sormenjälkirekisterit,
kaikki ihmisten liikkeitä rekisteröivät järjestelmät, valvontakamerat jne.
Mitään järjestelmää ei kuitenkaan voida suojata sataprosenttisesti.
Esimerkkejä poliisinkin tietojärjestelmien vuodosta viime aikoina
löytyy mm. Ruotsista ja Britanniasta, ja huippuviroissakin olevat
ihmiset ovat alttiita kiristykselle ja lahjonnalle — lähes kaikki
merkittävät tietomurrot ovat ainakin osittain sisäpiiriläisten tekemiä.
Tehtiin tietojärjestelmien suojaamiseksi mitä tahansa, kriittisen
tietovuodon todennäköisyys kasvaa aina suoraan suhteessa kerättävän ja
säilytettävän tiedon määrään.
Siten pitäisi ottaa periaatteeksi välttää arkaluontoisten
tietojen keräämistä alunperinkään enempää kuin on välttämätöntä.
Koska kaikilla tietoa käsittelevillä toimijoilla on luonnollinen
taipumus luottaa itseensä liikaa ja kerätä tietoa ”varmuuden vuoksi”
enemmän kuin oikeasti olisi tarpeen ja perusteltua, olisi parasta
yleisensä linjana kallistua mieluummin liian vähän kuin liian paljon
tiedon keruun suuntaan. Tämä koskee niin tiedonkeruumekanismeja
kuin kerätyn tiedon tallentamistakin.
Silloin kun tietoa kuitenkin kerätään, toimenpiteet sen suojaamiseksi
pitäisi tietenkin mitoittaa arvioiden sen arkaluontoisuutta ja
vuotoherkkyyttä myös eritasoisissa poikkeusoloissa.
Terrorismi
Terrorismia vastutettaessa tulisi muistaa, että varsinainen vihollinen
ei ole ne ihmiset, jotka terroria harjoittavat, vaan järjestelmän
muutos, jota he yrittävät saada aikaan, ja puolustettavana eivät
ole ne ihmiset, jotka nyt ovat vallassa, vaan vallitseva järjestelmä –
jonka olennainen osa on vapaus ja ihmisoikeudet.
Raportissa todetaankin aivan oikein, että ”Ihmisoikeudet ovat
oleellinen osa laajaa turvallisuuskäsitystä ja inhimillisen
turvallisuuden toteutumista.”
Viranomaisten luonnollinen reaktio terrorismin uhkaan on lisätä
valvontaa ja rajoittaa väärinkäytölle alttiita kansalaisoikeuksia.
Tämä on kuitenkin yksi terroristien nimenomaisista tavoitteista, koska
he hyvin tietävät niiden yleensä kääntyvän alkuperäistä tarkoitusta
vastaan. Monet terrorisminvastaiset toimet kun ovat tylppiä aseita,
jotka osuvat myös sivullisiin, ja helposti tekevät näistäkin
vihollisia. Samalla ne vahvistavat terroristien sisäistä
motivaatiota.
Tämä koskee etenkin puuttumista sananvapauteen, myös ja etenkin
tietoverkoissa. Ajatus terrorismisivujen suodattamiseen netistä
voi tuntua ensi alkuun houkuttelevalta, mutta käytännössä siitä
on enemmän haittaa kuin hyötyä, vaikkei edes välitettäisi
sananvapaudesta periaatteena.
Terrorismiepäily ei saa muutenkaan yksilöiden kohdalla jyrätä
ihmisoikeuksien yli, ihmisiä yksilöinä eikä kollektiivisesti ei saa
leimata eikä pidättää mielivaltaisesti mielivaltaiseksi ajaksi, vaan
syytön kunnes toisin todistetaan.
Terrorismin torjuntaa ei pidä rakentaa ikäänkuin kaikki ihmiset
olisivat potentiaalisia terroristeja, joita viranomaisten pitää valvoa
kaiken aikaa. Ihmisoikeudet ja kansalaisten vapaus toimia itsenäisesti
ovat myös olennainen tekijä terrorisminkestävässä yhteiskunnassa,
eivät vain haitta tehokkaan viranomaistoiminnan tiellä.
Tietoverkkorikollisuus
Tietoverkot ovat olennainen osa nyky-yhteiskunnan infrastruktuuria,
aivan kuten tieverkko — ja aivan samalla tavalla niissä liikkuu
rikollisia. Kaikkea tekniikkaa voi käyttää sekä hyvään että pahaan,
eikä tietoverkkorikollisuutta saada millään teknisellä taikatempulla
katoamaan yhtään helpommin kuin voidaan estää rikollisia ajamasta
maanteillä.
Tietoverkkorikollisuudella on toki omat erityispiirteensä, ja poliisin
osaamisen ja resurssien parantamista siltä osin tarvitaan.
Selonteko mainitseekin, että poliisin suorituskykyä ja toimivaltuuksia
kehitetään. Ennen kaikkea olisi syytä huolehtia siitä, että
poliisiviranomaisilla on riittävästi resursseja ja teknologista
tietotaitoa tietoverkoissa tapahtuvien rikosten tutkimiseen. Tämä
voisi näkyä esimerkiksi lisäresursseina tietoverkkoihin keskittyneiden
poliisien kouluttamisessa.
Olennaista on kuitenkin pitää mielessä, että tietoverkot ovat osa
yhteiskuntaa ja niissä täytyy toimia samoilla pelisäännöillä kuin
muussakin yhteiskunnassa. Toisin sanoen sama laki tietoverkoissa kuin
kadulla.
Uhkaskenaarioita
Seuraavassa on hahmoteltu joidenkin tietoteknisiin järjestelmiin
liittyviä uhkakuvia erityisesti jonkinasteisissa poikkeustilanteissa.
Yksi miettimisen arvoinen piirre kaikissa on, kuinka monta ihmistä
minkäkin hyökkäyksen toteuttamiseksi pitää lahjoa tai kiristää
tai muuten saada houkuteltua mukaan.
Vaalit: jo kohtuullisilla resursseilla varustettu ulkopuolinen toimija
voisi vaikuttaa Suomen vaaleihin tietoteknisten järjestelmien
heikkouksien kautta. Ilmeisin esimerkki on sähköinen äänestys, jos
sitä vielä käytetään: 2008 kunnallisvaaleissa kokeiltu järjestelmän
olisi voinut kaapata hyvinkin pieni määrä ihmisiä (jopa ilman yhtään
suomalaista salaliittolaista). Suomen vaalijärjestelmän
erityispiirteet tekevät ongelmasta vielä paljon pahemman kuin
esimerkiksi Yhdysvalloissa (jossa väärinkäytöksiä on paljastunutkin
useita).
Ehkä vähemmän ilmeinen mutta helpompi ja jo nyt realistinen keino
olisi vaikuttaa vaalimainontaan netissä — sen merkitys kasvaa vaali
vaalilta, ja jonkun vaalisivuston pimentäminen ratkaisevalla hetkellä
vaikka vain muutaman päivän ajaksi voisi vaikuttaa vaalitulokseen
hyvinkin paljon. Perinteisten palvelunestohyökkäysten (jollaisista on
jo saatu esimakua mm. Virossa, kuten selonteossakin mainitaan) lisäksi
nettisuodatusjärjestelmien (sekä valtiollisen että kirjastoissa yms
käytettävien) väärinkäytön mahdollisuus on tässä ilmeinen.
Jotkin autojen ajoperustaista käyttömaksua varten suunnitellut
järjestelmät ovat myös alttiita väärinkäytöksille. Kuinka arvokasta
vieraan vallan asiamiehille tai terroristeille olisikaan ajantasainen
tieto Suomen johtohenkilöiden liikkeistä?
Tässä suhteessa turvallisiakin ajoperustaisia laskutustapoja on,
mutta asiaan pitää kiinnittää huomiota ajoissa ja erityisesti
välttää keräämästä turhaa tietoa vuotoalttiisiin keskusvarastoihin.
Teletunnistetiedot ovat myös rikollisia, etenkin kiristystä
suunnittelevia, kiinnostavaa aineistoa. Satunnaisia tietovuotoja
ei voi välttää jos tietoja ylipäänsä kerätään, mutta erityisesti
nopeat ja automaattiset tavat tietojen saamiseen ovat vaarallisia.
Poliisin pääsy tunnistetietoihin pitäisi järjestää tavalla,
jossa ei luoteta pelkästään tietokoneisiin tai automaattisiin
järjestelmiin.
Sama koskee jo aikaisemminkin mainittuja terveydenhuollon tietoja.
Pelkästään potilaiden suostumuksen pyytäminen tietojen siirtoon
ei auta paljoa, heidän ei voi olettaa pystyvän arvioimaan eri
riskien suhdetta — joskushan tiedon nopea saaminen voi olla
myös kriittinen edellytys oikealle hoidolle. Tietoturva pitäisi
rakentaa järjestelmän perusominaisuudeksi ja analysoida ennakkoon
myös mahdollisia voimakkaan hyökkääjän aiheuttamia uhkia.
Etäluettavien tunnisteiden (rfid-sirut) käyttö henkilötunnisteissa
kuten passeissa aiheuttaa myös omat vaaransa. Esimerkiksi Suomessa
nyt myönnettävien passien tekniikka on sellainen, että olisi helppoa
tehdä laite, joka reagoi tietyn henkilön passin läheisyyteen ja
vaikka räjäyttää pommin. (Tämä nimenomainen vaara olisi helppo
poistaa vaihtamalla passien kansimateriaali.)
Erilaisten biotunnistetietojen käyttö on ongelmallista monilla
tavoin. Esimerkiksi sormenjälkiään ei voi noin vain vaihtaa,
ja tulevan passiuudistuksen myötä toteutettavaksi suunnitellun
kaikkien passinhaltijoiden sormenjälkirekisterin mahdollisesta
joutumisesta vääriin käsiin aiheutuvaa peruuttamatonta vahinkoa
vastaan arvioituna siitä saatavan hyödyn pitäisi olle todella
suuri, että se kannattaisi toteuttaa.
Yhteenveto
Valtioneuvoston selonteossa on sinänsä kiitettävästi huomattu
tietotekniikan muodostuneen turvallisuudellekin olennaisen
tärkeäksi. Liian vähälle huomiolle siinä kuitenkin mielestämme
ovat jääneet ainakin seuraavat seikat:
- riippuvuus ulkopuolisista tietojärjestelmätoimittajista;
- viranomaisjärjestelmien haavoittuvuus etenkin merkittävillä
resursseilla varustetun hyökkääjän edessä ja sisäpiiriläisiä vastaan; ja
- ihmisoikeuksien käytännöllinen merkitys ja vapaan kansalaistoiminnan
tärkeys viranomaistoiminnan rinnalla.
Electronic Frontier Finland ry:n puolesta
Tapani Tarvainen
puheenjohtaja
Electronic Frontier Finland – EFFI ry on perustettu
käyttäjien ja kansalaisten oikeuksien puolustamiseksi Internetissä.
Yhdistys pyrkii vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin
sananvapaudesta, yksityisyydestä, tekijänoikeu- desta,
tietokoneohjelmien patentoinnista ja ei-toivotusta sähköisestä
viestinnässä Suomessa ja Euroopassa. Lisätietoja EFFIn kotisivulta
osoitteesta http://www.effi.org/.