“Lienee selvää, että ihmiskunta on menestyksestään velkaa sille tosiseikalle, ettemme ole kyenneet valvomaan sosiaalista elämää. Menestyksen jatkumisen ehtona voi olla, että jätämme vapaaehtoisesti käyttämättä niitä valvontakeinoja, jotka ovat nykyään mahdollisia.” – Friedrich A. Hayek

Yhdysvalloissa on 2001 syyskuun terroristihyökkäyksien jälkeen rajoitettu joitakin kansalaisoikeuksia. Sananvapaus on yksi näistä. Vastaavaa keskustelua on tuotu myös Eurooppaan ja viimeksi Myyrmäen tapahtumien jälkeen syksyllä 2002 sananvapauden valvonta Internetissä on herättänyt laajaa julkista keskustelua.

Tämän kirjoituksen ajatuksena on pohtia sananvapauden käyttöä Internetissä ja palauttaa mieliin myös sananvapauden yhteiskuntafilosofisia perusteita. Ilmeisestikään tieto siitä, että sananvapautta ei voi teknisesti rajoittaa Internetissä tehokkaasti ei vielä riitä tukahduttamaan sananvapauden rajoittamiskeskustelua. On siis aihetta selventää muutamia peruskysymyksiä. Miksi ilmaisunvapaus on välttämätön edellytys demokratialle ja avoimelle yhteiskunnalle? Onko sananvapauden perusta rikkoutumaton?

Sananvapaus lakikirjassa ja Internetissä

Sananvapauden käsite on sidottu yhteiskuntajärjestykseen. Suomi kuuluu eurooppalaiseen traditioon, jossa sananvapauden käsite on laajempi kuin monissa muissa kulttuureissa. Suomessa sananvapaus on turvattu suoraan ihmisoikeussopimuksien kautta sekä perustuslaissa. Toki perusoikeuksissa säädetään myös sananvapautta joissakin tilanteista rajoittavista intresseistä. Yksityisyyden suoja, yhteiskunnan turvallisuus ja vakavien rikosten selvittäminen ovat joskus vahvempia intressejä kuin sananvapaus.

Sananvapauden ei pitäisi riippua viestintätekniikasta: sananvapautta Internetissä ei voi rajoittaa heppoisemmin perustein kuin vaikkapa sanomalehdissä. Toki sanomalehdellä on vanhastaan ollut päätoimittajavastuu. Mutta miten se soveltuu Internetiin? Laajalle levinnyt pilakuva kertoo olennaiset: satunnainen netinkäyttäjä ei tiedä, että langan toisessa päässä hänen kanssaan ei keskustelekaan miellyttävän näköinen vastakkaisen sukupuolen edustaja vaan hyvin opetettu koira. Jos keskustelupalsta on avoin, sanomien välittäjä ei voi Internetissä taata kuka viestejä lukee ja kuka niihin vastaa. Toisaalta kuka tahansa voi perustaa uuden keskustelupalstan, eikä sen tarvitse sijaita Suomessa vaikka kaikki keskustelu käytäisiinkin suomeksi.

Kuva: Peter Steiner. Julkaistu 6.7.1993 The New Yorkerissa sivulla 61.

Myöskään ikä ei ole edellytys sananvapauden käyttämiselle. Tämä on hyvä muistaa varsinkin kun keskustelukanavilla ja muilla Internetin uusilla foorumeilla valtaosa keskustelijoista on nuoria. Nuoret myös perustavat aktiivisesti uusia keskustelukanavia intressiensä mukaan.

Uudet yksityisoikeudelliset lakihankkeet saattavat rajoittaa perusoikeuksia yllättävällä tavalla. Esimerkiksi parhaillaan eduskuntakäsittelyssä oleva tekijänoikeuslakiuudistus voi olla sananvapauden kanssa ristiriidassa. Yhdysvalloista kuuluu nimittäin kummia. Siellä skientologit ovat onnistuneesti estäneet vapaan keskustelun uskonlahkosta vetoamalla muun muassa sikäläiseen uuteen tekijänoikeuslakiin ja liikesalaisuuksiin. Skientologien juristit ovat myös onnistuneet painostamaan verkon suosituimman hakukoneen Googlen sensurointiin. Syy: Google tallentaa hakemiaan verkkosivuja hakutietokoneidensa välimuisteihin ja on täten välillisesti vastuussa mahdollisista tekijänoikeusloukkauksista.

Sananvapaus ja avoin yhteiskunta

Suomessakin hyvin tunnettu sosiologi Manuel Castells analysoi Information Age -trilogiansa viimeisessä osassa Neuvostoliiton ja valtiojohtoisen kommunismin tappiota. Hänen teesinsä kuuluu, että informaation vapaus ja leviäminen erilaisten sosiaalisten verkkojen välityksellä oli hyvin keskeisessä osassa Neuvostoliiton hajoamisessa. Tieto muista vaihtoehdoista ja avoin diskursiivinen keskustelu synnyttivät muutosvoiman, joka ajoi lopulta keskusjohdon valtakoneiston yli.

Taloustieteen Nobelilla palkittu F.A.Hayek esitti jo yli 50 vuotta sitten, että informaatio hyödynnetään yhteiskunnassa tehokkaimmin, kun se on epätasaisesti jakautunut. Yhteiskunnan yksittäiset jäsenet ovat hajautuneen tiedon tehokkaimpia kerääjiä ja käsittelijöitä; jokainen oman osaamisensa ja asiantuntemuksensa mukaan. Ihmiset saavat tehokkaimmin tietoa toisiltaan spontaanisti kun informaation välittäminen ja uusien välitysjärjestelmien rakentaminen on mahdollisimman vapaata. Hayekin teesi siis kuuluu, että yhdelläkään valtiolla tai yrityksellä ei ole parempaa tietoa kuin yhteiskunnan yksilöillä yhteensä. Niinpä informaation esittämisen, välittämisen ja vastaanottamisen rajoittaminen välttämättä vaikuttaa myös yhteiskunnan taloudellisen toiminnan tehokkuuteen.

Sekä Hayekin että Castellsin ajatukset ovat tänään yhtä ajankohtaisia kuin niiden esittämisajankohtana. Demokraattinen avoin yhteiskuntakeskustelu rakentuu sananvapauden käyttämisen varaan. Informaation leviämisen ja käyttämisen vapaus on myös tehokkaan kapitalistisen talousjärjestelmän välttämätön edellytys. Nämä asiat ovat laajakantoisia ja joskus vaikeasti hahmotettavissa. Siksi niiden relevanssia on monesti hankala arvioida.

Kuitenkin keskustelu yksityiskohdista voi eksyttää keskustelijat pimeille harhapoluille. Ajatellaanpa nyt vaikkapa kysymystä yksittäisten Internetin keskustelupalstojen oikeudellisesta arvioinnista päätoimittajavastuuta koskevan lakipykälän valossa… Toki yksityiskohdat antavat ymmärrystä siitä mistä on puhe. Mutta tilanteen poliittinen arviointi ja päätöksenteko uutta lakia säädettäessä eivät voi jäädä pykälien tasolle. Myös uudistusten sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset on arvioitava huolellisesti.

Onko sananvapauden perusta rikkoutumaton?

Klassinen sananvapausfilosofi J.S.Mill kirjoitti aikanaan, että kaikki yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset tähtäävät yhteiskunnan jo olemassa olevien instituutioiden
vahvistumiseen ja yksilön vapauksien pienentämiseen. Viimeisen vuoden aikana sananvapauden rajoja uusissa sähköisissä viestimissä on pohdittu ahkerasti. Milloin terroristit ja milloin nuoret käyttävät Internetin tarjoamia ilmaisuvälineitä “väärin”.

Digitaaliajalla sananvapaus takaa tehokkaan informaation jakautumisen yhteiskunnassa. Tietoa tarvitseva löytää sen helposti ja nopeasti. Kysymyksiin vastataan ja niistä keskustellaan. Nämä positiiviset asiat on helppo unohtaa jos tapahtuu jotain ikävää. On siksi tärkeä muistaa, että sananvapaus on edellytys vapaalle demokraattiselle yhteiskunnalle, ei sen seuraus. Sananvapaudesta puhutaan yleensä vasta kun sitä ollaan rajoittamassa.

Jos kiinnitämme huomiota vain teknisiin yksityiskohtiin, tällöin ei tarvita erikoisia ennustajan kykyjä kuvittelemaan miten ihmisten päivittäisiä liikkeitä voidaan tulevaisuudessa valvoa yhtä tarkemmin. Kännykkä on jo nyt sellainen viestintäväline, jonka käyttöä on periaatteessa mahdollista valvoa hyvinkin tarkasti. Jotkin lainsäädäntöhankkeet tähtäävät erilaisten sähköisten viestintävälineiden tunnistamis- ja paikkatietojen tallentamiseen, jotta keskustelua voidaan tarpeen tullen jälkikäteen valvoa. Mutta vaikka valvonta olisikin teknisesti mahdollista, se ei tietenkään tarkoita, että sitä pitäisi myös harrastaa. Se on harvoin perusteltua tai edes järkevää tässä yhteiskuntajärjestyksessä, jossa elämme.

Tämän kirjoituksen viesti on, että tekniikan kehittymisen lisäksi yhteiskuntamme perusrakenteiden pitäisi muuttua olennaisesti, jotta sananvapauden käyttöä voitaisiin digitaaliaikana tehokkaasti valvoa. Siksi sananvapauden perustan murenemiseen on vaikea uskoa. Se edellyttäisi ensinnäkin lukuisia lakimuutoksia ja uusien kansainvälisten sopimusten solmimista sekä muuta “ei meidän aikanamme” tapahtuvaa. Toisekseen demokratiakäsityksemme tulisi muuttaa perin pohjin ja avointa talousjärjestelmää jotenkin kontrolloida. Siinä onkin sananvapauden valvonnan puolesta argumentoijille työsarkaa.

Mikko Välimäki, 24.12.2002. Julkaistaan Tietosuoja-lehdessä.