Effi on pyynnöstä antanut lausunnon oikeusministeriön mietinnöstä 3/2010
(http://www.om.fi/1247668342834).
Lausunto löytyy pdf-muodossa tästä ja html-muotoisena alla.
Lausunto oikeusministeriön mietinnöstä 3/2010, Rasistiset rikokset
Johdanto
Electronic Frontier Finland (Effi) ry kannattaa varauksin Euroopan neuvoston
tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
hyväksymistä mietinnössä esitetyin varaumin artikloihin 3 ja 5
sekä lainsäädännön päivittämistä vastaamaan sitä sekä
neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS) vaatimuksia.
Samalla pitäisi tehdä puitepäätöksen 1. artiklan 4. kohdan mukainen
lausuma siinä mainittujen rikosten puolustelun kriminalisoinnin
rajoittamisesta ainoastaan kansainvälisen tuomioistuimen
lopullisella päätöksellä todettuihin rikoksiin.
Effi näkee työryhmän esittämissä lakiteksteissä
sekä perusteluissa kuitenkin useita vakavia ongelmia, erityisesti
sananvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille
alttiita muotoiluja. Ehdotukset menevät monessa kohdin
paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset
edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa
niiden kanssa.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla edellyttää,
että sananvapauden rajoitusten on oltava välttämättömiä.
Siten ne pitäisi aina säätää mahdollisimman suppeiksi,
eikä “varmuuden vuoksi” laajemmiksi kuin sopimukset edellyttävät,
kun mitään näyttöä muuta Eurooppaa vakavammista ongelmista
Suomessa ei ole.
Työryhmä on sananvapauden kannalta tärkeitä toimintoja
luetellessaan unohtanut kaikkein tärkeimmän:
poliittisen puheen, poliittiseen mielipiteenmuodostukseen
vaikuttamisen. Sananvapauden ensisijainen tarkoitushan
demokratiassa on mahdollistaa vapaa mielipiteenmuodostus
sallimalla kaikkien mielipiteiden, erityisesti kaikkein
kiistanalaisimpien, julkinen esittäminen ja puolustelu
(ja tietysti vastustaminenkin).
Mietinnön yksi perusongelma on ajatus, että jokin materiaali
voisi olla itsessään rikollista tai niin vaarallista,
että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla –
että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi
sallia vapaasti muodostaa mielipidettään.
Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan,
aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia
sinänsä kuin “taudinaiheuttajaa”, jolta ihmiset ovat
kykenemättömiä suojautumaan ja jolta viranomaisten
pitäisi hallintoalamaisia suojella.
Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä
yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista
aivan liian laajalle ulottuvana: se rajoittaisi
kohtuuttomasti niin kirjakauppojen kuin kirjastojenkin
toimintaa ja tekisi rasismia ja xenofobiaa käsittelevän
tieteellisen tutkimuksen lähes mahdottomaksi.
Toinen erittäin ongelmallinen kohta on ehdotus tietoyhteiskunnan
palveluntarjoajan vastuuvapauden rajaamisesta tavalla,
joka olisi kohtuuttoman raskas siirtäessään näille
poliisin ja tuomioistuinten tehtäviä ja johtaisi
yhteiskunnallista keskustelua rajoittavaan itsesensuuriin.
Internet-sivustojen ylläpitäjien vastuuta arvioivassa satelliittimuistiossa
on sama ongelma. Jos tarkoitus on saada laittomat viestit pois verkosta,
miksei esimerkiksi verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksen käyttömahdollisuuksia
arvioida lainkaan – ellei ajatus nimenomaan ole saada sensuroiduksi
myös laillisia viestejä ilman valitusoikeutta.
Kaiken kaikkiaan mietinnöstä syntyy vahva vaikutelma, että kyse ei
olekaan oikeasti rikollisista viesteistä tai väkivallan uhasta, vaan
niitä käytetään keppihevosena mielipiderajoitusten ajamiseen.
Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa
lainmuutokset rajoittaisivat sananvapautta niin paljon,
että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.
Yksityiskohtaiset arviot lakiehdotuksista
Rangaistusten määräytymisestä (Rikoslain 6 luvun 5 §)
Vaikuttimen käytölle koventamisperusteena ehdotetussa laajuudessa
ei ole vakuuttavia perusteita. Erityisesti uskonnon ja
elämänkatsomuksen ottaminen koventamisperusteisiin
sellaisinaan on niin vakava uskonnonvapauden rajoitus,
että sitä ei voida Suomen oloissa mitenkään perustella.
Tässä pitäisi ehdottomasti rajoittua vain tilanteisiin,
joissa uskontoa käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään
neuvostojen puitepäätöksen 1 artiklan kohdan 3 mukaisesti.
Uskonnot ja elämänkatsomukset aatteina eivät tarvitse
erityissuojaa, päinvastoin, niiden pitäisi kestää
kovaakin arvostelua.
Ehdotetusta muotoilusta seuraisi myös, että myös tekijän
uskonnonkin pitäisi olla kovennusperuste – mikä
tarkoittaisi, että esimerkiksi
sähköisen viestinnän tietosuojarikkomuksesta
uskonnollisista motiiveista (lähetystyö)
saisi ankaramman rangaistuksen kuin kaupallisista.
Vaikuttimen ottaminen yleiseksi koventamisperusteeksi
edellyttämättä mitään konkreettista, joka sitoisi sen itse tekoon,
on yleisestikin varsin ongelmallista ja sen vaikutuksia ja
mahdollisia soveltamisalueita pitäisi pohtia
hyvin perusteellisesti.
Erityisesti vaikuttimia silloin tultaisiin varmasti
arvioimaan syytetyn julkaistujen mielipiteiden
pohjalta, ja lisärangaistus tulisi siten tosiasiallisesti
mielipiteenilmaisusta eikä itse teon vaikuttimista.
Tästä seuraa myös, että kyseessä olisi sananvapauden
rajoitus, jota pitäisi arvioida ihmisoikeussopimuksen
välttämättömyysperiaatteen valossa.
Mietinnössä ongelmallisina mainitut tapaukset,
joissa nykyinen muotoilu ei toimi koska teko
onkin kohdistunut omaisuuteen, olisi helppoa
korjata täsmällisemmällä muotoilulla:
“4) rikoksen kohdistaminen henkilöön, tämän omaiseen
tai omaisuuteen pääasiassa hänen rotunsa, kansallisen tai
etnisen alkuperänsä, syntyperänsä, sukupuolisen suuntautumisensa,
vammaisuutensa tai muun sellaisen perusteen vuoksi;”
Muistiossa esitetään koventamisperusteen käyttöä myös
mainittuihin ryhmiin kuulumattomien uhrien tapauksessa,
esimerkiksi rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuvissa
teoissa. Tämän tarpeellisuus jää kuitenkin perustelematta:
koko tämän lainkohdan olennainen perustehan on uhrien
heikko asema ja kykenemättömyys itsensä puolustamiseen,
eikä valtaväestöön kuuluva tarvitse lisäsuojaa vain
tekemänsä hyvän työn takia. Jos sellainen kuitenkin
katsotaan tarpeelliseksi, se pitäisi perustella
erikseen ja mainita laissa täsmällisesti.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (Rikoslain 11 luvun 10 §)
“Yleisön saataville asettaminen” kattaa muualla rikoslaissa
ja tekijänoikeuslaissa vakiintuneen tulkinnan mukaan kaikenlaisen
myymisen, lainaamisen, maahantuonnin jne.
Siten ehdotettu muotoilu tarkoittaisi, että kirjastot,
antikvariaatit ja koulut joutuisivat poistamaan suuren määrän
vanhaa, historiallisesti merkittävää kirjallisuutta: pois menisivät
niin Hitlerin teokset, löytöretkeilijöiden kirjoitukset kuin vanhat
tieteelliset kirjatkin, joissa uskottiin rotuhygieniaan.
Ehdotettu poikkeusmomentti ei asiaa korjaisi.
Erityisesti tieteessä tutkimuksen
rajaaminen “yleisesti hyväksyttävään” olisi
mahdoton, tieteellisen toisinajattelun ja
uudet läpimurrot estävä kriteeri.
Toiseksi, ehdotettu muotoilu “sellaisten… lausuntojen,…”
tarkoittaa, että kriteeriksi asetetaan itse
materiaalin sisältö käyttötavasta riippumatta –
siis että tiettyä aineistoa joko
saa käyttää miten tahansa tai ei lainkaan.
Tieteellinen tutkimus asettaisiin samalle
viivalle palopuheiden kanssa, raamatunlauseiden
käyttöä väkivaltaan yllyttämiseen ei voisi
kieltää sensuroimatta niitä kokonaan,
eikä rasistisesta puheesta raportointia voisi
erottaa sen alkuperäisestä esittämisestä
(vrt. työryhmänkin mainitsema EIT:n
päätös Jersild vs. Tanska).
Yleisön saataville asettamisen kielto riippumatta
tarkoituksesta tai kontekstista olisi myös
voimakas periaatteellinen kannanotto vapaata
mielipiteenmuodostusta vastaan.
Neuvostojen puitepäätöksessäkin johdonmukaisesti
viitataan tekotapaan olennaisena tunnusmerkkinä,
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä säännönmukaisesti
korostetaan aineiston käyttötarkoituksen merkitystä,
ja tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
selitysmuistiossa todetaan, että
“The act of distributing or making available is only criminal if the
intent is also directed to the racist and xenophobic character of the
material.”
Materiaalin luonne sinänsä ei siis riitä rikoksen tunnusmerkistöksi,
ellei tekotavasta ilmene rasistinen tai muukalaisvihamielinen tarkoitus.
Mietinnössä tunnutaan myös olettavan, että kaikenlainen linkittäminen
olisi yleisön saataville asettamista. Tämä on perustavanlaatuinen
väärinkäsitys Internetin ja hypertekstin luonteesta. Tällaisesta
tulkinnasta seuraisi muun muassa, että tieteellisiä tutkimuksia ei voisi
julkaista netissä sensuroimatta lähdeluetteloita ja että
hakukoneita pitäisi alkaa valvoa Kiinan tapaan.
Laajamittainen yllytystarkoituksessa tehty linkittäminen
voidaan jo nyt katsoa avunannoksi levittämiseen, eikä
linkittämisen oikeudellisen merkityksen muuttamiseen
ole mitään aihetta.
Kuvien mainitseminen erikseen tekotapana jää myös hyvin
heikosti perustelluksi. On vaikea kuvitella millainen
kuva voisi olla väkivaltaan tai vihaan kiihotusta
käyttötavasta riippumatta, eikä mietinnössä lainkaan
pohdita poliittisen arvostelun suojelua.
Päinvastoin, herää tunne että halutaan kieltää aatteiden pilkkaaminen.
Jos (kuten ilmeiseltä vaikuttaa) tarkoitus on
kieltää taannoin kohua herättäneiden Muhammed-pilakuvien
tai Ville Rannan Muhammed-sarjakuvan tapaiset kuvat,
se olisi varsin raju sananvapauden vastainen linjaus
Suomelta.
Sananvapauden rajoitusten välttämättömyysperiaatteen
mukaisesti tässäkään ei pitäisi laajentaa
kansanryhmän käsitettä sopimusvelvoitteita
laajemmiksi enempää kuin näyttö tosiasiallisista
vakavista ongelmista edellyttää. Erityisesti
elämänkatsomuksen lisääminen listaan samalla
epäsuorasti laajentaa uskonnon merkitystä siinä
ryhmäjäsenyydestä itse uskoon tavalla,
joka puuttuisi rajusti uskonnonvapauteen:
jos toisen uskonnon jumalaa ei saa kutsua epäjumalaksi tai profeettaa vääräksi profeetaksi,
koska se olisi loukkaavaa, mitä jää jäljelle uskonnonvapaudesta?
Olisiko Ilse Paakkisen selvästi ateisteja loukkaava kirjoitus Helsingin Sanomissa 3.3.2010
(jossa mm. väitetään ateismia ideologiaksi, joka perustuu vihaan ja agressioon)
katsottava kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan?
Uskontojen ja elämänkatsomusten panettelun ja solvaamisen kieltäminen
käytännössä toisi 1998 rikoslaista poistetun jumalanpilkkapykälän
takaisin laajennetussa muodossa.
Uskonto pitäisi tässäkin rajata vain tilanteisiin, joissa sitä
käytetään tekosyynä teon kohdistamiseen
rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen
alkuperän mukaan määriteltyyn ihmisryhmään.
Ihmiset tarvitsevat suojelua, eivät aatteet.
Uskontoa tai elämänkatsomuksellisia aatteita ei voi
asettaa eri asemaan – päinvastoin, juuri siksi, että ne
ovat tärkeitä, niitä pitää saada arvostella ja tehdä naurunalaisiksi.
Oletettavasti tarkoitus ei kuitenkaan
ole suojella uskontoon perustuvia puolueita pilapiirroksilta
enempää kuin muita, saati tulkita kaikkia puolueita
elämänkatsomuksellisiksi niiden suojelemiseksi arvostelulta.
Vammaisten määritteleminen kansanryhmäksi on myös hieman ongelmallista.
Vammaiset eivät yleensä halua tulla määritellyksi ensisijaisesti
vammaisuutensa kautta tai tulla luokitelluksi “kansanryhmäksi”,
ihmisten erot vammaisten joukossa kun ovat yhtä suuria kuin
ihmisten joukossa yleensä. Koko termin “vammainen” käyttö laissa
ihmisiä kategorisoivana terminä nyt ehdotetun lakitekstin tapaan on
alentavaa ja saattaa jopa lisätä syrjintää ja
viharikoksiakin luomalla näille sopivan kohderyhmän.
Siten olisi parempi vaatia ihmisten erilaisuuden ja erilaisten
vammojen huomioonottamista yksilöllisesti,
esimerkiksi kunnianloukkauksen tai laittoman
uhkauksen tunnusmerkistöä tai koventamisperusteita
säätämällä kuin tekemällä vammaisista
keinotekoista kansanryhmää.
Sukupuolisen suuntautumisen osalta suojelua kansanryhmänä voidaan pitää
perusteltuna, mutta samalla se osoittaa tunnusmerkistön sitomisen materiaaliin
käyttötavasta ja tarkoituksesta riippumatta absurdiksi, kun ilmeisesti
Raamatustakin pitäisi sensuroida homoseksuaalisuuden kieltävät kohdat
(kuten 3 Moos 18:25).
Lain nykyinenkin muotoilu on näissä suhteissa ongelmallinen,
ja ongelma vain korostuu kun sitä yritetään laajentaa.
Asiaa voisi yrittää korjata esimerkiksi puitepäätöksessä
johdonmukaisesti käytetyllä rajauksella
“… jos teko on suoritettu tavalla, joka on omiaan yllyttämään
väkivaltaan tai vihaan tällaista ryhmää tai tällaisen ryhmän
jäsentä kohtaan, …”.
Parasta olisi kuitenkin muotoilla koko pykälä uudelleen niin, että
kriminalisoidaan haitallinen teko sen primäärikriteerillä eikä epäsuorasti
pelätyllä tavalla mahdollisesti vaikuttavan materiaalin kautta, esimerkiksi
jälleen puitepäätöksen muotoilua seuraten:
“Joka julkisesti yllyttää väkivaltaan tai vihaan,
joka kohdistuu tosiasiallisesti rodun, ihonvärin, syntyperän
taikka kansallisen tai etnisen alkuperän tai sukupuolisen
suuntautumisen mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen
ryhmän jäseneen levittämällä lausuntoja tai muita tiedonantoja
tai muulla vastaavalla tavalla,
on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Tässä tosiasiallisesti kattaisi uskonnon lisäksi muutkin kiertoilmaisut
kansanryhmän määrittelyssä.
Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan (ehdotettu uusi Rikoslain 11 luvun 10a §)
Törkeän tekomuodon luomista ei muistiossa vakuuttavasti perustella,
vaikka senkin pitäisi ihmisoikeussopimuksen mukaan olla
välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.
Ehdotettu muotoilu on lisäksi kohtuuttoman epämääräinen,
etenkin kohta 2): millainen väkivallalla uhkailu
edellyttäisi näinkin paljon ankarampaa rangaistusta
kuin toteutunut pahoinpitely?
Jos törkeä tekomuoto katsotaan tarpeelliseksi, sen kriteeriksi
tulisi ottaa uhatun väkivallan toteutuminen – törkeästäkin
puheesta neljän vuoden rangaistus on suhteeton, ellei siitä
aiheudu mitään konkreettista haittaa.
Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (Rikoslain 17 luvun 1a §)
Työryhmä esittää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyn laajentamista
kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Jos tämä toteutetaan yhdessä
ehdotetun yleisön saataville asettamiskiellon kanssa, seuraus olisi,
että esimerkiksi tarkoituksella (rahaa saadakseen) yhdenkin rasistisen
kirjan myynyt antikvaarinen kirjakauppa voisi olla lain mukaan
järjestäytynyt rikollisryhmä. Tämä ei liene tarkoituksenmukaista.
Vaikka kansanryhmää vastaan kiihottaminen määriteltäisiinkin
edellämainitun kaltaiset omituisuudet poissulkevalla tavalla,
järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän laajentaminen
eksplisiittisesti tiettyyn rikokseen, ja vieläpä sellaiseen,
joka on (vaikka perusteltukin) sananvapauden rajoitus, vaatisi
poikkeuksellisia perusteluja, joita ei työryhmän mietinnöstä löydy.
Ehdotetun kansanryhmää vastaan kiihottamisen törkeän muodon
mukaisiin rikoksiin järjestäytyneen rikollisryhmän
määrittely voisi soveltua, mutta siihen se tulisi
jo rangaistusasteikon kautta mukaan eikä vaatisi
muutoksia tähän pykälään.
Effin mielestä tähän pykälään ei tule tehdä
työryhmän ehdottamaa muutosta.
Vastuuvapaus tietojen tallennuspalveluissa (Lain tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta 4 luvun 15 §)
Lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 18 § perusteella tuomioistuin voi poliisin, syyttäjän tai asianosaisen hakemuksesta määrätä verkkoviestin jakelun keskeytettäväksi, jos on ilmeistä, että viestin pitäminen julkisesti saatavilla on rangaistavaa. Tuomioistuimen on käsiteltävä hakemus kiireellisenä. Voimassa oleva laki mahdollistaa siis hyvin tehokkaan ja nopean puuttumisen laittomaan verkkoviestintään ilman, että Internet-palveluntarjoajille tarvitsee siirtää poliisille, syyttäjille ja tuomioistuimille kuuluvia tehtäviä.
Toimivaltainen tuomioistuin näissä asioissa on Internet-palveluntarjoajan tai julkaisijan kotipaikan tuomioistuin tai Helsingin käräjäoikeus. Effin selvittäessä asiaa toukokuussa 2007 ilmeni, että poliisi, syyttäjä tai asianosainen oli kuluneen yli kahden vuoden aikana pyytänyt verkkoviestin jakelun keskeyttämistä Helsingin käräjäoikeudelta kaksi kertaa (nämä kaksi tapausta sisältävät kaikki Helsingin käräjäoikeuden käsittelemät keskeyttämismääräykset ja myös ei-sähköisen median!). Vain toisessa tapauksessa pyyntö oli niin perusteltu, että tuomioistuin hyväksyi sen. Koska nykyisetkin oikeusturvakeinot riittävät eikä niitäkään ilmeisesti ole juuri tarvittu (yksi aiheellinen keskeyttämispyyntö kahdessa vuodessa), niin emme näe mitään syytä korjata olematonta ongelmaa uudella lainsäädännöllä. (Viite: http://www.effi.org/blog/kai-2007-05-22.html)
Ehdotettu sanamuoto lähtee jälleen siitä oletuksesta, että tietty tieto olisi
itsessään lainvastaista, riippumatta siitä mitä sillä tehdään,
millaisessa kontekstissa se esitetään,
ja jopa onko se julkisesti jakelussa vai esimerkiksi tutkijan yksityisessä
tiedostossa. Tämän lähtökohdan ongelmallisuus on jo tullut esiin.
Toiseksi, vaatimus että palveluntarjoajan pitäisi voida tunnistaa
tieto “ilmeisesti” lainvastaiseksi on kohtuuton, kun puhutaan
tuomioistuimillekin vaikeista rajankäynneistä.
Mitään sanktiota ylivarovaisuudesta ei ole, joten palveluntarjoajan
kannattaisi “varmuuden vuoksi” poistaa kaikki mistä joku
vain keksii valittaa. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä “chilling effect”:
epätäsmällinen lainsäädäntö johtaa tarkoitettua merkittävämpään sananvapauden
rajoittamiseen, kun viestintää sensuroidaan varmuuden vuoksi. Tosiasiallisen
sananvapauden rajoittamisen kohteeksi joutuneella ei
olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan
edellyttämää oikeussuojakeinoa.
Tämä johtaisi mahdollisuuteen sabotoida tehokkaasti poliittista keskustelua.
Kaiken kaikkiaan tämä muotoilu rajoittaisi sananvapautta
epäsuorasti, kiertäen Euroopan ihmisoikeussopimuksen
10 artiklan kohtaa “… viranomaisen siihen puuttumatta …”
painostamalla palveluntarjoajia puuttumaan viranomaisen
asemesta, tavalla, joka selvästi ylittää saman sopimuksen
artiklassa 17 säädetyn oikeuksien väärinkäytön kiellon.
Yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta palveluntarjoajia
tulisi sen sijaan kieltää poistamasta tietoa ilman
tuomioistuimen määräystä,
lain tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta 5 luvun tapaista
vastuun ottavaa valittajaa tai omia,
etukäteen julkaistuja sääntöjään.
Oikeushenkilön rangaistusvastuu
Oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan laajennettavaksi
useassa pykälässä. Osa näistä on hyvin perusteltuja ja
ongelmattomia, esimerkiksi työsyrjinnän tapauksessa,
mutta kansanryhmää vastaan kiihottamisen ja kunnianloukkauksen
tapauksessa kyseessä on uusi sananvapauden rajoitus, eivätkä
esitetyt perustelut täytä ihmisoikeussopimuksen
välttämättömyyskriteeriä.
Erityisesti vaikuttimen käyttäminen kriteerinä
oikeushenkilön rangaistusvastuulle on ongelmallista:
pitääkö rasistisen vaikuttimen jotenkin näkyä oikeushenkilön
etuna (mikä se voisi olla?) tai toimeksiantona vai riittääkö
asianomaisen toimihenkilön vaikutin?
Yleisemminkin vaikutinkriteeri ilman mitään konkreettista, joka
sitoisi sen itse tekoon, olisi ongelmallista edellä
koventamisperusteiden kohdalla esitetyistä syistä.
Siten ehdotettujen Rikoslain 17 luvun 24 § toisen momentin
lopussa, 24 luvun 13 §:ssä (jos se lakiin kuitenkin jätetään)
ja 25 luvun 10 §:ssä olevat “silloin, kun
rikoksen pääasiallisena vaikuttimena on…”
olisi syytä korvata täsmällisemmällä muotoilulla, esimerkiksi
“silloin, kun teko on kohdistunut tiettyyn henkilöön, tämän omaiseen
tai omaisuuteen pääasiassa hänen rotunsa, kansallisen tai
etnisen alkuperänsä, syntyperänsä, sukupuolisen suuntautumisensa,
vammansa tai muun sellaisen perusteen vuoksi.”
Keskustelupalstojen ylläpitäjien velvollisuudet ja vastuut
Lausuntoa pyydettiin erikseen liitemuistiosta tarpeesta säätää internet-sivustojen
ylläpitäjille erityinen rasistisen
rikoksen tunnusmerkistön täyttävän aineiston seuranta- ja poistamisvelvollisuus.
Muistion havainto, että jos keskustelupalstojen ylläpitäjille halutaan
valvontavastuu, se pitäisi nimenomaisesti säätää laissa, pitää paikkansa.
Effi katsoo kuitenkin, että tällaista valvonvastuuta ei tule säätää:
siihen soveltuvat samat huomiot mitä yllä esitimme
vastuuvapaudesta tietojen tallennuspalveluissa –
ongelmat vain moninkertaistuisivat. Voimassa oleva lainsäädäntö (laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 18 §) mahdollistaa
nopean ja tehokkaan puuttumisen selvästi lakia rikkovaan verkkoviestintään
tuomioistuimen antamalla verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksellä
ilman, että Internet-palveluntarjoajille tarvitsee siirtää poliisille, syyttäjille ja tuomioistuimille kuuluvia tehtäviä.
Jos olemassaolevan lain mahdollisuuksia laittomien viestien
poistamiseen ei käytetä, tai poliisi ei viitsi tutkia
kunnianloukkauksia netissä, pitäisi selvittää
mistä se johtuu ja miten poliisin toimintamahdollisuuksia
voisi parantaa, eikä siirtää poliisille kuuluvia
velvollisuuksia muille, varsinkaan tahoille joita
ei voi saattaa vastuuseen viranomaisvaltuuksien väärinkäytöstä.
Keskustelupalstojen ylläpitäjille ei pidä säätää velvollisuutta
eikä edes antaa oikeutta arvioida viestien laillisuutta,
vaan se on poliisin, syyttäjän ja viime kädessä tuomioistuimen tehtävä.
Teknisenä huomiona todettakoon vielä, että joissakin
keskustelupalstojen teknisissä toteutuksissa ei ole
minkäänlaista ylläpitäjää, jonka voisi asettaa vastuuseen
(esimerkiksi jo vuodesta 1980 toiminut Usenet, jossa viestit
kiertävät koneelta toiselle ilman mitään keskuspalvelinta tai
ennalta määrättyä reittiä). Palstanpitäjien vastuun
kiristäminen todennäköisesti johtaisi tällaisten
kanavien suosion lisääntymiseen ja vaikeuttaisi
rikollisten viestien poistamista entisestään.
Yhteenveto
Electronic Frontier Finland (Effi) ry pitää pyrkimyksiä väkivallan
ja vihan vähentämiseen ehdottomasti kannatettavina, mutta katsoo
työryhmän ehdotusten olevan monin paikoin ristiriidassa niin sananvapauden
perusperiaatteiden, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kuin Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen käytännönkin kanssa
sekä epätarkoituksenmukaisina.
Kriminalisointi pitäisi johdonmukaisesti kohdistaa tekoon
joka halutaan kieltää, ei materiaaliin jota siinä
mahdollisesti voidaan käyttää; vastuu rikoksista pitäisi
pitää niiden tekijöillä ja valvontatehtävä poliisilla
eikä sälyttää kumpaakaan sivullisille; ja sananvapauden
rajoitukset pitäisi johdonmukaisesti pitää
Euroopan ihmisoikeussopimuksen välttämättömyysperiaatteen
mukaisesti niin suppeina kuin suinkin, varoen
sivuvaikutuksena tukahduttamasta laillistakin puhetta.
Electronic Frontier Finland ry:n puolesta
Tapani Tarvainen, puheenjohtaja
puh. 040-729 3479
sähköposti tapani.tarvainen@effi.org
Electronic Frontier Finland – Effi ry on perustettu
käyttäjien ja kansalaisten oikeuksien puolustamiseksi Internetissä.
Yhdistys pyrkii vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin
sananvapaudesta, yksityisyydestä, tekijänoikeudesta,
tietokoneohjelmien patentoinnista ja ei-toivotusta sähköisestä
viestinnässä Suomessa ja Euroopassa. Lisätietoja EFFIn kotisivulta
osoitteesta http://www.effi.org/.
Linkkejä
Oikeusministeriön mietintö 3/2010 Rasistiset rikokset
Lausuntopyyntökirje
Lausuntopyynnön liitemuistio
Hankkeen asiakirjat (mm. annetut lausunnot)
Euroopan neuvoston
Cybercrime-sopimuksen lisäpöytäkirja rasistisista ja muukalaisvihamielisistä rikoksista
Cybercrime-sopimuksen lisäpöytäkirjan selitysmuistio
EU:n puitepäätös rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin
Euroopan ihmisoikeussopimus
Effin lehdistötiedote 21.1. työryhmän mietinnöstä