Vasemmistonuoret: Tekijänoikeusfarssi eduskunnassa

27.9.2005

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo käsittelee paljon puhuttanutta tekijänoikeuslakia nettipäiväkirjassaan 27.9.2005.

Viikko sitten näytti siltä että hallituspuolueet ottavat järjen käteen tekijänoikeuslain käsittelyssä. Valitettavasti tuumaustauko oli hallitukselle vain hengähdystä ja rivien suoristamista varten, laki hyväksyttäneen eduskunnassa esitetyssä muodossa. Vasemmistoliitto sentään vastustaa lakia nykyisessä muodossaan.

Laissa on kuitenkin paljon hyvääkin, ja olisi ollut tärkeää että sen hyvän nojalla ei aiheuteta pahoja ongelmia kuluttajille. Hallitus on kuitenkin tähän asti pitänyt rivinsä suorina, ja odotettavissa on ettei Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä saa muutosta aikaan. Lisäksi oppositiokaan ei ole yksimielinen asiasta, osa kokee että lain hyvät puolet voittavat huonot, ja osalle tämä on arvovaltakysymys. Lapsellista käytöstä oli myös opposition riveissä kun Kokoomuksen Dromberg ei ryhtynyt valiokunnan puheenjohtajana lain korjaamiseen vaan takertui huonoon esitykseensä. Hän itse asiassa jopa äänesti sitä muotoilua vastaan jota oli itse edellisessä hallituksessa ministerinä esittämässä.

Toivottavasti edes Vasemmistoliiton Uotilan esitys siitä, että lain epäkohdat korjattaisiin heti ensi vuoden alusta uudella käsittelyllä menisi läpi. Hallitus lähtee siitä että lain vaikutuksiin perehdyttäisiin vasta vuonna 2007.

Lähde: http://www.vasemmistonuoret.fi/uutiset/2005/syyskuu/20050927_jussi_tekijanoikeus.html


Vasemmistonuorten lisäksi myös Vihreiden,
Kokoomuksen,
Demareiden ja
Keskustan
nuorisojärjestöt ovat ilmoittaneet vastustavansa tekijänoikeuslakiesitystä nykymuodossaan.