Artikkeli on julkaistu EFFIn sivuilla kirjoittajan luvalla.


Käytetyn kirjan lahjoittaminen on elegantti rikos1

Aluksi

Kiinalaisen sananlaskun mukaan kirjan varastaminen on elegantti rikos. Pian siitä on perusteltua omaksua seuraava suomalaiseen (tekijänoikeus)kulttuuriin sovitettu muunnos: käytetyn kirjan lahjoittaminen on elegantti rikos. Tekijänoikeuslain uudistuksen jälkeen nimittäin laillisesti valmistetun, myydyn, ostetun, maahantuodun ja käytetyn kirjan tai muun teoskappaleen lahjoittaminen esimerkiksi seuraavaa lehti- tai Internet-ilmoitusta hyväksi käyttäen täyttäisi tekijänoikeusrikkomuksen tunnusmerkit: ”Lahjoitan USA:sta maahantuomani tekijänoikeutta kriittisesti tarkastelevat käytetyt ja minulle tarpeettomiksi osoittautuneet kirjani lahjakkaalle oikeustieteen tutkijalle”. Samoin tekijänoikeusrikkomuksen tunnusmerkit täyttyisivät myytäessä kirjat kirpputorilla ilman mitään erillistä ilmoittelua. Tekoon voisi syyllistyä myös kirjat perinyt henkilö esimerkiksi 150 vuoden kuluttua maahantuonnista.

Mihin tällainen lainsäädännöllinen innovaatio perustuu? Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta (HE 177/2002). Tekijänoikeuslain uudistamisesta keskusteltiin vilkkaasti jo tekijänoikeustoimikunnan annettua keväällä mietintönsä. Tämä on ollut jatkoa EU:n tietoyhteiskunnan tekijänoikeuksia koskevan direktiivin (2001/29/EY, jatkossa ”direktiivi”) säätämisen yhteydessä käydylle mielipiteenvaihdolle. Direktiivi tulisi saattaa voimaan 22.12.2002 mennessä. Eräs direktiiviin ja lakiehdotukseen sisältyvä muutos koskee tekijänoikeuden sammumista eli raukeamista. Tässä artikkelissa tarkastelen erityisesti yksityiseen käyttöön Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuotujen tuotteiden myynti- ja luovutusrajoituksia, joita koskeva tulkinta tuodaan esiin hallituksen esityksessä. Levitysrajoituksissa on kyse eräästä lakiehdotukseen sisältyvistä lukuisista ongelmakohdista.2

Tekijänoikeuslain 19.1 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että teoksen kappaleen saa levittää edelleen, kun teoksen kappale on ensimmäisen kerran tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella. Tämä levitysoikeuden yhteisöraukeaminen ulotetaan koskemaan kaikkia teoslajeja. Nykyisen lain mukaan missä tahansa toteutettu myynti johtaa tekijänoikeuden sammumiseen (oikeuden globaali sammuminen). Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuotujen teoskappaleiden levittämiseen Euroopan talousalueella tarvitaan toisin sanoen jatkossa tekijänoikeuden haltijan lupa. Tämä tekijänoikeutta koskeva pääsääntö seuraa edellä mainitusta direktiivistä.

Euroopan talousalueeseen rajautuva oikeuden sammuminen voidaan nähdä sananvapauden kannalta ongelmallisena, kun alueen ulkopuolelta tuotavien tekijänoikeuden suojaamien teoskappaleiden levitysoikeus tulee tekijänoikeuden haltijan ennakollisen luvan varaiseksi. Käytännössä esimerkiksi joidenkin harvinaisempien ulkomaisten kirjojen saatavuus Euroopan talousalueella saattaa heikentyä. Lisäksi suurten kielien kirjojen hintataso voi nousta rinnakkaistuonnin estyessä Euroopan talousalueen ulkopuolelta ja kansainvälisen hintasyrjinnän mahdollisuuksien lisääntyessä. Tekijänoikeuden sammumisoppia koskevaa muutosta tulisikin arvioida sananvapauden rajoittumisen näkökulmasta.

Tekijänoikeuden kohdalla siirtyminen alueelliseen sammumiseen on sananvapauden kannalta ongelmallisempaa kuin esimerkiksi tavaramerkin tai patentin osalta. Sen lisäksi, että tekijänoikeuden sammumisella määritellään säännönmukaisesti sananvapauden kannalta merkittävien viestien levittämisoikeutta, tekijänoikeus ulottuu paljon pidemmälle yksityisen viestinnän piiriin kuin esimerkiksi tavaramerkki- ja patenttioikeus, joilla voidaan puuttua vain ammattimaiseen käyttöön (patentti) tai liiketoimintaan (tavaramerkki). Tekijänoikeudella voidaan kieltää myös esimerkiksi ilman ansiotarkoitusta tapahtuva teoskappaleiden levittäminen yleisölle. Tekijänoikeussääntely on siten perusluonteensa puolesta perusoikeusherkempää aluetta kuin muut immateriaalioikeudet.

Lakiehdotuksen perusteluissa todetaan, että levitysoikeuden raukeamisen muutos ei vaikuta esimerkiksi yksityishenkilön mahdollisuuteen ostaa ja tuoda ulkomailta omaan käyttöönsä teoskappaleita. Tämä vaikuttaisi siten ensi näkemältä lieventävän Euroopan talousalueeseen rajautuvan tekijänoikeuden sammumisen sananvapauden kannalta ongelmallisia vaikutuksia. HE:ssä kuitenkin todetaan, että sammumista koskevalla säännöksellä on vaikutusta yksityiseen käyttöön tuotujen teoskappaleiden edelleen levittämiseen myymällä tai muulla pysyvällä omistusoikeuden siirrolla. Yksityiseen käyttöön Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuotua teoskappaletta ei saisi välttämättä enää levittää myymällä tai muulla pysyvällä omistusoikeuden siirrolla (kuten lahjoittamalla). Tulkinta koskisi kaikkia teoslajeja, myös tietokoneohjelmia ja tietokantoja (ja samalla niitä sisältäviä laitteita). Asiaa tarkastellaan alla yksityiskohtaisemmin.

Tekijänoikeuslain systematiikan mukainen tulkinta

Tekijänoikeuden haltijan yksinoikeuteen ei kuulu jatkossakaan alkuperäisten teoskappaleiden maahantuonti levittämistarkoituksessa. Vasta kun kappale tarjotaan ”myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen” ollaan tekijänoikeuslain 2 §:n mukaisen kielto-oikeuden piirissä. Oikeuden sammuminenkin kohdistuu tämän mukaisesti edelleenlevitysoikeuteen. Tekijänoikeuden haltija ei täten voi pysäyttää alkuperäisiä teoskappaleita tulliin, vaikka oikeus ei olisi sammunut ja vaikka maahantuojan tarkoituksena olisi niiden edelleenlevittäminen yleisölle. Maahantuonnin tarkoituksella ei ole siten ensinkään merkitystä kuin ei silläkään, onko teoskappaleita esimerkiksi käytetty ennen niiden edelleenlevittämistä: teoskappaleen kuluminen käytössä ei kuluta tekijänoikeutta. Vain myyminen tai muu yleisölle levittäminen on tekijänoikeuden 2 §:n kannalta relevanttia.

Tekijänoikeuslain 2 §:n vallitsevan tulkinnan mukaan yksityinen saa kuitenkin myydä tai levittää teoskappaleen lähipiirilleen, eli lähinnä tuttavilleen ja perheenjäsenilleen.3 Tekijänoikeudellisesti relevantti yleisölle levittäminen olisi kyseessä vasta tarjottaessa teoskappaletta (kuten kirjaa, kuvallista tai tekstillistä T-paitaa taikka CD-levyä) ennalta rajaamattomalle tai muuten riittävän laajalle yleisölle esimerkiksi kirpputorilla taikka tarjottaessa sitä sanomalehden tai Internetin välityksellä.4 Jos yksityinen luopuisi omaan käyttöönsä Euroopan talousalueen ulkopuolelta hankkimistaan teoskappaleista myymällä ne kirpputorilla taikka ilmoittamalla niiden myynnistä tai luovuttamisesta esimerkiksi Internetissä pitkänkin ajan kuluttua maahantuonnista, hän syyllistyisi tekijänoikeuslain vastaiseen, mahdollisesti rikolliseen tekoon.5

Myynti tai lahjoittaminen esimerkiksi antikvariaatille tai käytettyjen vaatteiden liikkeelle olisi tulkinnanvaraista. Antikvariaatin tai käytettyjen vaatteiden liikkeen pitäjä kylläkin syyllistyisi tekijänoikeuden vastaiseen ja mahdollisesti rikolliseen toimeen myydessään ansiotarkoituksessa sellaisia teoskappaleita yleisölle, joiden tekijänoikeus ei ole sammunut. Teoskappaleet antikvariaatille tai käytettyjen vaatteiden liikkeelle myynyt henkilö ei kuitenkaan välttämättä syyllistyisi lain vastaiseen toimeen, koska mahdollisesti vasta antikvariaatti tai käytettyjen vaatteiden liike syyllistyisi teoskappaleiden edelleen levittämiseen yleisölle.6 Myös vaatteiden lahjoittaminen yleisölle hyväntekeväisyystarkoituksessa olisi tekijänoikeuden vastaista ja lähtökohtaisesti rikollista toimintaa, jos hyväntekijä levittäisi tietoisesti tekijänoikeuden suojaamia, Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuotuja käytettyjä vaatteita niitä tarvitseville yleisön jäsenille. Vaatteet Pelastusarmeijan joulupataan tai UFF:n keräyssäiliöön lahjoittaneen asema olisi edellä kuvatulla tavalla epävarma.

Arviointia perusoikeusnäkökulmasta

Yleistä

Direktiivillä ei voida pätevästi poiketa EU:n perusoikeuksia koskevista periaatteista. Direktiiviä tulee tulkita niiden mukaisesti. Jos perusoikeuksien edellyttämä tulkinta ei ole mahdollinen, direktiivi voi olla osin tai kokonaan pätemätön. Jäsenvaltio ei voi myöskään pätevästi poiketa EU:n perusoikeusdoktriinista implementoidessaan direktiiviä niiltä osin kuin direktiivi näyttäisi muuten jättävän kansallista liikkumavaraa.7 Luonnollisesti tällöin on noudatettava myös Suomen perustuslaissa turvattuja perusoikeuksia ja Suomea sitovia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia (esim. Euroopan ihmisoikeussopimus ja KP-sopimus).

Yksityiseen käyttöön tuotujen teoskappaleiden edelleenluovutusta koskevat rajoitukset ovat ongelmallisia ainakin sananvapauden, yksityisautonomian ja omaisuudensuojan kannalta. Ehdotettu implementointi saattaisikin olla kyseenalainen ja käytännössä tehoton sekä EU:n perusoikeusdoktriinin että Suomen perustuslain takia, mikäli tulkinta yksityiseen käyttöön tuotujen teoskappaleiden levitysrajoituksista ei seuraa pakollisena direktiivistä. Direktiivin sisältöä on perusteltua tarkastella näiltä osin lähemmin.

Direktiivin 4 artiklan mukaan tekijällä on yksinoikeus sallia tai kieltää teoskappaleiden levitys yleisölle ”missä muodossa tahansa myymällä tai muutoin”. Yleisön käsitettä ei direktiivissä määritellä. Levitysoikeus sammuu vain oikeuden haltijan suorittaman tai salliman yhteisössä tapahtuvan ensimmäisen myynnin tai muun omistusoikeuden siirron seurauksena. Direktiivin johdantokappaleen 28 mukaan oikeuden sammuminen johtaa ”sen oikeuden sammumiseen, joka mahdollistaa yhteisössä tapahtuvan kohteen jälleenmyyntivalvonnan”.

Sanamuodot sinänsä mahdollistavat HE:ssä omaksutun yksityisesti tuotuja teoskappaleita koskevan kannan ja voisivat jopa tukeakin sitä. Eri asia on, onko tällainen tulkinta EU:n perusoikeusjärjestelmän valossa mahdollinen tai olisiko tämän sisältoinen direktiivin artikla ylipäätään pätevä. Mielestäni tällainen tulkinta ei ole mahdollinen. Jos se olisi direktiivin artiklan ainoa mahdollinen tulkinta (mihin mahdollisuuteen suhtaudun erittäin varauksellisesti), direktiiviä olisi perusteltua pitää näiltä osin pätemättömänä. Direktiivissä ei ole kuitenkaan mitään nimenomaan käytettyjä tai yksityisesti maahantuotuja teoskappaleita koskevaa sääntelyä, joten perustellusti voitaisiin päätyä myös tässä artikkelissa esitettyyn tulkintaan. Jatkossa pyrin osoittamaan, että tähän tulkintaan tulee päätyä nimenomaan perusoikeuksia koskevan normiston takia.

Ehdotettu sääntely rajoittaisi sananvapautta, yksityisautonomiaa ja omaisuudensuojaa

Yksityisesti maahantuotuja teoskappaleita koskeva levitysrajoitus muodostuisi ensinnäkin sananvapauden rajoitukseksi. EU:n perusoikeuskirjan 11 artiklan mukaan sananvapaus sisältää myös vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. Vastaava säännös löytyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklasta ja Suomen perustuslain 12 §:stä.8 Sananvapauden rajoituksen ei tarvitse kohdistua viestin sisältöön, jotta se voisi olla kielletty. Sananvapaus sisältää myös oikeuden levittää ja myydä esimerkiksi painotuotteita riippumatta niiden sisällöstä taikka oikeuden levittää ja myydä kevyttä musiikkia.9 Perustuslain 12 §:n katsotaan soveltuvan myös yksityisten välisissä suhteissa.10 Se turvaa siten myös yksityisten asettamilta sananvapauden käytön rajoituksilta.

Jo pelkkä pakollinen Euroopan talousalueeseen rajautuvaan sammumiseen siirtyminen näyttäytyy tässä suhteessa ongelmalliselta. Yksityiseen käyttöön tuotujen teoskappaleiden edelleenluovutusta koskevat rajoitukset on nähtävä tässä laajemmassa lainsäädännöllisessä yhteydessä: ehdotuksen mukaisella tulkinnalla rajataan entisestään mahdollisuuksia levittää sananvapauden käytön kannalta oleellisia viestejä Euroopan talousalueella. Jos Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuotavien teoskappaleiden kaupallista levitystä voidaan pätevästi rajoittaa, tulee jäljellä olevia mahdollisuuksia tuoda ja levittää teoskappaleita suojata erityisen ponnekkaasti.

Tekijänoikeuslain mukainen rajoitus kohdistuu levittämistapaan ja siihen henkilöpiiriin, jolle teoskappale saadaan luovuttaa. Se kattaa kaiken sisältöiset tekijänoikeuden suojaamat viestit, myös sananvapauden perinteiselle ydinalueelle kuuluvan viestinnän. Levittämisrajoitus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuotta seuraavan vuoden alusta. Jos halutaan toimia varman päälle, teoskappaleita ei kannata luovuttaa suppeasti tulkitun lähipiirin ulkopuolelle, kunnes ne ovat yli 200-vuotiaita. Rajoitus ulottuu myös teoksen maahantuojan perillisiin ja muihin, joille teoskappaleen omistus on pätevästi siirtynyt: uusi omistaja ei voi saada teoskappaleeseen aiempaa omistajaa parempaa oikeutta.

Perillinen tai 150 vuotta vanhan lähipiirien ketjun viimeinen lenkki saattaa siten syyllistyä tekijänoikeuden rikkomiseen ja mahdollisesti jopa rikolliseen tekoon myymällä teoskappaleet kirpputorilla. Vähintäänkin teoskappaleet voidaan takavarikoida ja teokset myynyt henkilö voi joutua maksamaan hyvitystä.11 Varminta olisikin luopua maahantuoduista teoksista polttamalla ne oma-aloitteisesti roviolla.12 On selvää, että tällainen pitkäkestoinen rajoitus tekee esimerkiksi maahantuotujen poliittisten kirjojen levittämisoikeuden illusoriseksi ja rajoittaa myös historian tutkijoiden ja lehdistön mahdollisuuksia saada käsiinsä tällaisia teoskappaleita.

Ehdotetulla sääntelyllä voi olla sananvapauden kannalta myös rakenteellista vaikutusta markkinoihin siten, että käytettyjen teoskappaleiden markkinat kutistuvat oikeudellisten riskien ja transaktiokustannusten (mm. alkuperäisen myyntimaan selvittely) kasvaessa.

Yksityiseen käyttöön tuotuja teoskappaleita koskeva edelleenluovutuskielto muodostuisi ongelmalliseksi myös yksityisautonomian kannalta, jota suojataan osana yksityiselämän suojaa (ks. esim. EU:n perusoikeuskirjan 7 artikla; Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ja Suomen perustuslain 10 §). Perustuslain 10 §:n mukainen yksityiselämä voidaan ymmärtää henkilön yksityistä piiriä koskevaksi yleiskäsitteeksi. Suojan lähtökohtana on, että yksilö voi elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä.13 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että yksityisyyden suojaa turvaava 8 artikla ulottuu käytännössä myös yksityisten välisiin suhteisiin. Samoin on tulkittu perustuslain 10 §:ää.14 Yksityiselämän suojaa turvaavat normit antavat suojaa myös esimerkiksi henkilökohtaisten dokumenttien takavarikoimiselta.15

Rikosoikeudellisilla seuraamuksilla ryyditetty kielto-oikeus kirjahyllyssäni olevan laillisesti valmistetun ja laillisesti maahantuodun ja käytetyn kirjan edelleen luovuttamiseen rajoittaa vakavasti yksityisautonomiaani. Keräänkö ja säilytänkö tästä lähin kuitit Euroopan talousalueelta ostamistani kirjoista ja muista teoskappaleista, jotta uskaltaisin kaupitella niitä myöhemmin niin halutessani yleisölle? Pidänkö tästä lähin luetteloa kirjahyllyssäni olevien kirjojen ja levyhyllyssäni olevien levyjen hankintamaista ja siirränkö tämän listan tuleville sukupolville, etteivät hekään syyllistyisi epähuomiossa tekijänoikeuden rikkomiseen myydessään perinnöksi saamansa teoskappaleet tulevaisuuden kirpputoreilla? Entä vaatekaapissani olevat Euroopan talousalueen ulkopuolelta ostetut vaatteet? Nehän saattavat olla tekijänoikeuden itsenäisesti suojaamia, tai niissä voi olla tekijänoikeuden suojaama kuva tai teksti. Niistäkin on parasta hankkiutua kierrättämisen sijasta eroon hautaamalla ne maahan (tai ehkä sittenkin polttamalla, jos joku sattuisi löytämään niiden hautapaikan ja hautaamista pidettäisiin tekijänoikeuslain mukaisen sääntelyn kiertämisyrityksenä).

Yksityisautonomiaan tai itsemääräämisoikeuteen kohdistuva syvällekäyvä rajoitus muodostuu nimenomaan edellä kuvatusta tarpeesta kontrolloida ja eritellä epätavallisella ja pitkälle menevällä tavalla yksityisyyden piirissä olevaa sananvapauden kannalta erityistä, mutta muuten jokapäiväistä käyttöomaisuutta omaisuuden hankintamaan perusteella rikos- ja siviilioikeudellisten seuraamusten välttämiseksi. Se muodostuu edelleen yksilön tarpeesta rajoittaa suhdettaan muihin ihmisiin ja ympäristöönsä yksityisen omaisuuden luovuttamisen osalta tavalla, joka on yllätyksellinen ja poikkeuksellinen.

Edellä kuvattuja levittämistä ja myyntiä koskevia rajoitteita voidaan niin ikään arvioida omistusoikeuden pitkälle menevinä rajoituksina. Omaisuudensuojaa koskevat periaatteet soveltuvat lähtökohtaisesti samalla tavalla riippumatta siitä, mistä jokin omaisuus on ostettu tai tuotu. Laillisesti valmistettua, myytyä, ostettua, maahantuotua ja käytettyä teoskappaletta säännönmukaisesti yli sata vuotta seuraava myynti- ja edelleenlevitysrajoitus kohdistuu omaisuudensuojan niin sanotun ydinalueen läheisyyteen rajoittamalla omaisuuden normaalia, kohtuullista ja järkevää hyväksikäyttöä.16 Vaikka useat eri normit rajaavatkin perustellusti sitä, miten omaisuutta (esim. asetta tai tehdasta) saadaan käyttää, jokapäiväisestä, mutta sananvapauden kannalta merkittävästä käyttöomaisuudesta luopumistapoja ja sallittujen luovutuksensaajien piiriä koskevat rajoitteet muun muassa vähentävät omaisuuden arvoa markkinoilla ja lisäävät myös sen käytön epämukavuutta ja kustannuksia. Jäljempänä pyrin osoittamaan, miksi tekijänoikeuden haltijan tekijänoikeuteen perustuvalla omaisuudensuojalla ei voida perustella teoskappaleen omistajaan tässä tarkoitettua rajoitusta.

Perusoikeuksien rajoitusedellytykset eivät täyttyisi

Perusoikeuden rajoituksen on täytettävä kaikki perusoikeuksien rajoitusedellytykset, jotta se olisi hyväksyttävissä ja säädettävissä tavallisena eduskuntalakina. Esimerkiksi rajoitusperusteen tärkeys ei voi kompensoida muiden rajoitusedellytysten täyttymättä jäämistä.17

Perusoikeusrajoitusten tulee olla tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisiä. Rajoitusten olennaisen sisällön tulee ilmetä laista. Laista tulee selvitä esimerkiksi rajoituksen laajuuteen vaikuttavat seikat ja rajoituksen täsmälliset edellytykset. Täsmällisyydellä ja tarkkarajaisuudella on vaikutusta myös rajoituksen laajuuteen, jolloin kriteerien täyttyminen saa merkitystä suhteellisuuspunninnassa.18 Ottaen huomioon tekijänoikeuslain 2 §:n epämääräisen ja tulkinnallisen luonteen, ei täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus voine täyttyä. Esimerkiksi se yksityisten piiri, joille maahantuotuja teoskappaleita olisi sallittua levittää, ei selviä laista tai edes sen esitöistä. Itse asiassa niistä ei edellä kerrotun mukaisesti edes selviä, että tällaista yksityisyyden sallittua piiriä olisi lainkaan olemassa. Näiltä osin pääasiallinen informaationlähde on lainvalmistelua johtaneen opetusministeriön johtajan Jukka Liedeksen HS:n mielipidekirjoitus ja kirjallisuudessa esitetyt hyvin epämääräiset tulkinnat.19

Ollakseen hyväksyttyä, rajoittamisen tulee myös olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa. Tällainen peruste tulisi myös eksplikoida laissa tai vähintään sen esitöissä.20 Rajoitusperusteen hyväksyttävyyttä voidaan näiltä osin ensinnäkin arvioida toisten yksilöiden perusoikeuksien suojaamisen kannalta. Perusoikeuksiin puuttumista on mahdollista perustella niillä vaikutuksilla, joita tällä on muiden toimijoiden perusoikeuksien käyttämiseen. Perusoikeuksien rajoitusperuste voi olla myös hyväksyttävä, mikäli rajoituksen taustalla on jokin painava yhteiskunnallinen intressi. Tällaisen muuhun kuin perustuslain säännöksiin palautuvalta rajoittamisperusteelta edellytetään erityistä painavuutta ja hyvin konkreettista liityntää ehdotettuun sääntelyyn.21

Yksityiseen käyttöön hankittujen käytettyjen kirjojen tai muiden teoskappaleiden myyminen kirpputorilla tai ilmoittelun perusteella ei ole tekijänoikeuden haltijoiden kannalta merkittävää. Teoskappaleista on jo kertaalleen maksettu tekijöille korvaus ostettaessa teos Euroopan talousalueen ulkopuolelta. Ei ole myöskään ajateltavissa, että tekijöiltä ryhdyttäisiin hakemaan lupia yksittäisten käytettyjen teoskappaleiden myymiseen. Kulut tällaisesta sopimisesta ylittäisivät helposti käytettyjen teoskappaleiden hinnan, vaikka tekijänoikeuden haltija ei mitään jälleenmyyntikorvausta perisikään. Kun kielto-oikeuden arvo tekijänoikeuden haltijalle olisi siten nolla tai transaktiokustannusten takia jopa negatiivinen, ei tällä kielto-oikeudella olisi teoreettistakaan vaikutusta teokseen perustuvien ansaintamahdollisuuksien ja siten tekijänoikeuden taustaperiaatteiden kannalta. Rajoituksella ei siten kyetä edistämään tekijänoikeuden taustalla olevia päämääriä.

HE:n mukainen tulkinta johtaisi transaktiokustannusten ja olemattomien taloudellisten intressien valossa varsin teoreettiseen mahdollisuuteen sallia tai kieltää käytettyjen teoskappaleiden levitys. Kun teoskappaleista luopuvalla ei ole intressiä maksaa tai ylipäänsä ryhtyä sopimaan luvasta, eikä tekijänoikeuden haltijalla ole intressiä sellaista ilmaiseksi tai (transaktiokustannusten takia) pienestä maksustakaan myöntää, päädytään joko perusteettomaan käytettyjen tuotteiden markkinoiden rajoitukseen maahantuotujen tuotteiden jäädessä myymättä taikka tilanteeseen, jossa maahantuotuoja käytettyjä tuotteita myydään, mutta lupien perään ei kysellä puolin tai toisin. Tällöinkin tekijänoikeuden haltijalla on aina mahdollisuus ajaa syytettä teoskappaleita luvatta levittäneitä vastaan. Todennäköisin seuraus on näiden vaihtoehtojen kombinaatio. Laki johtaisi siten toisaalta käytettyjen kulttuuristen tuotteiden markkinoiden rajoitukseen ja toisaalta tekijänoikeuden säännönmukaisiin, kriminalisoituihin rikkomisiin. Tällainen lopputulos ei voi olla toivottava myöskään tekijänoikeuden tai kriminalisointia koskevien periaatteiden kannalta.

Yksityisessä käytössä olleiden teoskappaleiden levitys- ja jälleenmyyntioikeutta koskeva rajoitus osuu edellä mainittujen perusoikeuksien niin sanotun ydinalueen läheisyyteen selkeämmin kuin luonteeltaan kaupallisessa yritysten toimittamassa maahantuonnissa ja levityksessä. Rajoitusperusteelta on tällöin edellytettävä erityistä painavuutta. Käytettyjen teoskappaleiden levitysrajoitukset kohdistuvat lisäksi voimakkaimmin sellaiseen väestönosaan, jolla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hankkia teoskappaleita uusina. Tekijänoikeuksien haltijoiden perustellut intressit eivät edellä kerrotuilla perusteilla puolla levitysrajoitusten pysyttämistä käytettyjen tuotteiden osalta edes niiltä osin, kuin tällaisia intressejä olisi konstruoitavissa alueellisen sammumisen osalta ylipäätään. On siten kyseenalaista, onko perusoikeuksien rajoituksille alkuunkaan hyväksyttävää perustetta. Mitään tällaista ei lakiehdotuksessa tai sen perusteluissa ole näiltä osin ainakaan eksplikoitu.

Ehdotettu lainsäädäntö muodostuu ongelmalliseksi viimeistäänkin suhteellisuusperiaatteen ja siihen sisältyvän vähimmän rajoitteen periaatteen toteutumisen osalta. Rajoitusten on oltava välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Tavoiteltavaa päämäärää ei myöskään tule voida saavuttaa perusoikeutta vähemmän rajoittavin menettelyin, eikä rajoitus saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään.22 Näiltä osin ehdotetun sääntelyn perusoikeuksia rajoittavia vaikutuksia tulee arvioida ja punnita suhteessa niihin tavoitteisiin, joita lainsäädännöllä on. Tällaista tavoitetta ei näiltä osin laista tai sen esitöistä ilmene. Kyseeseen ei voi tulla tekijänoikeuden haltijoiden hyvittäminen, koska kielto-oikeudella ei käytännössä ole näiltä osin taloudellista arvoa. Tekijänoikeuden haltijoiden kielto-oikeuden maksimointi an sich ei voi toimia hyväksyttävänä perusteena rajoittaa perusoikeuksia.

Lopuksi

Esitetyssä sääntelyssä tekijänoikeuslain systematiikka ja perusoikeudet joutuvat vaikeasti yhteensovitettavaan konfliktiin. Lakiehdotus ilmentää näiltäkin osin perusoikeuksien ja käyttäjien aseman vähäistä huomioon ottamista tekijänoikeuslainsäädännön valmistelussa. Vaikka kyse ei olekaan taloudellisesti suuren mittaluokan asiasta, tarkastelun kohteena ollut yksittäinen kysymys ilmentää jotakin laajemmaltikin tekijänoikeussääntelyn ongelmista ja pelkkään traditionaaliseen tekijänoikeudelliseen systematiikkaan tukeutuvan ajattelun riittämättömyydestä.23 Lisäksi käsitelty kysymys on aidosti merkittävä asia perusoikeuksien käytön, käytettyjen tuotteiden markkinoiden rakentumisen ja kulttuurin leviämisen kannalta.

Helppo vastaus edellä esitettyyn kritiikkiin olisi, että tekijänoikeuksien haltijat eivät käytännössä käytä kielto-oikeuttaan edellä kuvatuissa tilanteissa, että rikkomisen näyttäminen olisi pitkän ajan kuluttua käytännössä vaikeaa, tai että rikosoikeudellisen vastuun edellytykset eivät käytännössä täyttyisi pitkän ajan kuluttua. Tällaisilla argumenteilla voitaisiin kuitenkin oikeuttaa melkein mikä tahansa absurdi lainsäädäntöhanke. Teoskappaleen haltijalla ei voi myöskään koskaan olla täyttä varmuutta siitä, ettei tekijänoikeuden haltija ryhdy vaatimaan rikosoikeudellisia seuraamuksia. Teoskappaleet myynyt tai lahjoittanut henkilö on myös voinut olla täysin tietoinen esimerkiksi perintönä saamiensa kirjojen alkuperästä. Käytettyjen kirjojen tai kuvallisten T-paitojen levittämisen kriminalisointi saattaa lisäksi olla niin yllättävää ja yleisten moraalikäsitysten vastaista, että teoskappaleet lahjoittava henkilö ei voi mieltää voivansa syyllistyä rikokseen, jolloin asia saattaa tulla helposti myönnetyksi. Tällöin rikoksen näyttäminen voi olla pitkänkin ajan kuluttua helppoa, jos syytetty myöntää tienneensä kirjojen alkuperän ja sen, ettei kukaan ole kysynyt tekijänoikeuden haltijalta lupaa kirjojen levitykseen.

Edellä esitetyn perusteella olisikin suotavaa, että Suomessa tulkittaisiin jo implementointivaiheessa myös direktiiviä EU:n perusoikeusperiaatteiden valossa. Tällöin päädyttäisiin säätämään tekijänoikeuden sammumista koskevasta muutoksesta siten, ettei yksityisessä käytössä olleiden alkuperäisten teoskappaleiden myynti tai muu levittäminen ole tekijänoikeuden haltijan kielto-oikeuden piirissä, vaikka niiden tekijänoikeus ei olisikaan sammunut. Tällainen direktiivin tulkinta on mielestäni mahdollinen ja perusteltu. Asiasta olisi syytä säätää nimenomainen tekijänoikeuden rajoitus.

Jos lainsäätäjä olisi jostain syystä sitä mieltä, että direktiivin ainoa mahdollinen tulkinta johtaisi HE:ssä esitettyyn lopputulokseen ja säätäisi direktiivin mukaisen lain, tuomioistuimet voisivat tulkita direktiiviä eri tavalla kuin lainsäätäjä Suomessa.24 Tällöin ne voisivat ensinnäkin pitää kysymystä yksityisesti maahantuotujen teoskappaleiden levittämisoikeudesta direktiivin sääntelemättömänä ja päätyä Suomen ja EU:n perusoikeusdoktriinin mukaiseen lopputulokseen. Toiseksi ne voisivat pitää kysymystä direktiivin sääntelemänä, mutta tulkita direktiiviä EU:n perusoikeusdoktriinin mukaisesti ja päätyä pitämään yksityisesti maahantuotujen teoskappaleiden levitystä direktiivin sallimana. Tällaiset tulkinnat olisivat mielestäni mahdollisia ja perusteltuja. Tarvittaessa tuomioistuin voisi varmistaa direktiiviä koskevan tulkintansa pyytämällä ennakkoratkaisua yhteisöjen tuomioistuimelta.

Kansalliset tuomioistuimet voisivat niin ikään pidättyä soveltamasta direktiiviä täytäntöönpanevaa kansallista normistoa, jos ne epäilisivät direktiivin olevan näiltä osin pätemätön. Vaikka jäsenvaltioiden tuomioistuimet eivät voikaan julistaa EU:n sekundaarinormeja pätemättömiksi, ne voivat kuitenkin EU-oikeuden puitteissa pidättyä niihin perustuvan kansallisen oikeuden soveltamisesta epäillessään sekundaarinormin pätevyyttä, vaikka tämä merkitsisi samalla sekundaarinormin soveltamatta jättämistä.25 Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä asetetut edellytykset tällaiselle menettelylle ovat kuitenkin melko tiukat.26 Jos yhteisön sekundaarinormin epäiltynä pätemättömyysperusteena on EU:n perusoikeusdoktriinin vastaisuus, olisi myös näitä edellytyksiä mielekästä tulkita ja soveltaa perusoikeusmyönteisesti siten, ettei mahdollisesti pätemättömän direktiivin orjallisen implementoinnin takia päädytä loukkaamaan yksilöiden kansallisessa ja yhteisön oikeudessa turvattuja perusoikeuksia. Tuomioistuimet voisivat siten edellä kuvattujen ensisijaisten vaihtoehtojen lisäksi EU-oikeuden puolesta pätevästi myös pidättyä soveltamasta direktiiviin perustuvaa kansallista sääntelyä näiltä osin ja kysyä direktiivin artiklan pätevyydestä yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisumenettelyssä.

Tuomas Mylly

1 Tämä artikkeli ilmestyy Oikeus-lehden vuoden 2002 viimeisessä numerossa.

2 Ks. eräistä muista ongelmakohdista Bruun: Tekijänoikeuslaki uudistuu, IPRInfo, Teemanumero tekijänoikeudet (2002), s. 4.

3 Ks. Haarmann: Tekijänoikeus & lähioikeudet (Kauppakaari 1999), s. 99 (”Kirjallisuudessa on katsottu, että levittäminen yleisölle on tapahtunut, kun teoskappale on saatettu tekijän ja hänen yksityisen piirinsä ulkopuolelle”); Niiranen ja Tarkela: Tekijänoikeuden tietosanakirja (WSLT 1998), s. 170 (”Jos tarjoaminen tai levitys ei suuntaudu yleisölle vaan esimerkiksi omalle perhepiirille tai muille yksittäisille henkilöille, ei lupaa tarvita”). Tekijänoikeuslakien valmistelutöistä tai oikeuskäytännöstä ei juurikaan löydy tukea, jos ei vastaperusteluitakaan, esitetyille tulkinnoille.

4 Opetusministeriön johtaja Jukka Liedes (joka on johtanut lainsäädäntöuudistuksen valmistelua) toteaa Helsingin sanomien yleisönosastossa (8.11.), että yksityiseen käyttöön tuotuja teoskappaleita ei saisi myöhemminkään tarjota yleisölle myytäväksi. Teoskappaleet saisi Liedeksen mukaan edelleen laillisesti myydä tai lahjoittaa perheenjäsenille tai ystäville tai vaikkapa kirjastolle. Nämä toimet ovat ilmeisesti Liedeksen käsityksen mukaan yksityisyyden piirissä tapahtuvia tekijänoikeuslain 2 §:n kielto-oikeuden ulkopuolela olevia toimia, jolloin tekijänoikeuden haltija ei voisi vedota yksinoikeuteensa estääkseen tällaisen luovutuksen.

5 Ehdotetun tekijänoikeuslain 56 a §:n mukaan minkä tahansa tekijänoikeuden suojaksi annetun säännöksen tahallinen tai törkeästä huolimattomuudesta tehty rikkominen muodostaa tekijänoikeusrikkomuksen. Euroopan talousalueen ulkopuolelta maahantuotujen teoskappaleiden levittämistä ei myöskään koske 56 a §:n ”muutaman teoksen kappaleen tuomista maahan henkilön yksityiseen käyttöön” kaltainen poikkeus, joka rajoittuu niin sanottujen piraattikopioiden maahantuontiin.

6 Ks. KKO 1996:43. Tapauksessa tekijänoikeuslain vastaiseksi käyttämiseksi ei katsottu sitä, että ohjelmiston lähdekoodi oli luovutettu toiselle saman alan yritykselle ohjelmistokappaleiden valmistusta ja levitystä varten. Avunanto saattaisi kuitenkin tulla kyseeseen, jos antikvariaatin pitäjä syyllistyisi tekijänoikeusrikokseen. Ks. myös KKO:1999:8, joka koski videokasetteja.

7 Asia 5/88, Hubert Wachauf v. Bundesamt für Ernährung und Forstwirtschaft, Kok. 1989, s. 2609 ja asia C-2/92, The Queen v. Ministry of Agriculture, Fisheries and Food, ex parte Dennis Clifford Bostock, Kok. 1994, s. I-955.

8 Ks. PL 12 §:n tulkinnasta Manninen: Sananvapaus ja julkisuus, teoksessa Hallberg, Karapuu, Scheinin, Tuori, Viljanen: Perusoikeudet (WSLT 1999), s. 386-417.

9 Ibid., s. 389-390. Manninen viittaa tässä yhteydessä myös kansainväliseen sääntelyyn ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin.

10 Ibid., s. 395.

11 Ks. ehdotetun tekijänoikeuslain 57 ja 58 §. Ks. lakitekstin muotoilun epäonnistumisesta näiltä osin Sorvari: Piratismi ja sanktiot, IPRInfo, Teemanumero tekijänoikeudet (2002), s. 8.

12 Tekijänoikeuden haltija tai virallinen syyttäjä voi ehdotetun tekijänoikeuslain 57 §:n nojalla myös vaatia maahantuotujen teoskappaleiden hävittämistä.

13 Viljanen; Yksityiselämän suoja (PL 10§), teoksessa Hallberg, Karapuu, Scheinin, Tuori, Viljanen: Perusoikeudet (WSLT 1999), s. 335-336.

14 Ks. Piispanen: ”Välttämätön paha?”: Julkisoikeudellinen tutkimus poliisin toimivallasta yksilöön kohdistuvassa preventiivisessä tarkkailussa (Helsingin yliopisto, julkaisematon lisensiaatintutkimus 1999), s. 30 ja Viljanen: Yksityiselämän suoja (PL 10§), teoksessa Hallberg, Karapuu, Scheinin, Tuori, Viljanen: Perusoikeudet (WSLT 1999), s. 350.

15 Piispanen: ”Välttämätön paha?”: Julkisoikeudellinen tutkimus poliisin toimivallasta yksilöön kohdistuvassa preventiivisessä tarkkailussa (Helsingin yliopisto, julkaisematon lisensiaatintutkimus 1999), s. 32. Piispanen viittaa tässä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Vrt. ehdotetun tekijänoikeuslain 57 §, joka mahdollistaa levityksen kohteena olevien teoskappaleiden takavarikoinnin ja jopa hävittämisen.

16 Länsineva: Omaisuudensuoja (PL 15 §), teoksessa Hallberg, Karapuu, Scheinin, Tuori, Viljanen: Perusoikeudet (WSLT 1999), s. 483 ja 499-506.

17 Viljanen: Perusoikeuksien rajoitusedellytykset (WSLT 2001), s. 101.

18 HE 309/1993 vp, s. 29-30 ja Viljanen: Perusoikeuksien rajoitusedellytykset (WSLT 2001), s. 115-116.

19 Ks. alaviitteet 2 ja 3.

20 Viljanen: Perusoikeuksien rajoitusedellytykset (WSLT 2001), s. 135.

21 Ibid., s. 186.

22 PeVM 25/1994 vp, s. 5 ja Viljanen: Perusoikeuksien rajoitusedellytykset (WSLT 2001), s. 205-207.

23 Ks. traditionaalista systematiikkaa perustellummasta tavasta hahmottaa tekijänoikeutta ja varallisuusoikeutta ylipäänsä Pöyhönen: Uusi varallisuusoikeus (Kauppakaari 2000) ja tekijänoikeuden osalta erityisesti Koillinen ja Lavapuro: Tekijänoikeudet tietoyhteiskunnassa perusoikeusnäkökulmasta, teoksessa Kulla (toim.): Viestintäoikeus (WSOY Lakitieto 2002). Täten hahmotettu tekijänoikeusdoktriini ei päätyisi nyt kuvatun kaltaisiin konfliktitilanteisiin, vaan tekijänoikeus systematisoitaisiin yhdenmukaiseksi perusoikeusjärjestelmän kanssa.

24 Lainsäätäjä voisi myös todennäköisesti EU-oikeuden kannalta pätevästi pidättyä direktiivin implementoinnista niiltä osin, kuin tämä johtaisi EU:n perusoikeusdoktriinissa taattujen perusoikeuksien loukkaamiseen riittävällä todennäköisyydellä. Jäsenvaltion prosessuaalisena velvollisuutena saattaisi tällöin olla, että se nostaisi direktiiviä koskevan EY 230 artiklan mukaisen kumoamiskanteen yhteisöjen tuomioistuimessa. Asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä ei tiettävästi ole, eikä tätä monitahoista kysymystä voida tarkastella tässä tarkemmin.

25 EU-oikeus antaa tällaiseen sekundaarinormin väliaikaiseen soveltamatta jättämiseen mahdollisuuden, mutta ei prosessuaalista toimivaltaa. Kansallisena toimivallan perustavana normina voisi toimia tässä yhteydessä perustuslain 22 § tai 106 §, joiden tulisi käsittää tässä yhteydessä myös yhteisön perusoikeusdoktriini. Kansallinen tuomioistuin voisi siten jättää direktiiviin perustuvan kansallisen lain soveltamatta epäillessään sen taustalla olevan direktiivin ao. säännöksen olevan ilmeisessä ristiriidassa EU:n perusoikeusdoktriinin kanssa, vaikka tämä johtaisi samalla direktiivin soveltamatta jättämiseen. Yhteisön oikeudesta seuraisi tällöin kansalliselle tuomioistuimelle velvollisuus tiedustella direktiivin pätevyydestä yhteisöjen tuomioistuimelta EY 234 artiklan mukaisessa menettelyssä. – Useimmat tilanteet voidaan ratkaista ilman tällaisia melko monimutkaisia pohdintoja. Tämä johtuu siitä, että direktiivien säännökset ovat harvoin niin selkeitä, etteivätkö tuomioistuimet voisi tulkita niitä EU:n perusoikeusdoktriinin mukaisesti. Ks. perustuslain ja tavallisen lain välisten ristiriitatilanteiden ratkaisemisesta samoin HE 1/1998 vp, s. 164. Useimmiten riittävää on siten perusoikeusmyönteinen lain- ja direktiivintulkinta ja tarvittaessa ennakkoratkaisukysymys yhteisöjen tuomioistuimelle direktiivin tulkinnasta ja mahdollisesti myös ao. kohdan pätevyydestä.

26 Yhdistetyt asiat C-143/88 ja C-92/89, Zuckerfabrik Süderithmarschen v. Hauptzollamt Itzehoe and Zuckerfabrick Soest v. Hauptzollamt Paderborn, ECR 1991, s. I-415; asia C-465/93, Atlanta Fruchthandelsgesellschaft GmbH and others v Bundesamt für Ernährung und Forstwirtschaft, Kok. 1995, s. I-3761 ja asia C-334/95, Krüger GmbH & Co. KG v. Hauptzollamt Hamburg-Jonas, Kok. 1997, s. I-4517. Kaikki asiat ovat koskeneet EY-asetuksen epäiltyä pätemättömyyttä.