Lausunto joukkoviestinnän vastuulaista

8.9.2002

Kai Puolamäki

FT, tutkija
Teknillinen korkeakoulu
Electronic Frontier Finland - EFFi ry

PL 9800 - 02015 TKK - 050 522 8111 - (09) 755 4892 (faksi)
Kai.Puolamaki@iki.fi - http://www.iki.fi/kaip/



Filosofian tohtori, tutkija Kai Puolamäki on työskennellyt Fysiikan tutkimuslaitoksella ja hoitanut vuodesta 2001 lähtien opettavan tutkijan virkaa Teknillisen korkeakoulun Informaatiotekniikan laboratoriossa. Kai Puolamäki on toiminut EFFin puolesta asiantuntijana, avustanut viranomaisia ja antanut esitelmiä muun muassa ei-toivottua sähköistä viestintää ja joukkoviestinnän vastuulakia koskevissa asioissa.

Electronic Frontier Finland - EFFi ry on perustettu käyttäjien ja kansalaisten oikeuksien puolustamiseen Internetissä. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta, tekijänoikeudesta ja tietokoneohjelmien patentoinnista Suomessa ja Euroopassa. Lisätietoja EFFi:n kotisivulta osoitteessa http://www.effi.org/.

Johdanto

Eduskunta käsittelee hallituksen ehdotusta laiksi sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 54/2002). Ehdotettua lakia kutsutaan usein sananvapauslaiksi. Laki ei kuitenkaan käsittele sananvapauden turvaamista, vaan sananvapauden käyttämisestä aiheutuvia vastuita. Laki kriminalisoi erilaisten muoto-, valvonta- ja tallennusvelvollisuuksien laiminlyönnin, mutta ei esimerkiksi sananvapauden käyttämisen estämistä. Oikeampi nimitys laille on siis joukkoviestinnän vastuulaki.

Sananvapauden suojaamia ilmaisukeinoja käyttäen voi syyllistyä monenlaisiin rikoksiin, kuten petokseen, kunnianloukkaukseen tai yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen. Perustuslain takaama sananvapaus ei oikeuta näitä rikoksia. Tällaisiin rikoksiin syyllistyneet tulee saattaa vastuuseen. Yhtä selvää on, että esimerkiksi webbisivuille laitettu rikoslaissa tarkoitettu yksityiselämän suojaa loukkaava materiaali pitää tuomioistuimen päätöksellä sivuilta poistaa.

Joukkoviestinnän vastuulakiehdotus pyrkii ratkaisemaan vastuuongelmat asettamalla erilaisia rajoituksia, määräyksiä, muotovaatimuksia ja rangaistusseuraamuksia.

Tässä lausunnossa ei käsitellä perinteisiä paperille painettavia julkaisuja, joille joukkoviestinnän vastuulaista tuskin aiheutuu merkittäviä lisärasitteita. Paperijulkaisuille uusi laki voi olla pikemminkin helpotus, koska joukkoviestinnän vastuulaissa on lievennetty monia painovapauslain rajoituksia ja muotovaatimuksia.

Lakiehdotus koskee myös Internetissä tapahtuvaa julkaisutoimintaa ja viestintää. Ehdotetussa joukkoviestinnän vastuulaissa on seuraavia Internettiin liittyviä vakavia puutteita:

  1. Verkkojulkaisun määritelmä on epäselvä

  2. Päätoimittaja- ja vahingonkorvausvastuun soveltaminen Internetissä aiheuttaa vakavia ongelmia ja johtaa luultavasti monen verkkojulkaisun lakkauttamiseen tai siirtymiseen ulkomaille

  3. Arkistointivastuun toteuttaminen tulee olemaan kallista tai usein jopa mahdotonta

  4. Lain ehdottama tunnistamistietojen säilyttämisvelvollisuus on erittäin laaja, usein teknisesti mahdoton toteuttaa, tehoton ja erittäin huolestuttava yksityisyyden suojan kannalta

Verkkojulkaisun määritelmä on epäselvä

Lakiehdotus määrittelee verkkojulkaisun “aikakautisen julkaisun tapaan yhtenäiseksi laadituksi verkkoviestien kokonaisuudeksi, jota on tarkoitus julkaista säännöllisesti”.

Mietinnössä verkkojulkaisuna pidettiin esimerkiksi sanomalehtien verkkoversioita. Nämä ovat kuitenkin vain yksi erikoistapaus verkkojulkaisuista. Tyypillisempi esimerkki verkkojulkaisusta on verkkoportaali, joka voi sisältää uutisia, keskustelupalstoja, virtuaaliyhteisöjä ja kauppapaikkoja. Tyypillisen verkkojulkaisun sisältö muuttuu jatkuvasti, se näkyy erilaisena eri käyttäjille (personoitu julkaisu) ja se sisältää runsaasti käyttäjien itsensä julkaisemaa materiaalia (keskustelupalstojen artikkelit, virtuaaliyhteistöt jne.).

Toinen tyypillinen verkkojulkaisun muoto ovat moderoidut (toimitetut) keskusteluryhmät. Ryhmien moderaattorit (toimittajat) toimivat tyypillisesti vapaaehtoispohjalta ilman kummempaa organisaatiota. Keskusteluryhmästä riippuen moderaattori voi tarkastaa viesteistä esimerkiksi vain niiden teknisen muodon, puuttumatta erityisesti viestien sisältöön, tai tarkastaa, että, viesti on keskusteluryhmän aiheen mukainen tms. Keskusteluryhmät voivat sijaita teknisesti keskitetysti yhdellä palvelimella, tai sitten ne voidaan jaella ja säilyttää hajautetusti (usenet, nyyssit).

Internet-julkaisemiselle on tyypillistä, että jokainen voi toimia julkaisijana itsenäisesti, millä on hyvät ja huonot puolensa. Verkkojulkaisuilla ei useinkaan ole selvää organisaatiota tai toimitusta. Usein verkkojulkaisun sisältö muuttuu myös muiden kuin toimituskuntaan kuuluvien toimesta.

Lakiehdotus ei ota Internet-julkaisemisen luonnetta huomioon, vaan yrittää soveltaa paperijulkaisuista tuttuja määritelmiä suoraviivaisesti Internet-maailmaan. Lakitekstin perusteella ei ole lainkaan selvää, milloin julkaisu on verkkojulkaisu ja mikä osa esimerkiksi verkkosivustosta kuuluu verkkojulkaisuun.

Perusoikeuksien, kuten sananvapauden, käyttämistä koskevien määritelmien pitäisi olla selvärajaisia ja yksiselitteisiä. Nykyisessä muodossaan verkkojulkaisun merkitys ei ole lakitekstin perusteella lainkaan selvä.

Korjausehdotus

Lakiehdotuksen perusongelma Internet-julkaisemisen kannalta on, että lainsäätäjä on olettanut, että tyypillisen Internet-julkaisun voisi määritellä selvärajaisesti ja että Internet-julkaisuilla olisi selvärajaisesti määritelty sisältö ja toimituskunta, joka on vastuussa koko julkaisun sisällöstä. Tämä oletus on väärä, minkä vuoksi verkkojulkaisun määritteleminen lainsäätäjän haluamalla tavalla on erittäin vaikeaa. Määritelmien korjaaminen todellisuutta vastaavaksi vaatisi lakiehdotuksen perusteiden miettimistä uudestaan, mikä käytännössä tarkoittaisi esityksen palauttamista ministeriöön uudestaan valmisteltavaksi.



Päätoimittajavastuuta ei pidä soveltaa keskustelupalstoihin

Lakiehdotus edellyttää, että verkkojulkaisuille nimetään vastaava toimittaja. Vastaava toimittaja on rikosoikeudellisessa vastuussa verkkojulkaisussa julkaistusta materiaalista silloinkin, kun hän ei ole mitenkään osallinen tapahtuneeseen rikokseen. Samaten julkaisijalla on vahingonkorvausvastuu kaikesta verkkojulkaisussa julkaistusta materiaalista.

Tyypillinen verkkojulkaisu sisältää muiden kuin “toimituksen” julkaisemaa materiaalia esimerkiksi keskustelupalstojen, chättien, hakemistojen (esim. Open Directory -projekti, http://dmoz.org/) ja virtuaalisten yhteisöjen muodossa. Verkkojulkaisuilla on usein varsin pieni varsinainen toimituskunta tai toimituskuntaa ei ole laisinkaan (esim. moderoidut keskusteluryhmät).

Päätoimittajavastuun soveltaminen muiden kuin “toimituksen” jäsenten tuottamaan materiaaliin on kohtuutonta. Reaaliaikaisten keskustelupalstojen sisältöä ei voi mitenkään tarkastaa etukäteen. Vaikka ennakkotarkastus olisikin joissakin tapauksissa mahdollista, johtaisi tämä siihen, että julkaisun ylläpitäjä toimisi ennakkosensorina, jonka kannattaisi oman etunsa nimissä sensuroida muiden julkaisemaa materiaalia myös “varmuuden vuoksi”. Jos päätoimittajavastuuta sovelletaan esimerkiksi verkkojulkaisuihin kuuluviin keskustelupalstoihin, johtaa se tällaisten keskustelupalstojen ja virtuaaliyhteisöjen lakkauttamiseen tai siirtymiseen ulkomaille.

Mietintö perustelee päätoimittajavastuuta sillä, että muuten epäiltyjen valinta perustuisi “jossain määrin sattumanvaraiseen otokseen”. Koska syyllisten löytäminen on niin Internetissä kuin muillakin elämänaloilla joskus vaikeaa, ratkaisee laki ongelman edellyttämällä syyllisen nimeämistä etukäteen! Tämä periaate on muulle oikeudenkäytölle vieras.

Korjausehdotus

Miksi ei riittäisi, että jokainen on vastuussa omista teostaan? Rikoksiin syyllistyneiden löytäminen on joskus vaikeaa, mutta tätä ei muussakaan elämässä käytetä perusteena sille, että rikoksista pitäisi tuomita joku, joka ei rikokseen ole itse syyllistynyt.

Jos päätoimittajavastuusta ei kuitenkaan haluta luopua, tulisi 14 § (päätoimittajarikkomus) loppuun lisätä lause:

14 § Päätoimittajarikkomus

    - - Jos ensimmäisessä momentissa tarkoitettua verkkoviestiä ei ole tuotettu ja sen sisältöä ei ole ensimmäisessä momentissa tarkoitetun viestin sisältöön perustuvan rikoksen osalta erikseen hyväksytty julkaisijan toimeksiannosta, ei vastaavaa toimittajaa kuitenkaan tuomita päätoimittajarikkomuksesta.

15 § (vahingonkorvausvastuu) tulisi muuttaa vastaavalla tavalla.

Varsinkaan pelkiltä moderoiduilta keskustelufoorumeilta ei ole järkevää edellyttää vastaavaa toimittajaa. Siksi 4 § (vastaava toimittaja) loppuun tulisi lisätä lause:

4 § Vastaava toimittaja

    - - Jos verkkojulkaisulla ei ole toimitusta, joka työskentelee julkaisijan toimeksiannosta, ei vastaavaa toimittajaa tarvitse nimetä.



Arkistointivelvollisuus on teknisesti epärealistinen

Lakiehdotus sisältää laajan ohjelmien ja verkkojulkaisujen arkistointivelvollisuuden. Kaikki verkkojulkaisut ja ohjelmat on talletettava 2-3 kuukaudeksi.

Arkistointivastuun toteuttamisesta aiheutuu merkittäviä ongelmia yksityishenkilöille ja pienille yhteisöille. Suurin osa pienten yhdistysten webmastereista tuskin osaa käyttää versionhallintatyökaluja, joita käytännössä tarvitaan arkistointevelvollisuuden toteuttamiseen.

Arkistointivastuu aiheuttaa merkittäviä kuluja, jos materiaali muuttuu usein tai jos sitä on paljon. Tyypillinen webbikamera maksaa noin 100 euroa. Jos lakiehdotus menee läpi, pitää webbikameran hintaan lisätä noin tuhat euroa, minkä arkistointevelvollisuuden täyttämiseen vaadittava tallennuskapasiteetti maksaa.

Useat verkkojulkaisut ovat personoituja: jokainen käyttäjä näkee ne erilaisina. Pitääkö jokainen versio ja jokaisen käyttäjän tekemiset tallentaa erikseen?

Tyypilliset rikokset, joiden selvittämisessä arkistointivelvollisuudesta olisi hyötyä, olisivat kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset. Lainsäätäjä on ilmeisesti olettanut, että kantaja luottaisi näyttökysymyksissä julkaisijan ja vastaavan toimittajan - siis rikoksesta epäiltyjen - arkistointivelvollisuuteen. Lakiehdotus velvoittaa siis rikoksesta epäillyt keräämään todisteita ja todistamaan itseään vastaan.

Miksi arkistointivelvollisuutta ei vaadita kaikilla elämänaloilla? Miksi ei vaadita esimerkiksi sitä, että kaikki yleisötilasuuksissa pidetyt puheet on videoitava ja tallenteet säilytettävä useita kuukausia? Miksi ei riitä, että kantaja ottaa esimerkiksi loukkaavasta webbisivusta kopion (hänen ei tarvitse erikseen pyytää julkaisijalta arkistokopiota) ja liittää tämän kopion rikosilmoitukseensa?

Korjausehdotus

Arkistointivelvollisuus on muille elämänaloille vieras. Lisäksi siitä aiheutuu merkittäviä teknisiä ongelmia, mitkä voivat johtaa varsinkin yksityisten ja pienten yhteisöjen julkaisutoiminnan loppumiseen.

Arkistointivelvollisuudesta saavutattava hyöty ei ole vaivan arvoinen. Siksi 6 § (ohjelman ja verkkojulkaisun tallentaminen) pitäisi poistaa kokonaan. Sen sijasta julkaisijoita voitaisiin ohjata tallentamaan väärinkäytösten selvittämiseksi tarvittavat osat julkaisuistaan käytännesääntöjen avulla.



Tunnistamistietojen tallentamisvelvollisuus koskee kaikkea liikennettä

Lakiehdotus sisältää tunnistamistietojen tallentamisvelvollisuuden. Tunnistamistiedot pitää tallentaa kolmeksi kuukaudeksi kaikista julkisiksi päätyvistä viesteistä. Koska tyypillisistä verkossa kulkevista viesteistä ei voi päätellä, mitkä niistä päätyvät julkisiksi, tarkoittaa tämä sitä, että tunnistamistiedot on tallennettava käytännössä kaikesta Internet-liikenteestä. Esimerkiksi sähköpostipalvelimen ylläpitäjä ei voi mitenkään tietää, mitkä viesteistä päätyvät julkisille postituslitoille, mistä seuraa, että tunnistamistiedot on tallennettava kaikesta sähköpostiliikenteestä. Samalla tavalla pitäisi arkistoida tiedot myös kiinteän puhelinverkon ja GSM-verkon liikenteestä.

Tunnistamistietojen tallentamista perustellaan sillä, että lainsäätäjän mukaan nimettömänä kirjoittavien henkilöllisyys voidaan tarvittaessa selvittää vain tunnistamistietojen avulla.

Tunnistamistietoina on tallennettava vähintään edellinen osoite (IP-osoite), josta viesti on tullut. Jos joku lähettää verkkoviestin WWW-välityspalvelimen tai NAT-reitittimen kautta, ei pelkkä edellinen osoite kerro lähettäjästä mitään muuta kuin että hän on yksi välityspalvelimen tai reitittimen käyttäjistä. Yhdellä välityspalvelimella tai reitittimellä voi tyypillisesti olla kymmeniä tuhansia käyttäjiä. Lakiehdotuksen edellyttämällä tunnistamistietojen tallentamisvelvollisuudella ei siis voi jäljittää viestien lähettäjiä edes normaaleissa käyttötilanteissa, vaikka käyttäjä ei yrittäisi erityisesti piilotella henkilöllisyyttään, mikä sekin on yleensä suhteellisen helppoa.

Usein tunnistamistietojen tallentaminen on turhaa, koska tunnistamistiedot sisältyvät jo itse verkkoviestiin. Esimerkiksi palvelimet, joiden kautta sähköpostiviesti on kulkenut, selviävät itse viestistä received-otsakekentistä.

Parhaimmassakin tapauksessa tunnistamistietojen avulla voidaan selvittää vain päätelaite, jota viestin lähettäjä on käyttänyt. Tämä ei tietenkään vielä paljasta viestin lähettäjän henkilöllisyyttä, jos päätelaitetta voi käyttää useampi henkilö. Tästä syystä Kiinassa suljettiin nettikahviloita.

Lakiehdotus vaatii, että kaikkien laitteiden, jotka välittävät verkkoviestejä, on tallennettava tunnistamistietoja. Tämä on usein mahdotonta tai erittäin kallista. Esimerkiksi tyypilliset laajakaistareitittimet eivät sisällä tunnistamistietojen tallennusominaisuutta. Ainoa tapa, miten suomalaiset Internet-palveluntarjoajat voivat nykyään käytössä olevalla tekniikallaan noudattaa lain kirjainta, on kytkeä reitittimet pois päältä. Tämän jälkeen Internet-yhteydet eivät tietenkään tässä maassa enää toimisi. WWW- ja SOCKS-välityspalvelimien lokitietojen tallennus voi olla mahdollista, mutta se vie resursseja ja hidastaa palvelimien toimintaa.

Missään muussa EU-maassa ei ole yhtä laajaa Internet-tunnistamistietojen tallennusvelvollisuutta. Ehdotettu laaja tunnistamistietojen tallennusvelvollisuus on erittäin huolestuttava yksityisyyden suojan kannalta. Ehdotetun kaltaista, käytännössä kaiken verkkoviestinnän kattavaa, seurantaa kunnianloukkauksiin tai tekijänoikeusrikkomuksiin syyllisten jäljittämiseksi ei voi pitää hyväksyttävänä länsimaisessa demokratiassa.

Lakitekstiä kirjoittaneet virkamiehet ovat luulleet virheellisesti, että viestien lähettäjät voidaan aina selvittää teknisin keinoin – ainakin periaatteessa. Virkamiesten tiedot Internetin tekniikasta ovat olleet selvästi erittäin heikot. Viestin lähettäjän selvittämiseen ei ole mitään takuuvarmaa keinoa. Kuten muillakaan elämänaloilla, rikollisia ei aina saada kiinni. Tekniset keinot eivät ole mikään patenttiratkaisu: ne ovat rikostutkinnassa vain yksi apukeino esimerkiksi viestin sisällön lisäksi.

Korjausehdotus

Tunnistamistietojen tallennusvelvollisuus lakiehdotuksessa esitetyllä tavalla on teknisesti mahdoton tai erittäin kallis toteuttaa ja käytännössä tehoton. 7 § (verkkoviestin tunnistamistietojen tallentaminen) pitäisi poistaa kokonaan. Sen sijaan verkkojulkaisijoita voisi käytännesäännöillä kehottaa keräämään väärinkäytösten selvittämisen kannalta hyödyllisiä tietoja.



Vastine- ja oikaisuoikeus

Julkaisijoita ei ole syytä velvoittaa vastineiden julkaisuun, ellei kyse ole rikoksesta, kuten kunnianloukkauksesta tai yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.



Yhteenveto

Lakiehdotus rajoittaisi sananvapautta tietoverkoissa, sekä suoraan että välillisillä vaikutuksillaan. Päätoimittajan rikosoikeudellinen vastuu muiden tekemästä materiaalista, teknisesti epärealistiset arkistointi- ja tunnistetietojen tallennusvelvollisuudet, yhdistettynä lain epäselviin määritelmiin, tulevat luultavasti olemaan kuolinisku monelle Internet-julkaisulle. Ehdotus ei ota huomioon Internetin käytäntöjä ja erityispiirteitä, vaan pyrkii suoraviivaisesti soveltamaan vanhoja paperijulkaisuja koskevia säännöksiä verkkojulkaisuihin.

Joukkoviestinnän vastuulaki perustuu samaan sensuuriajan jälkeiseen ajatusmaailmaan kuin painovapauslaki, jonka uuden lain on tarkoitus korvata. Lakitekstistä ja lakiehdotuksen perusteluista käy selvästi ilmi, että lakiehdotuksen kirjoittajan tiedot netissä julkaisemisesta ja teknisistä asioista ovat olleet erittäin heikot.

Lakiehdotuksen perusoletukset eivät ollenkaan sovi Internet-maailmaan, eikä mietinnössä juuri lainkaan analysoitu lakiehdotuksen vaikutuksia nettijulkaisemiseen. Ottamalla tässä lausunnossa esitetyt korjausehdotukset huomioon laista tulisi Internetin kannalta siedettävä. Virheellisistä perusoletuksista johtuvia puutteita ei kuitenkaan voi helposti korjata, mistä syystä lakiehdotus pitäisi palauttaa ministeriöön uudelleen valmisteltavaksi.

Sivu /5