Eduskunta
on hyväksynyt muutoksin lain sananvapauden käyttämisestä
joukkoviestinnässä ja eräitä siihen liittyviä lakeja (HE
54/2002 vp). Lakia kutsutaan usein sananvapauslaiksi. Laki
ei kuitenkaan käsittele sananvapauden turvaamista, vaan sananvapauden
käyttämisestä aiheutuvia vastuita ja velvollisuuksia. Oikeampi nimitys
laille on siis joukkoviestinnän vastuulaki.
Perustuslakivaliokunta ehdotti 11.2.2003 julkaistussa mietinnössään
(PeVM 14/2002 vp)
lakiin muutoksia, jotka korjaavat suurimman osan alkuperäisen
hallituksen esityksen epäkohdista. Eduskunta hyväksyi lain
perustuslakivaliokunnan ehdottamin muutoksin 17.2.2003.
Perustuslakivaliokunnan ehdottamia muutoksia:
- 1.2 § lisättiin seuraava maininta: “Tätä lakia sovellettaessa ei
viestintään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon
sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.” On hyvä,
että myös lakitekstissä sanotaan selvästi, että lakia on
tulkittava perusoikeusmyönteisesti. - Verkkojulkaisun määritelmää (2.1.6 §) selvennettiin. Uuden
määritelmän mukaan verkkojulkaisuun kuuluisi vain julkaisijan tuottama
tai käsittelemä materiaali. Uhka keskustelupalstoille väistyi:
keskustelupalstat eivät enää olisi osa verkkojulkaisua, eikä
mm. päätoimittajavastuu koskisi niitä. Jokainen siis vastaa omista
kirjoituksistaan samalla tavalla kuin tähänkin asti. Lisäksi lain
perusteluissa sanottiin, että verkkojulkaisuja olisivat vain
julkaisut, joita päivitetään säännöllisesti
kokonaisuudessaan. Näin esimerkiksi yhdistysten sivut tai
verkkoportaalit eivät olisi verkkojulkaisuja. - 3.1 § korjattiin siten, että yksityishenkilöä kohdellaan
yksityishenkilönä silloinkin, kun hän pitää sivuja yllä taloudellisen
hyödyn tavoittelemiseksi. - Hallituksen esityksen mukaan verkkojulkaisut ja ohjelmat olisi
pitänyt arkistoida kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi (6
§). Tallennusvelvollisuutta lyhennettiin kolmeen viikkoon. Tämä on
hyvä asia, mutta se ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa. Miksi
verkkojulkaisuja pitää ylipäätään tallentaa? Miksi ei
riittäisi, että jos joku näkee verkkojulkaisussa viestinnän sisältöön
perustuvan rikoksen, niin hän tulostaa kyseisen sivun ja menee sen
kanssa tekemään poliisille rikosilmoituksen?Multimedian tai esimerkiksi opetusohjelmien tallentaminen
kolmeksikin viikoksi on kallista. Lisäksi muutosten tallentamiseen
voidaan tarvita versionhallintatyökaluja ja asiantuntemusta, mikä voi
muodostua ongelmaksi varsinkin yhdistyksille ja pienille
yrityksille. On myös epäselvää, miten pitäisi suhtautua personoituihin
dynaamisesti luotuihin sivuihin. Jos jokainen käyttäjä näkee
omanlaisensa sivun, niin pitääkö kaikki versiot tallentaa?Lain perusteluissa sanottiin, että julkaisun pitäminen saatavilla
täyttää tallennusvelvollisuuden, mikä on hyvä asia. Hieman epäselväksi
kuitenkin jää, että lasketaanko kolmen viikon tallennusvelvollisuus
alkavaksi siitä hetkestä, jolloin sivut on laitettu ensimmäisen kerran
yleisön saataville vai siitä hetkestä, kun sivut ovat viimeksi olleet
yleisön saatavilla.Lisäksi on huomattava, että verkkojulkaisun määritelmän
selventäminen osaltaan myös vähensi tallennusvelvollisuudesta
aiheutuvia haittoja (vain verkkojulkaisut ja ohjelmat on
tallennettava). - Tunnistamistietojen tallennusvelvollisuus on poistettu
kokonaan. Tämä on erittäin hyvä asia. - Perustuslakivaliokunnan mietintö sisälsi joitakin muitakin hyviä
muutoksia.
Yhteenvetona hallituksen esitys muuttui perustuslakivaliokunnan
käsittelyssä merkittävästi paremmaksi, vaikka joitakin ongelmia
jäi. Perustuslakivaliokunta teki hyvää työtä, mistä he ansaitsevat
kiitokset.
[Alla oleva teksti koskee alkuperäistä hallituksen
esitystä.]
Lakiehdotus rajoittaisi sananvapautta
tietoverkoissa, sekä suoraan että välillisillä
vaikutuksillaan. Lisäksi laki velvoittaa julkaisijat ja
palveluntarjoajat tallentamaan tunnistamistietoja melkein kaikesta
Internet-liikenteestä.
Sananvapauden suojaamia ilmaisukeinoja käyttäen voi syyllistyä
monenlaisiin rikoksiin, kuten petokseen (RL 36:1),
kunnianloukkaukseen (RL 24:9)
tai yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen (RL 24:8). Sananvapaus
ei oikeuta näitä rikoksia. Tällaisiin rikoksiin syyllistyneet tulee
saattaa vastuuseen teoistaan. Yhtä selvää on, että esimerkiksi
webbisivuille laitettu rikoslaissa tarkoitettu (RL 24:8)
yksityiselämän suojaa loukkaava materiaali pitää tuomioistuimen
päätöksestä sivuilta poistaa.
Joukkoviestinnän vastuulakiehdotus pyrkii ratkaisemaan
vastuuongelmat asettamalla erilaisia rajoituksia, määräyksiä,
muotovaatimuksia ja rangaistusseuraamuksia.
Perinteisille paperille painettaville julkaisuille joukkoviestinnän
vastuulaista tuskin aiheutuu merkittäviä lisärasitteita – pikemminkin
päinvastoin, koska joukkoviestinnän vastuulaissa on lievennetty joitakin
painovapauslain rajoituksia ja muotovaatimuksia.
Lakiehdotus koskee myös Internetissä tapahtuvaa
julkaisutoimintaa. Ehdotetussa joukkoviestinnän vastuulaissa on muun
muassa seuraavia Internettiin liittyviä vakavia
puutteita:
- Lakiehdotuksen monet määritelmät ovat
epämääräisiä. Perusoikeuksien käyttöä sääntelevien tai
rajoittavien säännösten pitäisi aina olla selvärajaisia ja
yksiselitteisiä. Käytännön tilanteissa esimerkiksi sen päätteleminen,
mikä osa sivustosta kuuluu verkkojulkaisuun ja mikä ei ja onko
julkaisu ylipäätään verkkojulkaisu, on lakitekstin perusteella
mahdotonta. - Lakiehdotus asettaa verkkojulkaisijoille päätoimittaja- ja
vahingonkorvausvastuun. Verkkojulkaisut sisältävät usein
muiden kuin toimituksen jäsenten tuottamaa materiaalia
(mm. keskustelupalstat ja virtuaaliset yhteisöt). Tämän materiaalin
tarkastaminen ennakolta on usein mahdotonta, mutta silti “vastaava
toimittaja” on siitä rikosvastuussa. Päätoimittajavastuuta ei missään
nimessä tulisi ulottaa toimituksen ulkopuolisten tahojen julkaisemaan
materiaaliin. Tämän sijasta laissa voitaisiin antaa menettely, jonka
perusteella lainvastainen materiaali voitaisiin tuomioistuimen
päätöksellä poistaa. Ajatus, että vastaava toimittaja on vastuussa
teosta, joihin hän ei ole mitenkään osallinen, on normaalille
oikeuskäsitykselle vieras. Miksi ei riittäisi, että vain rikokseen
syyllistyneitä rangaistaisiin? Ainakin yksityishenkilöiden ja pienten
järjestöjen julkaisutoiminnan sääntelyyn riittävät hyvin rikoslaista
löytyvät kunnianloukkaus- ja muut rangaistussäännökset. - Lakiehdotus asettaa laajan
arkistointivastuun. Kaikki materiaali on arkistoitava 2-3
kuukauden ajaksi. Tästä aiheutuu merkittäviä teknisiä ongelmia
pienille julkaisijoille (yksityishenkilöt, yhdistykset) tai jos
materiaali muuttuu useasti, jos se on personoitua (jokainen näkee
omanlaisensa julkaisun) tai jos materiaali on multimediaa. Miksi
arkistointivelvollisuutta ei vaadita kaikilla elämänaloilla? Miksi ei
vaadita esimerkiksi sitä, että kaikki yleisötilasuuksissa pidetyt
puheet on videoitava ja tallenteet säilytettävä useita kuukausia? - Lakiehdotus sisältää laajan yksityisyyden suojan kannalta erittäin
huolestuttavan tunnistamistietojen
tallentamisvelvollisuuden. Tunnistamistietojen pakollista
tallentamista perustellaan sillä, että tunnistamistietojen avulla
voidaan selvittää nimettömän kirjoittavien henkilöllisyys. Kaikkien
sellaisten viestien, jotka voivat päätyä julkisesti saataville
(verkkoviesti), tunnistamistiedot on tallennettava vähintään kolmeksi
kuukaudeksi. Tunnistamistietoina on tallennettava vähintään osoite,
josta viesti on tullut. Kellonaikaa ei kuitenkaan tarvitse tallentaa!
Koska lähes kaikki netissä välitetyt viestit voivat olla
verkkoviestejä (esimerkiksi sähköpostiviesti voi päätyä
postituslistalle), tarkoittaa tämä sitä, että käytännössä
tunnistetiedot on tallennettava muun muassa sähköpostipalvelimilta,
WWW- ja SOCKS-välityspalvelimilta ja reitittimiltä. Käytännössä tämä
tallentaminen on tietysti usein mahdotonta, kallista tai täysin
turhaa. Jos viesti on tullut WWW-välityspalvelimen kautta,
NAT-verkosta tai nettikahvilasta, ei lain vaatimilla
tunnistamistiedoilla voida tunnistaa viestin lähettäjää edes
periaatteessa, saati sitten käytännössä. Mutta tuleepa jotain
tallennettua, kun lainsäätäjä niin vaatii. Lainsäätäjä on luullut
virheellisesti, että teknisin keinoin tunnistetietoja keräämällä
viestien lähettäjä voitaisiin aina selvittää. Viestin lähettäjän
selvittämiseen ei kuitenkaan ole mitään takuuvarmaa keinoa. Kuten
muussakaan elämässä, rikollisia ei aina saada kiinni.
Lakiehdotus rajoittaisi sananvapautta tietoverkoissa, sekä suoraan
että välillisillä vaikutuksillaan. Päätoimittajan rikosoikeudellinen
vastuu muiden tekemästä materiaalista, teknisesti epärealistiset
arkistointi- ja tunnistetietojen tallennusvelvollisuudet, yhdistettynä
lain epäselviin määritelmiin, tulevat luultavasti olemaan kuolinisku
monelle Internet-julkaisulle. Ehdotus ei ota huomioon Internetin
käytäntöjä ja erityispiirteitä, vaan pyrkii suoraviivaisesti
soveltamaan vanhoja paperijulkaisuja koskevia säännöksiä
verkkojulkaisuihin.
Joukkoviestinnän vastuulaki perustuu samaan sensuuriajan jälkeiseen
ajatusmaailmaan kuin painovapauslaki, jonka uuden lain on tarkoitus
korvata. Lakitekstistä ja lakiehdotuksen perusteluista käy selvästi
ilmi, että lakiehdotuksen kirjoittajan tiedot netissä julkaisemisesta
ja teknisistä asioista ovat olleet erittäin heikot.