Joukkoviestinnän vastuulaki | EFFI.org

Joukkoviestinnän vastuulaki

Eduskunta on hyväksynyt muutoksin lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä ja eräitä siihen liittyviä lakeja (HE 54/2002 vp). Lakia kutsutaan usein sananvapauslaiksi. Laki ei kuitenkaan käsittele sananvapauden turvaamista, vaan sananvapauden käyttämisestä aiheutuvia vastuita ja velvollisuuksia. Oikeampi nimitys laille on siis joukkoviestinnän vastuulaki.

Perustuslakivaliokunta ehdotti 11.2.2003 julkaistussa mietinnössään (PeVM 14/2002 vp) lakiin muutoksia, jotka korjaavat suurimman osan alkuperäisen hallituksen esityksen epäkohdista. Eduskunta hyväksyi lain perustuslakivaliokunnan ehdottamin muutoksin 17.2.2003.

Perustuslakivaliokunnan ehdottamia muutoksia:

  • 1.2 § lisättiin seuraava maininta: "Tätä lakia sovellettaessa ei viestintään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa." On hyvä, että myös lakitekstissä sanotaan selvästi, että lakia on tulkittava perusoikeusmyönteisesti.
  • Verkkojulkaisun määritelmää (2.1.6 §) selvennettiin. Uuden määritelmän mukaan verkkojulkaisuun kuuluisi vain julkaisijan tuottama tai käsittelemä materiaali. Uhka keskustelupalstoille väistyi: keskustelupalstat eivät enää olisi osa verkkojulkaisua, eikä mm. päätoimittajavastuu koskisi niitä. Jokainen siis vastaa omista kirjoituksistaan samalla tavalla kuin tähänkin asti. Lisäksi lain perusteluissa sanottiin, että verkkojulkaisuja olisivat vain julkaisut, joita päivitetään säännöllisesti kokonaisuudessaan. Näin esimerkiksi yhdistysten sivut tai verkkoportaalit eivät olisi verkkojulkaisuja.
  • 3.1 § korjattiin siten, että yksityishenkilöä kohdellaan yksityishenkilönä silloinkin, kun hän pitää sivuja yllä taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi.
  • Hallituksen esityksen mukaan verkkojulkaisut ja ohjelmat olisi pitänyt arkistoida kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi (6 §). Tallennusvelvollisuutta lyhennettiin kolmeen viikkoon. Tämä on hyvä asia, mutta se ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa. Miksi verkkojulkaisuja pitää ylipäätään tallentaa? Miksi ei riittäisi, että jos joku näkee verkkojulkaisussa viestinnän sisältöön perustuvan rikoksen, niin hän tulostaa kyseisen sivun ja menee sen kanssa tekemään poliisille rikosilmoituksen?

    Multimedian tai esimerkiksi opetusohjelmien tallentaminen kolmeksikin viikoksi on kallista. Lisäksi muutosten tallentamiseen voidaan tarvita versionhallintatyökaluja ja asiantuntemusta, mikä voi muodostua ongelmaksi varsinkin yhdistyksille ja pienille yrityksille. On myös epäselvää, miten pitäisi suhtautua personoituihin dynaamisesti luotuihin sivuihin. Jos jokainen käyttäjä näkee omanlaisensa sivun, niin pitääkö kaikki versiot tallentaa?

    Lain perusteluissa sanottiin, että julkaisun pitäminen saatavilla täyttää tallennusvelvollisuuden, mikä on hyvä asia. Hieman epäselväksi kuitenkin jää, että lasketaanko kolmen viikon tallennusvelvollisuus alkavaksi siitä hetkestä, jolloin sivut on laitettu ensimmäisen kerran yleisön saataville vai siitä hetkestä, kun sivut ovat viimeksi olleet yleisön saatavilla.

    Lisäksi on huomattava, että verkkojulkaisun määritelmän selventäminen osaltaan myös vähensi tallennusvelvollisuudesta aiheutuvia haittoja (vain verkkojulkaisut ja ohjelmat on tallennettava).

  • Tunnistamistietojen tallennusvelvollisuus on poistettu kokonaan. Tämä on erittäin hyvä asia.
  • Perustuslakivaliokunnan mietintö sisälsi joitakin muitakin hyviä muutoksia.

Yhteenvetona hallituksen esitys muuttui perustuslakivaliokunnan käsittelyssä merkittävästi paremmaksi, vaikka joitakin ongelmia jäi. Perustuslakivaliokunta teki hyvää työtä, mistä he ansaitsevat kiitokset.


[Alla oleva teksti koskee alkuperäistä hallituksen esitystä.]

Lakiehdotus rajoittaisi sananvapautta tietoverkoissa, sekä suoraan että välillisillä vaikutuksillaan. Lisäksi laki velvoittaa julkaisijat ja palveluntarjoajat tallentamaan tunnistamistietoja melkein kaikesta Internet-liikenteestä.

Sananvapauden suojaamia ilmaisukeinoja käyttäen voi syyllistyä monenlaisiin rikoksiin, kuten petokseen (RL 36:1), kunnianloukkaukseen (RL 24:9) tai yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen (RL 24:8). Sananvapaus ei oikeuta näitä rikoksia. Tällaisiin rikoksiin syyllistyneet tulee saattaa vastuuseen teoistaan. Yhtä selvää on, että esimerkiksi webbisivuille laitettu rikoslaissa tarkoitettu (RL 24:8) yksityiselämän suojaa loukkaava materiaali pitää tuomioistuimen päätöksestä sivuilta poistaa.

Joukkoviestinnän vastuulakiehdotus pyrkii ratkaisemaan vastuuongelmat asettamalla erilaisia rajoituksia, määräyksiä, muotovaatimuksia ja rangaistusseuraamuksia.

Perinteisille paperille painettaville julkaisuille joukkoviestinnän vastuulaista tuskin aiheutuu merkittäviä lisärasitteita - pikemminkin päinvastoin, koska joukkoviestinnän vastuulaissa on lievennetty joitakin painovapauslain rajoituksia ja muotovaatimuksia.

Lakiehdotus koskee myös Internetissä tapahtuvaa julkaisutoimintaa. Ehdotetussa joukkoviestinnän vastuulaissa on muun muassa seuraavia Internettiin liittyviä vakavia puutteita:

  • Lakiehdotuksen monet määritelmät ovat epämääräisiä. Perusoikeuksien käyttöä sääntelevien tai rajoittavien säännösten pitäisi aina olla selvärajaisia ja yksiselitteisiä. Käytännön tilanteissa esimerkiksi sen päätteleminen, mikä osa sivustosta kuuluu verkkojulkaisuun ja mikä ei ja onko julkaisu ylipäätään verkkojulkaisu, on lakitekstin perusteella mahdotonta.
  • Lakiehdotus asettaa verkkojulkaisijoille päätoimittaja- ja vahingonkorvausvastuun. Verkkojulkaisut sisältävät usein muiden kuin toimituksen jäsenten tuottamaa materiaalia (mm. keskustelupalstat ja virtuaaliset yhteisöt). Tämän materiaalin tarkastaminen ennakolta on usein mahdotonta, mutta silti "vastaava toimittaja" on siitä rikosvastuussa. Päätoimittajavastuuta ei missään nimessä tulisi ulottaa toimituksen ulkopuolisten tahojen julkaisemaan materiaaliin. Tämän sijasta laissa voitaisiin antaa menettely, jonka perusteella lainvastainen materiaali voitaisiin tuomioistuimen päätöksellä poistaa. Ajatus, että vastaava toimittaja on vastuussa teosta, joihin hän ei ole mitenkään osallinen, on normaalille oikeuskäsitykselle vieras. Miksi ei riittäisi, että vain rikokseen syyllistyneitä rangaistaisiin? Ainakin yksityishenkilöiden ja pienten järjestöjen julkaisutoiminnan sääntelyyn riittävät hyvin rikoslaista löytyvät kunnianloukkaus- ja muut rangaistussäännökset.
  • Lakiehdotus asettaa laajan arkistointivastuun. Kaikki materiaali on arkistoitava 2-3 kuukauden ajaksi. Tästä aiheutuu merkittäviä teknisiä ongelmia pienille julkaisijoille (yksityishenkilöt, yhdistykset) tai jos materiaali muuttuu useasti, jos se on personoitua (jokainen näkee omanlaisensa julkaisun) tai jos materiaali on multimediaa. Miksi arkistointivelvollisuutta ei vaadita kaikilla elämänaloilla? Miksi ei vaadita esimerkiksi sitä, että kaikki yleisötilasuuksissa pidetyt puheet on videoitava ja tallenteet säilytettävä useita kuukausia?
  • Lakiehdotus sisältää laajan yksityisyyden suojan kannalta erittäin huolestuttavan tunnistamistietojen tallentamisvelvollisuuden. Tunnistamistietojen pakollista tallentamista perustellaan sillä, että tunnistamistietojen avulla voidaan selvittää nimettömän kirjoittavien henkilöllisyys. Kaikkien sellaisten viestien, jotka voivat päätyä julkisesti saataville (verkkoviesti), tunnistamistiedot on tallennettava vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Tunnistamistietoina on tallennettava vähintään osoite, josta viesti on tullut. Kellonaikaa ei kuitenkaan tarvitse tallentaa! Koska lähes kaikki netissä välitetyt viestit voivat olla verkkoviestejä (esimerkiksi sähköpostiviesti voi päätyä postituslistalle), tarkoittaa tämä sitä, että käytännössä tunnistetiedot on tallennettava muun muassa sähköpostipalvelimilta, WWW- ja SOCKS-välityspalvelimilta ja reitittimiltä. Käytännössä tämä tallentaminen on tietysti usein mahdotonta, kallista tai täysin turhaa. Jos viesti on tullut WWW-välityspalvelimen kautta, NAT-verkosta tai nettikahvilasta, ei lain vaatimilla tunnistamistiedoilla voida tunnistaa viestin lähettäjää edes periaatteessa, saati sitten käytännössä. Mutta tuleepa jotain tallennettua, kun lainsäätäjä niin vaatii. Lainsäätäjä on luullut virheellisesti, että teknisin keinoin tunnistetietoja keräämällä viestien lähettäjä voitaisiin aina selvittää. Viestin lähettäjän selvittämiseen ei kuitenkaan ole mitään takuuvarmaa keinoa. Kuten muussakaan elämässä, rikollisia ei aina saada kiinni.

Lakiehdotus rajoittaisi sananvapautta tietoverkoissa, sekä suoraan että välillisillä vaikutuksillaan. Päätoimittajan rikosoikeudellinen vastuu muiden tekemästä materiaalista, teknisesti epärealistiset arkistointi- ja tunnistetietojen tallennusvelvollisuudet, yhdistettynä lain epäselviin määritelmiin, tulevat luultavasti olemaan kuolinisku monelle Internet-julkaisulle. Ehdotus ei ota huomioon Internetin käytäntöjä ja erityispiirteitä, vaan pyrkii suoraviivaisesti soveltamaan vanhoja paperijulkaisuja koskevia säännöksiä verkkojulkaisuihin.

Joukkoviestinnän vastuulaki perustuu samaan sensuuriajan jälkeiseen ajatusmaailmaan kuin painovapauslaki, jonka uuden lain on tarkoitus korvata. Lakitekstistä ja lakiehdotuksen perusteluista käy selvästi ilmi, että lakiehdotuksen kirjoittajan tiedot netissä julkaisemisesta ja teknisistä asioista ovat olleet erittäin heikot.