Julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 16.12.2003.
Tekijänoikeusjärjestöt ovat näinä päivinä tuttu näky vallan käytävillä.
Eduskunnan käsittelyssä on tällä hetkellä useita lainsäädäntöhankkeita,
joilla on taloudellista vaikutusta sisältöteollisuuteen, mikä näkyy
suoraan lobbausaktiviteetin kasvuna.
Lobbauksen kliimaksi saavutettaneen
vielä opetusministeriön valmistelussa olevan tekijänoikeuslain saapuessa
eduskuntaan.
Esimerkiksi Tekijänoikeuden tiedotus- ja
valvontakeskuksen (TTVK) juristi Antti Kotilainen vaati eduskunnalta
uusia aseita piratismin vastaiseen taisteluun nykyisten
lainsäädännöllisten edellytyksien ollessa kuulemma riittämättömiä (HS
6.12).
Kotilaisen vaatimus on kuitenkin perusteeton. Ensinnäkin Suomessa
on käytössä yhtenä ensimmäisistä Euroopan maista
ns. alasottomenettely, joka mahdollistaa laittoman materiaalin sujuvan
poistamisen Internet-operaattorien palvelimilta.
Toiseksi TTVK ei ole
tähän asti ollut juuri kiinnostunut haastamaan Internetin käyttäjiä
oikeuteen, mihin heillä on jo pitkään ollut tekniset ja oikeudelliset
valmiudet.
Vaikka dynaamisia IP-osoitteita on hankala seurata (viime kesäkuusta
lähtien), Suomessa on silti laaja joukko käyttäjiä, joiden tiedot ovat
tälläkin hetkellä poliisin
ulottuvilla. Silti rikosilmoituksia ei kuulu.
Olisiko siten kohtuutonta
vaatia, että ensin käytettäisiin olemassa olevia lakeja ja vasta sen
jälkeen vaadittaisiin lisää lainsäädäntöä?
Vallitseva teema lobbauksessa tuntuu olevan musiikkiteollisuuden surkea
kohtalo turistipiratismin ja vertaisverkkojen vuoksi.
Todisteena
ongelman vakavuudesta käytetään kansainvälisiä jyrkästi pudonneita
levyjen myyntilukemia mitenkään huomioimatta muita mahdollisesti
vaikuttavia tekijöitä kuten ihmisten viihdebudjettien jakautumista
entistä useampien huvitusten (kännykät, elokuvat, videopelit) kesken.
Tilanteen korjaamiseksi vaaditaan mahdollisimman pitkälle vietyä
lainsäädäntöä musiikin suojaksi rakennettaville teknisille
suojakeinoille.
Tämä on musiikkiteollisuuden mukaan ainoa keino
“varastamisen” pysäyttämiseksi.
Kuinka vakava tilanne on sitten todellisuudessa?
Numerot puhukoon
puolestaan: tammi- lokakuun välisenä aikana kotimaisten CD-levyjen
myynti oli lisääntynyt 290.945 kappaleella ja ulkomaisten 285.982
kappaleella (Lähde: ÄKT).
Jos sama trendi jatkuu joulumyynnissä, niin
tänä vuonna Suomessa myydään 8 prosenttia enemmän CD-levyjä kuin
edellisenä vuonna.
Moni teollisuuden ala olisi todella onnellinen
tällaisista kasvulukemista. Eikä musiikkiteollisuuden tulojen lisäys
rajoitu tähän.
Myös kasettimaksusta tulevat tulot ovat olleet
voimakkaassa kasvussa useita vuosia johtuen tallentavien CD-R-levyjen
räjähdysmäisesti lisääntyneestä käytöstä.
Kasvuprosentti tässä on noin viidennes
kokonaiskertymän noustessa noin 12 miljoonaan euroon. (Lähde:
Elektroniikan tukkukauppiaat).
Luullaksemme myynnin kasvu on merkki siitä, että verkkokopiointi ei ole
yksiselitteisesti kausaalisessa suhteessa kuluttajien
ostokäyttäytymiseen.
Musiikkiteollisuuden käyttämä retoriikka
“varastamisesta” onkin populistista manipulointia, koska todellisuudessa
kopioinnin vaikutus on usein täysin neutraali levy-yhtiön kannalta
(kuluttaja ei kuitenkaan olisi ostanut levyä) tai jopa positiivinen
(kuluttaja ostaa levyn ihastuttuaan ensin verkosta löytämäänsä musiikkiin).
Ongelmien valittamisen sijaan oman sisältöteollisuutemme kannattaisi
ottaa mallia siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu Yhdysvalloissa.
Applen
iTunes-palvelu on osoittanut, että “ilmaisen” kanssa on täysin
mahdollista kilpailla. Konsepti menestykselle on ollut yksinkertainen.
Kuluttajille tarjotaan ensinnäkin todellista lisäarvoa kohtuulliseen
hintaan ja toiseksi heitä ei kohdella todennäköisinä rikollisina.
Suomesta puuttuu tällä hetkellä vastaava laillinen vaihtoehto musiikin
ostamiseen verkosta. Näin ollen kuluttajilla ei ole usein käytännössä
muuta mahdollisuutta kuin turvautua kyseenalaisiin vertaisverkkoihin
halutun materiaalin saamiseksi.
Olisiko tässäkin kohtuullista edellyttää,
että ennen kuin voidaan vaatia lisää lainsäädäntöä, pitäisi edes
kokeilla markkinaratkaisua?
Ville Oksanen
Puheenjohtaja 2004
Mikko Välimäki
Puheenjohtaja 2003
Electronic Frontier Finland ry