Tämä on suomennos artikkelista, joka ilmestyi Jyllands-Postenin
verkkolehdessä 19.02.2006. Alkuperäinen artikkeli on luettavissa
englanninkielisenä täältä:
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/02/17/AR2006021702499_pf.html
Miksi julkaisin ne pilapiirrokset?
Flemming Rose, Jyllands-Postenin kulttuuritoimittaja
Lapsellista. Vastuutonta. Provokaatiota provokaation vuoksi.
PR-tempaus. Tanskalaisessa sanomalehdessä Jyllands-Postenissa
julkaistujen 12 profeetta Muhammed -piirroksen kritisoijat
eivät ole säästelleet sanojaan. Heidän mukaansa ilmaisunvapaudesta
ei seuraa, että ihmisten uskonnollisia tunteita sopii loukata.
Sitäpaitsi media sensuroi itseään muutenkin joka päivä,
joten älkää viitsikö saarnata rajoittamattomasta sananvapaudesta.
Minustakaan vapaus julkaista asioita ei tarkoita, että julkaistaan
mitä tahansa. Jyllands-Posten ei julkaisisi pornografisia kuvia
tai järkyttäviä yksityiskohtia kuolleista ruumiista. Kirosanojakin
pääsee sivuillemme vain harvoin.
Emme siis ole mitään fundamentalisteja kannattaessamme ilmaisunvapautta.
Mutta pilapiirrokset ovat eri juttu.
Edellisissä esimerkeissä kyse on normaaliin toimitustyöhön kuuluvista,
eettisiin periaatteisiin ja hyvään makuun perustuvista rajoitteista.
Pilapiirrokset sitävastoin olivat vastaus useisiin Euroopassa ilmenneisiin
itsesensuuritapauksiin, jotka johtuivat pelosta käsitellä islamiin
liittyviä kysymyksiä. Uskon yhä, että tämä on aihe, joka meidän
eurooppalaisten on kohdattava ja haastettava maltilliset muslimit
puhumaan. Idea ei ollut provosoida muuten vain — eikä tarkoitus
todellakaan ollut laukaista väkivaltaisia mielenosoituksia ympäri
muslimimaailmaa. Tavoitteemme oli yksinkertaisesti työntää kauemmas
itseasetettuja ilmaisun rajoja, jotka näyttivät käyvän kovin tiukoiksi.
Syyskuun lopussa eräs tanskalainen lavakoomikko sanoi Jyllands-Postenin
haastattelussa, että hän voisi kyllä virtsata Raamatun päälle kameroiden
edessä mutta ei uskaltaisi tehdä samaa Koraanille.
Tämä oli hämmentävän itsesensuuri-tapahtumasarjan huipentuma. Viime
syyskuussa tanskalaisella lastenkirjailijalla oli vaikeuksia löytää
kuvittaja Muhammedin elämästä kertovaan kirjaan. Kolme ihmistä
kieltäytyi työstä seurausten pelossa. Henkilö, joka viimein suostui
työhön, vaati anonymiteettiä, mikä minun mielestäni on eräänlaista
itsesensuuria. Erään islamia kriittisesti käsittelevän kirjan
eurooppalaiset kääntäjätkään eivät halunneet nimiään kirjan kanteen
kirjoittajan nimen viereen. Kirjoittaja on somalialaissyntyinen
hollantilaispoliitikko, joka itsekin piileskelee.
Samoihin aikoihin Tate-galleria Lontoossa poisti näyttelystään
avantgarde-taiteilija John Lathamin installaation, jossa oli Koraani,
Raamattu ja Talmud revittyinä palasiksi. Museo selitti, ettei se halunnut
hämmentää juuri Lontoon pommi-iskujen jälkeen. (Muutamaa kuukautta
aiemmin eräs museo Göteborgissa Ruotsissa oli välttääkseen loukkaamasta
muslimeja poistanut maalauksen, jossa oli seksuaalinen aihe ja lainaus
Koraanin tekstistä).
Viimein syyskuun lopussa Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen
tapasi ryhmän imaameja, joista yksi kehotti pääministeriä puuttumaan
lehdistön toimintaan, jotta islamista kirjoitettaisiin myönteisempään sävyyn.
Kahden viikon aikana näimme siis puoli tusinaa itsesensuuritapausta,
joissa sananvapaus asetettiin vasten pelkoa kohdata islamin kysymyksiä.
Tämä oli hyvä uutisaihe, jota Jyllands-Posten päätti käsitellä tunnetun
journalistisen periaatteen “Näytä se, älä kerro siitä” mukaisesti.
Kirjoitin Tanskan sarjakuvapiirtäjien yhdistyksen jäsenille pyytäen
heitä “piirtämään Muhammedin sellaisena kuin hänet näette.” Emme
pyytäneet heitä tekemään pilaa profeetasta. Kaksitoista 25:stä
aktiivijäsenestä vastasi.
Meillä on satiirin perinne käsitellessämme kuninkaallista perhettä ja
muita julkisuuden hahmoja, ja se heijastui myös näihin piirroksiin.
Piirtäjät kohtelivat islamia samaan tapaan kuin kristinuskoa,
buddhalaisuutta, hindulaisuutta ja muita uskontoja. Ja kohtelemalla
muslimeja yhdenvertaisina he antoivat viestin: yhdistämme teidät
tanskalaiseen satiirin perinteeseen, koska olette osa meidän
yhteiskuntaamme ettekä muukalaisia. Pilapiirrokset ottivat muslimit
mukaan, eivät sulkeneet heitä pois.
Pilakuvat eivät millään tavoin demonisoi tai stereotyypitä muslimeja.
Itse asiassa eri kuvissa profeetta kuvataan eri tavoin ja vitsin
kohdekin on eri. Yksi kuvista tekee pilaa Jyllands-Postenista kuvaten
sen kulttuuritoimittajat laumana provokaattoreita.
Toinen vihjaa, että se lastenkirjailija, joka ei löytänyt kirjalleen
kuvittajaa, tuli julki vain saadakseen halpaa julkisuutta itselleen.
Kolmas asetti siirtolaisvastaisen Tanskan kansanpuolueen johtajan
tunnistusriviin kuin rikoksesta epäillyn.
Yksi kuva — se jossa profeetalla on pommi turbaanissa — on saanut
osakseen rajuinta kritiikkiä. Vihaiset äänet väittävät piirroksen
sanovan profeettaa tai jokaista muslimia terroristiksi. Minä näen
sen aivan toisin: Jotkut yksilöt ovat ottaneet islaminuskon panttivangiksi
tekemällä terrori-iskuja profeetan nimissä. He juuri ovat loanneet
uskonnon nimen. Pilapiirros myös viittaa vanhaan satuun Aladdinista
ja appelsiinista, joka putosi hänen turbaaniinsa ja teki hänet rikkaaksi.
Tämä vihjaa, että pommi tulee ulkomaailmasta eikä ole profeetan sisäinen
ominaisuus.
Silloin tällöin Jyllands-Posten on kieltäytynyt painamasta satiirisia
piirroksia Jeesuksesta, mutta ei kaksinaismoralismin vuoksi. Itse
asiassa sama piirtäjä, joka piirsi Muhammedin pommi turbaanissa,
piirsi myös kuvan Jeesuksesta ristillä dollarinsetelit silmillään, ja
toisen kuvan Daavidin tähdestä, johon oli kiinnitetty pommin sytytyslanka.
Lähetystöjä ei kuitenkaan poltettu eikä tappouhkauksia esitetty silloin
kun ne julkaistiin.
Onko Jyllands-Posten sitten loukannut islamia ja ollut epäkunnioittava?
Ei ainakaan ollut tarkoitus. Mutta mitä kunnioitus merkitsee? Kun
vierailen moskeijassa, osoitan kunnioitusta ottamalla kengät pois.
Noudatan tapoja, kuten teen myös kirkossa, synagoogassa ja muissa pyhissä
paikoissa. Mutta jos uskovainen vaatii, että minun, ei-uskovaisen, pitää
noudattaa hänen tabujaan arkielämässä, niin hän ei pyydäkään minulta
kunnioitusta vaan alistumista. Ja se ei sovi yhteen maallisen demokratian
kanssa.
Tämä on juuri syy, miksi Karl Popper teoksessaan “Avoin yhteiskunta ja
sen viholliset” vaati, ettei suvaitsemattomuutta pidä suvaita.
Missään muualla ei niin moni uskonto elä rauhallisesti rinnakkain kuin
demokratiassa, jossa ilmaisunvapaus on perusoikeus. Saudi-Arabiassa
voi joutua pidätetyksi jos pitää ristiä kaulassa tai Raamattua laukussa,
kun taas muslimit maallisessa Tanskassa voivat pitää omia moskeijojaan,
hautausmaitaan, koulujaan, tv- ja radioasemiaan.
Ymmärrän että monet ihmiset ovat loukkaantuneet kuvien julkaisusta,
ja Jyllands-Posten on pyytänyt sitä anteeksi. Mutta emme voi pyytää
anteeksi oikeuttamme julkaista aineistoa, edes loukkaavaa aineistoa.
Lehteä ei voi tehdä, jos toimittajat halvaantuvat huolehtiessaan
jokaisesta mahdollisesta loukkauksesta. Minua loukkaavat monet asiat
lehdissä joka päivä: Osama bin Ladenin puheet, kuvat Abu Ghraibista,
ihmiset jotka vaativat Israelia hävitettäväksi maan päältä, ihmiset
jotka väittävät ettei holokaustia koskaan tapahtunut. Mutta ei se tarkoita,
että jätän julkaisematta näitä asioita, kunhan ne pysyvät lakien ja
lehden eettisten linjojen puitteissa. Se että muut toimittajat tekevät
erilaisia ratkaisuja on pluralismin olennainen idea.
Entisenä Neuvostoliiton-kirjeenvaihtajana olen varsin herkkä
sensuurivaatimuksille, joita perustellaan loukkaavuudella.
Tämä on totalitarismissa suosittu liike: Leimataan mikä tahansa
kritiikki tai keskustelunavaus loukkaukseksi ja rangaistaan loukkaajia.
Niin tapahtui sellaisille ihmisoikeusaktivisteille ja kirjoittajille kuin
Andrei Saharov, Vladimir Bukovski, Alexandr Solzenitsyn, Natan Sharanski,
Boris Pasternak. Hallitus syytti heitä neuvostovastaisesta propagandasta,
aivan kuten jotkut muslimit nyt leimaavat ne 12 pilapiirrosta
tanskalaislehdessä islaminvastaisiksi.
Kylmän sodan opetus on: Jos annat periksi totalitaristisille otteille
kerran, niin uusia vaatimuksia seuraa. Länsi selviytyi kylmästä sodasta,
koska pidimme kiinni perusarvoistamme emmekä mielistelleet totalitaarisia
tyranneja.
Siitä lähtien kun piirrokset julkaistiin 30.9.2005, Tanskassa ja Euroopassa
on käyty rakentavaa keskustelua ilmaisunvapaudesta, uskonvapaudesta ja
kunnioituksesta siirtolaisia ja ihmisten uskomuksia kohtaan. Koskaan ennen
ei niin moni tanskalainen muslimi ole osallistunut julkiseen keskusteluun —
kaupunginvaltuuston kokouksissa, yleisönosastokirjoituksissa ja tv- ja
radioväittelyissä. Meillä ei ole ollut islaminvastaisia mellakoita,
muslimeja ei ole paennut maasta eikä syyllistynyt väkivaltaisuuksiin.
Radikaali-imaamit, jotka levittivät kollegoilleen Lähi-Idässä väärää
tietoa muslimien asemasta Tanskassa, on työnnetty marginaaliin.
He eivät enää puhu koko Tanskan muslimiyhteisön puolesta, koska
maltillisilla muslimeilla oli rohkeutta puhua heitä vastaan.
Tammikuussa Jyllands-Postenissa oli kolme kokonaista sivua maltillisten
muslimien haastatteluja kuvineen. He sanoutuivat irti imaamien
lausunnoista ja korostivat, että heidän uskontonsa sopii hyvin yhteen
maallisen demokratian kanssa.
Perustuslakiin sitoutuneet muslimit ovat muodostaneet verkoston.
Siirtolaisvastainen kansanpuolue kehotti jäseniään tekemään eron
radikaalien ja maltillisten muslimien välille — siis sharian lakia
puoltavien muslimien ja maalliset lait hyväksyvien muslimien välille.
On käymässä selväksi, ettei tämä kiista ole “heidän” ja “meidän” välinen,
vaan demokratiaan sitoutuneiden ja muiden välinen.
Juuri tämäntyyppistä väittelyä Jyllands-Posten toivoikin saavansa käyntiin
päättäessään koetella itsesensuurin rajoja kehottaessaan piirtäjiä haastamaan
muslimien tabun. Saavutimmeko me tavoitteemme? Kyllä ja ei.
Jotkut ilmaisunvapautta puolustavat puheenvuorot ovat olleet inspiroivia.
Mutta niitä ikäviä mellakoita ympäri Lähi-Itää ja Aasiaa emme osanneet
ennakoida, saati toivoneet. Kaiken lisäksi lehti sai 104 rekisteröityä
uhkausta, 10 ihmistä on pidätetty, piirtäjien on täytynyt piileskellä
koska heidän henkeään on uhattu, ja lehden toimitalo on jouduttu evakuoimaan
useita kertoja pommiuhkausten vuoksi. Tällaisessa ilmapiirissä on huono
yrittää höllätä itsesensuuria.
Kuitenkin mielestäni piirroksilla on nyt paikkansa kahdessa eri kertomuksessa,
yksi Euroopassa ja toinen Lähi-Idässä. Somalialaissyntyisen
hollantilaispoliitikon Ayaan Hirsi Alin sanoin: Muslimien integroituminen
eurooppalaisiin yhteiskuntiin on edistynyt 300 vuodella noiden kuvien vuoksi;
ehkä Euroopassa ei tarvitsekaan käydä valistustaistelua toista kertaa.
Lähi-Idässä kertomus on monimutkaisempi, mutta tällä on hyvin vähän
tekemistä pilapiirrosten kanssa.
Flemming.rose@jp.dk
Flemming Rose on Jyllands-Postenin kulttuuritoimittaja.
Suomentanut Virpi Kauko