Valtakunnansyyttäjä: Muhammed-kuvia saa julkaista

Kirjoittaja: Kai Puolamäki, Kesäkuu 5, 2006 - 08:59.

Valtakunnansyyttäjän päätös pistää pisteen helmikuun Muhammed-hysterialle. Valtakunnansyyttäjän mukaan uskontoonkin liittyvien yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittely on sallittua parodian keinoin. Lakia ei rikota, jos ilmaisun nimenomaisena tarkoituksena ei ole uskonnollisten tunteiden loukkaaminen.

Taustaa

Muhammed-pilapiirrosjupakka alkoi, kun Tanskan suurin päivälehti Jyllands-Posten päätti tutkia, miksi lastenkirjan Muhammedista kirjoittaneella kirjailijalla oli vaikeuksia löytää kuvitusta kirjaansa. Jyllands-Posten julkaisi 30.9.2005 aihetta käsittelevän juttunsa yhteydessä kaksitoista pilapiirrosta profeetta Muhammedista. (Aikaisempia blogikirjoituksia: Oikeus luokata 16.2.2006, Muhammed-hysteria leviää 24.2.2006; Flemming Rose: Miksi julkaisin ne pilapiirrokset 1.3.2006).

Tämän vuoden helmikuussa Muhammed-hysteria levisi Suomeenkin. Muualla maailmassa kuvia oli julkaistu yli sadassa sanomalehdessä. Myös egyptiläinen lehti oli julkaissut kuvia jo lokakuussa, ilman kohua.

Suomessa mikään valtalehti ei halunnut julkaista pilakuvia. Sen sijaan kaikki 12 pilakuvaa julkaistiin Suomen Sisu -nimisen järjestön verkkosivuilla.

Poliitikot ottivat asiaan kantaa. Pääministeri Matti Vanhanen ehätti pyytämään Suomen hallituksen puolesta anteeksi kuvien julkaisua, heti palattuaan vienninedistämismatkalta Kuwaitista.

Keskusrikospoliisi aloitti esitutkinnan epäillystä uskonrauhan rikkomisesta. KRP:n apulaispäällikkö Tero Kurenmaa antoi lausunnon, jonka mukaan "tuomioistuimen ratkaistavaksi aikanaan jää, kuuluuko kuvien julkaisu sallitun sananvapauden piiriin vai täyttyvätkö uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkit". Kurenmaa tuntui siis jo ennen tutkimuksia olevan varma siitä, että asia menee oikeuteen.

Valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätös

Toisin kuitenkin kävi.

Jotta kyseessä olisi uskonrauhan rikkominen, pitäisi epäillyllä olla nimenomainen loukkaamistarkoitus. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen päätöksen 1.6.2006 mukaan uskonrauhan rikkomisen (RL 17:10) tunnusmerkit eivät täyty (valtakunnansyyttäjäviraston tiedote 1.6.2006).

Syyttäjä piti Suomen Sisun tapauksessa päinvastoin uskottavana, että epäiltyjen nimenomainen tarkoitus oli "julkiseen valtaan kohdistetun vastalauseen ilmaiseminen", ei uskonnollisten tunteiden loukkaaminen. Syyttäjän mukaan tämä oli ilmeistä jo tutkinnassa olleen verkkosivun perusteella.

Syyttäjä ei siis jättänyt syytettä nostamatta siksi, että näyttöä puuttui tai epäillyt eivät tunnustaneet. Hän ei nostanut syytettä, koska hänen mielestään mitään rikosta ei ollut tapahtunut.

Syyttäjän päätös asettaa myös KRP:n päätöksen aloittaa esitutkinta outoon valoon. Miksi KRP aloitti esitutkinnan ja antoi lausuntoja tulevasta oikeudenkäynnistä, jos - kuten syyttäjä sanoi - syyttömyyden olisi pitänyt olla ilmeistä jo verkkosivun perusteella? Muodollisesti KRP on luultavasti toiminut pykälien mukaan, vaikka onkin ehkä antanut poliittisen painostuksen vaikuttaa päätökseensä aloittaa esitutkinta.

Vanhanen, KRP ja kumppanit siis lahjoittivat hölmöyksissään Suomen Sisulle kaikkien aikojen PR-palkinnon aiheuttamalla asiasta suhteettoman kohun.

Sananvapaus ja uskonrauhan rikkominen

Koska kyseessä ei ollut rivisyyttäjä eikä riviasia, sisältää syyttäjättämispäätös myös pohdintaa sananvapauden ja uskonrauhan rikkomisen suhteista.

Syyttäjä totesi, että sananvapautta rajoittavan rangaistussäännöksen tunnusmerkistöä täytyy joissain tapauksissa tulkita supistavasti, epäillyn eduksi. Rikoslakia tai muitakaan lakeja ei voi lukea silmälaput nokan päällä. Erityisesti tämä pätee, kun puhutaan perusoikeuksien rajoittamisesta. Tässä tapauksessa tällaista supistavaa tulkintaa ei kuitenkaan käytetty.

Kun uskontoon liittyvää yhteiskunnallista asiaa käsitellään parodian keinoin, ei kyseessä ole uskonrauhan rikkominen, vaikka julkaisija ymmärtäisikin parodian luokkaavan joidenkin uskonnollisia tunteita - ellei parodian nimenomainen tarkoitus on loukkaaminen, eikä esimerkiksi yhteiskunnallinen kritiikki.

Syyttäjän mukaan sitä, että islamia käytetään väkivallan oikeuttamisperusteena, on saatava julkisesti kritisoida myös parodian keinoin. Tätä oikeutta ei poista se, että kritiikin voisi esittää yhtä hyvin muutenkin kuin pilapiirrosten avulla.

Asian ympärillä käytävässä keskustelussa vaikea asia tuntuu olevan, että kaikkea mitä saisi sanoa ei kannata sanoa ja että tämä on eri asia, kuin että kaikki mitä ei kannata sanoa pitäisi kieltää lailla.

Journalisti sanoisi, että käytetään toimituksellista harkintaa. Lukijan vastuulle jää lähdekritiikki ja luettavien julkaisujen valinta.

Rima sille, että valtiovalta puuttuu esimerkiksi lainsäädännöllä asiaan ja alkaa määritellä, mikä on korrektia ilmaisua, on oltava tarpeeksi korkealla. Uskonrauhan rikkomispykälän (jolla on pitkä ja kiistanalainen historia) osalta tämä on toteutettu edellyttämällä nimenomaista loukkaamistarkoitusta, mitä esimerkiksi pelkkä taiteessa tai yhteiskunnallisessa keskustelussa uskonnollisesta aiheesta esitetty ironia ei täytä.


Tämä dokumentti on Public Domainia.