Matkaraportti: 29C3 | EFFI.org

Matkaraportti: 29C3

Kirjoittaja: Ville Oksanen, Joulukuu 30, 2012 - 21:00.

CCC:n klassinen joulukonferenssi pidettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Hampurissa. Edellisestä omasta osallistumisesta oli päässyt kulumaan jo melkein vuosikymmen, mutta paikkaa lukuunottamatta juuri mikään muu ei tuntunut ensin muuttuneen. Järjestelyt olivat viimeisen päälle, ihmiset pukeutuneet mustiin ja henki hyvä.

Tapahtuman profiili on kuitenkin selvästi noussut aikaisemmasta. Paikalla pyöri mm. kolme MEP:piä ja kansalaisjärjestöistä mukana oli globaalisti keskeisiä henkilöitä. Vaikka valtaosa osallistujista olikin Saksasta, paikalla oli myös kattava edustus koko EU:n alueelta.

Informaatioteknologiaan liittyvät poliittiset kysymykset olivat näkyvästi pinnalla eri Euroopan maissa kuluneen vuoden aikana ja tämä heijastui suoraan tapahtuman ohjelmaan, jossa perinteisten teknisten esitysten rinnalla oli käytännössä jatkuvasti myös varsin poliittis/oikeudellisia puheenvuoroja.

Oma suosikkini oli Michał "rysiek" Woźniakin pitämä esitys avoimien oppimateriaalien puolesta käydystä kampanjasta Puolassa. Siellä valtio on päättänyt investoida yli 10M€ materiaalien tuottamiseen, mikä on herättänyt paikallisissa kirjakustantajissa raivokasta vastarintaa. Woźniak purki esityksessään analyyttisesti julkaisijoiden käyttämät argumentit ja heidän niihin käyttämänsä vasta-argumentit yleisölle, joka pystyy nyt varautumaan paljon paremmin vastaaviin debatteihin.

Toinen hyvin mielenkiintoinen oli Jérémie Zimmermann pitämä esitys, jonka teemana oli ACTA-liikeesstä saadun poliittisen momentin siirtäminen ns. positiivisen tekijänoikeusagendan edistämiseen. Toisin sanoen tarkoituksena olisi siirtyä jatkuvasta puolustustaistelusta oman, kansalaisystävällisen vision viemiseen eteenpäin. Esityksen ehkä suurin ongelma oli, että Zimmerman yliarvioi EU:n mahdollisuudet tekijänoikeuden sisällön muuttamiseen. TRIPS-sopimus ja WIPO:n tekijänoikeusopimukset estävät tällä hetkellä suuren osan Zimmermanin ehdotuksista – ja niiden muokkaamiseen tarvittaisiin sitten globaali konsensus.

Kolmantena esityksenä voidaan mainita vielä aiheen ajankohtaisuuden vuoksi Molly Sauterin esitys DDOS-hyökkäysten etiikasta. Itse esitys ei ollut erityisen loistava, mutta se pakotti käymään jälleen kerran läpi omat perusteet (sananvapaus on fundamentaali perusoikeus) DDOS:misen kategoriselle vastustamiselle.

29C3:n kaltaiset tapahtumat ovat erinomaisia verkottumista varten. Niiden kautta pysyy myös hereillä tuoreista virtauksista Effin kannalta keskeisistä teemoista. Vaikka tapahtuma onkin nykyään hyvin seurattavissa verkon kautta, se ei kuitenkaan korvaa suoraa vuorovaikutusta ihmisten kanssa.