E-kirjabisnes toistaa historian virheet

Suomalainen(kin) e-kirjabisnes on ampumassa itseään jalkaan heti lähtöviivoilta; kirjakaupat ovat astumassa markkinoille digitaalisilla rajoitusmenetelmillä (DRM) rampautetuilla tuotteilla. Tämä aiheuttaa kuluttajille harmaita hiuksia käytön hankaloitumisen ja lukulaitteiden yhteensopivuusongelmien muodossa. Käytön jatkuvuus on myös kyseenalaista; kuka takaa, että käyttörajoitettu kirja avautuu vuosien päästäkin uusilla laitteilla?

Ongelmat eivät ole uusia, vaan ne on käyty jo läpi musiikkitiedostojen kaupassa: ostetut kappaleet eivät toimineet kuin tiettyjen valmistajien soittimissa, ja saattoipa asiakas jäädä musiikin sijaan kokonaan lehdellä soittelemaan kauppiaan mentyä nurin tai kyllästyttyä tukemaan vanhaa tiedostomuotoa. Musiikkiteollisuus siirtyikin lopulta, vaikka vastahakoisesti, myymään tiedostojaan pääosin rampauttamattomissa muodoissa.

Vähittäismyyjät ovat toki e-kirjojen kanssa paperista eroon päästyäänkin laajalti puun ja kuoren välissä; palvellakseen asiakkaitaan tällä saralla ollenkaan niiden on tanssittava kustantajien pillin mukaan. Kirjakustantajilla olisi ollut mahdollisuus ottaa oppia verkkomusiikkibisneksen virheistä ja viheltää peli auki valmiiksi kestävillä kauppatavoilla, mutta ahneus ei tunnu antavan periksi järjelle. Piratismin pelossa kauppiailta vaaditaan asiakkaiden ylimääräistä kiusaamista ja piraattiversioita huonompien tuotteiden myyntiä. Ei voi kuin toivoa, että kustantajat heräisivät asiakaspalveluhenkisyyteen musiikkibisnestä nopeammin.

On myös melko lyhytnäköistä laskuttaa kuluiltaan oleellisesti halvemmilta e-kirjoista paperikirjojen hintoja. Maksuvalmius pelkistä biteistä itsessäänkin kalliiseen lukulaitteeseen ei ole kovin laajalla yleisöllä sama kuin konkreettisesta kirjahyllyntäytteestä. Toivottavasti kustantajat ymmärtävät kiireisimmiltä e-kirja-faneilta rahat pois kerättyään inhimillistää hintoja eivätkä hukkaa tätä kustannusten alenemisen tuomaa tilaisuutta edistää kulttuurin leviämistä entistä laajemmalle yleisölle.

Erityisen huvittavana nylkyesimerkkinä mainittakoon Akateemisen kirjakaupan myymä DRM-rajoitettu e-kirjaversio kansalliseepoksestamme Seitsemän veljestä. Hintaa tiedostolle tulee 26,90 euroa. Saman jo kauan sitten tekijänoikeuksista vapautuneen teoksen saa Gutenberg-projektin kirjavarastosta täysin ilmaiseksi useammassakin muodossa. Kovakantisena paperipainoksena Akateemisen hinnan ymmärtäisi, mutta tuskin Gummeruksen versio e-kirjasta on aivan näin muikeasti ilmaista laadukkaampi.