Web-sensuuri nostaa päätään | EFFI.org

Web-sensuuri nostaa päätään

Kirjoittaja: Mikael Storsjo, Helmikuu 8, 2008 - 12:24.

Web-sensuuri otti tammikuussa ensiaskeleet Suomessa, kun isot teleoperaattorit aloittivat web-liikenteen suodatuksen poliisin salaisten listojen perusteella, joiden avulla yritetään estää pääsy lapsipornosivuille.

Laki lapsipornon levittämisen estämisestä antaa operaattoreille oikeuden suodattaa liikennettä, mutta suodatus on kuitenkin operaattoreille vapaaehtoista.

Lapsipornosuodatusta kritisoitiin lainvalmistelun yhteydessä monesta eri syystä, muun muassa siksi, että suodatuksen pelättiin aikanaan laajentuvan muuhunkin kuin lapsipornosivuihin. No eipä kestänyt kauan, ennen kuin esityksiä sulkulistojen käytön laajentamisesta tuotiin julkisuuteen. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT on ilmoittanut pyrkivänsä estämään pääsyn vertaisverkkosivustoihin.

Taustalla on tanskalaisen alioikeuden päätös velvoittaa operaattorin Tele2 estämään pääsyn Pirate Bayn Pirate Bayn sivustoon. Tämä päätös on sukua aiemmalle päätökselle estää pääsy venäläiselle sivustolle AllofMP3.com, ja molemmissa tapauksissa taustalla on äänitetuottajien kansainvälinen kattojärjestö IFPI (International Federation of The Phonographic Industry), johon suomalainen myös ÄKT kuuluu.

Tuomioistuimen päätös perustuu siihen, että katsotaan teleoperaattorin reitittimissä syntyvän tekijänoikeudella suojatun tiedoston kopio kun tiedosto välittyy operaattorin kautta. Päätös tuntuu olevan räikeässä ristiriidassa EU:n nk. Infosoc-direktiivin kanssa, jonka ainoana pakottavana määräyksenä on nimenomaan se, että tällaiset väliaikaiset kopiot eivät riko tekijänoikeuden suojaa. Tanskassa asian puinti jatkuu. Teleoperaattorit pitävät ensi maanantaina kokouksen, jossa päätetään jatkotoimenpiteistä. Pirate Bay omalta osaltaan suunnittelee asian viemistä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen.

Pirate Bayn osalta koneiden takavarikointi on nyt 20 kuukauden esitutkinnan jälkeen (sic) johtanut syytteeseen tuomioistuimessa. Syytekirjelmä on kohtalaisen lyhyt, ja vaatimukset varsin kohtuulliset verrattuna esimerkiksi Finnreactor-oikeuskäynnissä esitettyihin vaatimuksiin. Syyttäjä takavarikoi aikoinaan pitkälle yli 100 palvelinta - syytekirjelmässä ei mainita että yhdessäkään koneessa olisi ollut tekijänoikeudella suojattuja tiedostoja. Takavarikoinnin mielekkyyttä voidaan siis kyseenalaistaa, etenkin kun Pirate Bay pystyi jatkamaan toimintaansa kolmessa päivässä uusien palvelimien avulla.

Pirate Bayn toiminta ei ole mitenkään todettu lainvastaiseksi, vaan piraattejakin suojaa yleinen syyttömyysolettama. Tämä ei ÄKT:ta häiritse, vaan järjestön toiminnanjohtajan Arto Alaspään mukaan Tanskan toimintamallia ollaan testaamassa Suomessakin, ja "asiassa edetään vielä tänä vuonna".

ÄKT:n hanke lienee melko toivoton. EU:n mallimaana Suomi taitaa hyvin tarkasti noudattaa direktiivejä, joten reitittimien tekemiin väliaikaisiin kopioihin vedoten tuskin kannattaa käräjille mennä. Pirate Bay on ainakin toistaiseksi ihan laillinen ruotsalainen sivusto, jonka sensurointi suomalaisilta kuulostaa aika merkilliseltä.

Lisäksi voidaan todeta ettei Suomessa, ainakin toistaiseksi, ole poliittista tahtoa tarttua web-sensuuriin. Tietokonelehti kyseli helmikuun alussa puoluejohtajilta suhtautumisestaan web-sensuuriin. Lapsipornosuodatusta poliitikot hyväksyvät laidasta laitaan, mutta yhtä yksimielisiä olivat sen suhteen ettei suodatusta pidä laajentaa väkivaltaisiin sivuihin, tekijänoikeuksia loukkaaviin sivuihin, nettipokeriin, terrorismiin rohkaiseviin sivuihin eikä juuri muihinkaan haitallisiin tai rikollisiin sivuihin.

Jos ÄKT kuitenkin mittavilla lobbausresursseillaan onnistuisi hankkeissaan löytyy toki vastalääkkeitä. Tanskan piraatit ovat avanneet nettisivuston jossa neuvotaan käyttäjiä kiertämään Pirate Bayn eston. Sivuston nimi on The Jesper Bay Ifpin tanskalaisen markkinointijohtajan Jesper Bayn nimeä mukaillen.

Ohjeissa neuvotaan OpenDNS:n käyttö sulkulistojen kiertämiseksi. Effille on myös ehdotettu avoimen rekursiivisen DNS nimipalvelun avaamista Effin toimesta Suomessa. Asia on pohtimisen arvoinen - ehkä saamme netin sensuuri-intoilijat aisoihin osoittamalla jo etukäteen kuinka tehottomia DNS-filtterit ovatkaan.

Mikael Storsjö